Powered By Blogger

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Italian kirjallisuuden suuri nimi Italo Calvino (1923 - 1985) kirjoitti vuonna 1979 julkaistun romaanin Se una notte d'inverno un viaggiatore. Luin kirjan Jorma Kaparin suomentamana, painos on vuodelta 1983.

Calvinon romaani on kirjailijan kirjoittama kirja, joka kertoo kirjojen kirjoittamisesta ja varsinkin lukemisesta. Romaanin muotoa kutsuisin kekseliääksi, vaikkei teos kaikilta osin jaksanut mielenkiintoani yllä pitää. Rankka tiivistys olisi tehnyt kirjalle hyvää. Nykyisen 275-sivuisen tarinan olisi voinut kertoa sata sivua lyhyempänäkin.

Itse romaanin kertomusta tärkeämmäksi osoittautuukin siihen sisältyvä filosofointi lukemisen ja kaiken kaikkiaan kaunokirjallisuuden merkityksestä. Kirjailija ei unohda kirjoittavansa kaunokirjallista tekstiä, siten hänen filosofointinsakin muistuttaa paikoin metafilosofiaa. (Kuten kirjaan sepitetyt kirjakatkelmat muistuttavat minusta paikoin karrikoitua filosofoivaa kertomakirjallisuutta ja jopa kioskikirjallisuutta.) Toisaalta kukin lukee kirjaa tavallaan ja tekstistä voi löytää paljon mielenkiintoista seulontaa vaikkapa sen osalta, onko kaunokirjallisuus nähtävä pelkkänä ajanvietteenä vai kannattaako siltä odottaa jotain muutakin. Onko kirjojen sivuille kenties kätkettynä jokin syvempi salaisuus, jonka voi löytää kunhan vain jaksaa lukea kyllin paljon? Arvatkaa kolmesti saadaanko tähän kysymykseen lopullinen vastaus? Mielipiteitä kyllä esitetään suuntaan jos seitsemänteenkin. Pienenä tekstinäytteenä seuraava kriittinen puheenvuoro:

Se mitä te haluatte, on passiivinen, pakoileva ja regressiivinen lukutapa”, Lotaria vastasi. ”Minun sisareni lukee niin. Ja kun näen hänen ahmivan Silas Flanneryn romaaneja yhden toisensa jälkeen asettamatta itselleen mitään kysymyksiä, päätin ottaa ne esitelmäni aiheeksi. Ja siitä syystä olen lukenut teoksenne, herra Flannery jos haluatte tietää: osoittaakseni sisarelleni kuinka kirjailijaa luetaan. Olkoon vaikka Silas Flannery.”

Luin tämän kirjan osana lukionlukudiplomihaastetta. En tiedä jaksanko näitä tämän pitemmälle. Calvinoa saatan joskus kokeilla lisääkin, sillä tässä kirjassa on aika kivasti erotiikkaa, mikä tuntui oikeastaan ihan piristävältä. Linja-autossa luin ja tänään kotona loput. Oliskohan mennyt viikko tämän kanssa.

6 kommenttia:

  1. Kiinnostava bloggaus. Italialainen kirjallisuus on jäänyt minulta vähän vähemmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällainen puolessa tunnissa kirjoitettu arvio kirjasta lienee vähemmän kuin mitä kirja ansaitsisi, mutta minun lusikallisellani juuri tällaista syntyy. Enpä tunne minäkään Italian kirjallisuudesta paljoa. Tätä kirjailijaa tunnutaan pitävän arvossa.

      Poista
  2. Ooooh, mikä kuutamo♥

    Italo Calvinolta olen lukenut vain novellikokoelman Marcovaldo - Vuodenajat kaupungissa.

    VastaaPoista
  3. Kuutamokuva on muokattu ketjukolaajan karheudella, moni olisi varmaan siloitellut valaistusvirheet pois.

    Itsekin ajattelin, että tämän kirjoittajan novellikokoelmat saattaisivat soveltua luettavakseni. Itse asiassa oli tarkoitus kirjoittaa tämän kirjan romaanikatkelmista, että ne muistuttavat novelleja ja siten koko romaani eräänlaista pääjuonen yhteensitomaa novellikokoelmaa, mutta en tuossa nukkumaan ruvetessa muistanut sitäkään itse tekstiini sisällyttää.

    VastaaPoista
  4. Tämä on yksi niistä, joihin olen vuosikaudet ajatellut tarttua, vaan lukematta on vieläkin! Jo tuo kirjan nimi on niin hieno, ja lukeminen aiheena kiinnostaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aihe on epäilemättä tullut tutuksi sinulle. Myös kekseliään toteutuksensa vuoksi kirja ansaitsee kyllä tulla luetuksi. Normaalilukijalle ei liene mikään erityisen raskas kirja. Minulle oli ehkä näin ensilukemalla hieman liikaa. Kirjassa on kuitenkin sen verran paljon ajatuksia, että niitten pariin voisi ihan hyvin palata joskus uudestaan.

      Poista