Powered By Blogger

torstai 19. tammikuuta 2012

HEIKINPÄIVÄNÄ














Hormista porisee tyhjyyden laulu
saunassa lauteitten alla
uunissa palavat huokeat halot
kostuivat kai verannalla

kello käy senkin päällä kuin pukki
vastusta kohtaamatta
lunta on tulvinut kohta jo viikon
kola soi lakkaamatta

henkeni, vislaatko viimeistä virttä?
roikutko, vatsa, jo maassa?
pehmeä kylmäkö sarveni sahaa
tammikuun lammashaassa?

6 kommenttia:

  1. Kovin apeaa?

    Etelässsä tuli tänään lunta ja räntää
    liukkailla liikenne kiireellä säntää
    monet vailla päätä ja häntää

    VastaaPoista
  2. Päätä ja häntäähän vailla on moni
    kirmaten kuin oisi hillitön koni
    vaikka on juoksijanlahjoilta poni.

    Heikinpäivänä muuten vanhan kansanuskomuksen mukaan karhu kääntää kylkeä talvipesässään. Talvi on silloin puolessa välissä. Jokainen voikin testata onko optimisti vai pessimisti: mikäli tuntuu, että on enää puoli talvea kevääseen, on optimisti, mikäli taas tuntuu, että on vielä puoli talvea kolattavana, on ketjukolaaja...

    VastaaPoista
  3. Hmm, ottaen huomioon että etelässä talvi alkoi siinä vähän uudenvuoden jälkeen niin päätös tulee sitten helmikuun alussa. Ihan mukavahan tuo olisi :)

    VastaaPoista
  4. Optimismisi on peräti ihailtavaa!

    Tosin etelän mikroilmastosta nousee mieleen Hannu Taanila, joka muinoin radiopäiväkirjassaan pohdiskeli termin "kansanmusiikki" olemusta. Niin, tämä tuli mieleen myös siitä vanhasta "kansanuskomuksesta", johon viittasin. Taanila pohdiskeli, että jos kerran on olemassa "kansanmusiikkia" eikö silloin ole olemassa myös "ei-kansanmusiikkia"? Ja mikä silloin mahtaa olla tuo "ei-kansa"? Tällaistakin pohdiskelua voisi ehkä nimittää spefiksi? Huomautan kuitenkin, että jaettaessa kuvitteellisesti kansaa joko opti- tai pessimisteihin, eivät jakolinjat liene ihan samat kuin ne olisivat oletetun kansan ja ei-kansan välillä.

    Pessimisteistä olen kuullut lausahduksen: "Pessimisti on optimisti joka tuli järkiinsä." En usko, että asia on noin yksiselitteinen, mutta kuivahkosta huumorista se sentään käy.

    VastaaPoista
  5. Kansanmusiikin määrittelystä on joskus tullut käytyä keskustelua ja samalla sivuttu sitä ei-kansaa. Yksi summittainen määrittely oli että kansanmusiikissa esittäjä voi olla tunnettu mutta tekijä, säveltäjä ja sanoittaja sitten herrasväki Trad. ja Anon. Tässä kohtaa sitten ajauduttiin pohtimaan mm. Suomessa varsin hyvin dokumentoitua kansanperinnettä, esim. 1700-1800-lukujen vaihteessa elänyt lukutaidoton mökinmuija Mateli Kuivalatar olisi esittänyt määritelmällisesti ei-kansanmusiikkia. Samoin ne kansanmusiikkiperinteet jotka perustuvat suurelta osin improvisaatioon olisivat aika ongelmallisia...

    Pohdinta jatkui sitten siihen onko kansanmusiikki kuollut traditio jota esiintyy luontaisesti vain esiteollisissa yhteiskunnissa ja muuten vain mahdollisimman autenttisesti toistettuna vai syntyykö uutta kansanmusiikkia. Mistä mieleen tulikin sitten esim. sekalaiset parodiat jotka vain syntyvät, mistä sekin koulujen joulujuhlissa tuttu "taivahalla syttyi juuri/porkkana ja punajuuri/josta viisaat itämaan/haukkasivat puolikkaan" on peräisin.

    Ja kyllähän nykyinen folklore-tutkimus tutkii myös noita koulujen leikkiloruja, sähköpostihuumoria ja mitä kaikkea, eläviä ja muuttuvia traditioita kuitenkin.
    Kansan näkee vain silmänurkasta, kun siihen kohdistaa suoran katseen niin näkyy vain ei-kansaa.

    VastaaPoista
  6. Joo, tuohon Mateli Kuivalatar -joukkoon voi tietysti jatkoksi lisätä ison joukon pelimanneja kuten vaikka Konsta Jylhän.

    Toisessa kappaleessa esittämistäsi lasten rallatuksista tuli minulle jostain syystä mieleen se, miten aikoinaan Martti Luther saattoi poimia virsiensä säveliksi maallisten laulujen sävelmiä. Kuulemma tapaa sovellettiin tuohon aikaan Saksassa myös toiseen suuntaan. Mutta se nyt ei ihmeemmin liity aiheeseen...?

    Mutta mitä tarkoittaa tuo viimeinen virkkeesi? "Kansan näkee vain silmänurkasta..." Minulla on itselläni sellainen voimakkaasti mieleeni painunut kokemus siitä, miten vuosikymmeniä sitten seisoessani Kuopiossa erään kadun varressa ja katsellessani ohikulkijoita, tajusin ikään kuin ensimmäistä kertaa miten monesta sukupolvesta kansa koostuu. Että minä siinä silloisen nuoruuteni kanssa olin siitä kansasta vain häviävän pieni osanen. Se oli minulle tietyllä tapaa hyvin huojentava havainto, josta olen ollut erittäin kiitollinen.

    VastaaPoista