Powered By Blogger

tiistai 30. lokakuuta 2012

Pentti Holappa: Kaksi kirjailijaa

Kaksi kirjailijaa on suomalaisen Pentti Holapan (s. 1927) romaani vuodelta 2006.

Luin kirjan osana Eroottista lokakuutani. Kirja sisältää myös erotiikkaa ja tässä tapauksessa varsinkin miesten keskeistä seksiä, mutta oikeastaan kyseessä on ennen kaikkea kotimainen romaani. Koska homoeroottista kirjallisuutta on Suomessa tarjolla aika vähän, luulisi alan kuvauksille löytyvän kysyntää. Erityisen villiä ei homoseksin kuvaus kirjassa mielestäni ole – kirjoittaja itsekin myöntää pohdiskelevansa aktia melko ulkokohtaisesti. Tunteita kuvataan, mutta välittyvätkö ne lukijalle? Myönteisenä näen sen, että sentään kaikki kirjassa seksiä harrastavat hahmot eivät ole nuoria ja jumalaisen komeita vaan päähenkilö Arttu on eläkeukko, joka asuu pikku tilalla itärajalla. Artun pihapiiriin ilmestyy venäläinen sotilaskarkuri, joka viettelee yksinäisen miehen ja vetäisee jalat alta koko hänen maailmaltaan. Pääasiassa kirjassa kuitenkin kelaillaan Artun yksinäisyyttä, pettymystä elämään ja halua kirjoittaa omassa eristyneisyydessään.

Oman käsitykseni mukaan kotimaiset romaanit ovat kovin usein kirjoja ilman varsinaista tarinaa. Tästä kirjasta tosin löytyy siteeksi tarina tai oikeastaan kaksikin, joista varsin kuvaavasti toinen (kirjassa kuvailtu käsikirjoitus romaaniksi) jätetään suosiolla kesken. Mielestäni juuri tämä käsikirjoitusta koskeva osuus on kirjassa liikaa. Se hajottaa kerrontaa paikoin vähän kikkailevalla tavalla. Romaani saattaisi toimia paremmin, jos kirjassa keskityttäisiin vain päähahmojen edesottamuksiin ja ajatteluun pyrkimyksenä rakentaa jokin juonellinen kertomus. Näkökulmakerronta, jossa asioita tarkastellaan vuorotellen eri hahmojen kannalta, toimisi mielestäni paremmin kuin kuvaus yhden päähenkilön päänsisäisten liikkeitten kautta. Niissä paikoin, joissa myös nuoren Vasilin kokemuksia esitellään, kerronta laajenee kiinnostavasti Artun ulkopuolelle.

Kirjassa on 233 sivua ja luin sitä kolme tai neljä päivää.

4 kommenttia:

  1. Mä olen lukenut Holapalta yhden kirjan, muistaakseni Ystävän muotokuvan. Muistaakseni en jostain syystä kauheasti tykännyt. Tämä on kyllä linjassa sen kanssa etten muita Holapan kirjoja ole lukenut... Sinänsä ehkä joskus voisikin antaa toisen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  2. Jossain kehuttiin hienoiksi ja edelleen tuoreiksi Holapan 60-luvun tarinoita, en tiedä kun en ole lukenut. Runojakin on kirjoittanut. Ystävän muotokuva lienee kirjailijan pääteos.

    VastaaPoista
  3. Holappa on jäänyt minulla kokonaan väliin. Ystävän muotokuva on kai ainakin se tunnetuin teos...

    VastaaPoista
  4. Olen itse ollut aivan hullaantunut erääseen Holapan puheenvuoroon tv-ohjelmasarjassa "Ammattina Suomalainen kirjailija". Hän puntaroi siinä yhtä hyvin rakkautta kuin itsensä sanoilla selittämistä todeten muun muassa että "ihminen on itselleenkin tuntematon manner". Tässä kirjassa esitetyt pohdinnat eivät valitettavasti yllä sille tasolle.

    VastaaPoista