Powered By Blogger

perjantai 9. elokuuta 2013

Mikä lemmikiksi lemmikkieläimen tilalle?


Olen elänyt perheissä, joissa on ollut lemmikkieläimiä. On ollut ilo saada perheeseen lemmikkieläin, on ollut riipaisevaa joutua lemmikkieläimestä luopumaan. Siinä välissä olleet vaiheet ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että eläinten tulisi saada asustaa luonnossa – ei ihmisten määrittämässä elämän piirissä. Eläimet kuitenkin kiinnostavat ihmistä. Lemmikkieläimiä voi hoitaa, ne eivät pääse pakoon ihmisen hellyydenosoituksia, ne ovat sidottuja isäntäänsä ja emäntäänsä, jotka laillisestikin ”omistavat” lemmikkieläimensä.

Pidän joistakin eläimistä. Erityisesti ihailen lehmiä, luultavasti koska minun perheissäni ei ole koskaan ollut lehmää lemmikkinä eikä hyötyeläimenä. Lehmä on useimmiten rauhallinen, niityllä heinää rouskuttava märehtijä. Sen ääntelyssä ja olemuksessa on sekä voimaa että lempeyttä. On surullista, että lehmät eivät pärjäisi Suomen luonnossa ilman ihmisen niille suomaa turvaa ja tukea.

Haluan tässä tuoda esiin erään vaihtoehdon sellaiselle ihmiselle, joka ei halua pitää lemmikkieläintä, mutta haluaisi silti hoitaa ja helliä jotakin. Ilmeisin vaihtoehto olisi tietenkin keskittyä seuranpitoon toisten ihmisten kanssa, ennen kaikkea omien perheenjäsenten kanssa. Kaikille sekään ei sovi tai riitä.

Oletko koskaan ajatellut hankkia kotisi lattialle mattoja? Tai ehkä sinulla onkin jo mattoja, mutta et kenties ole tullut ajatelleeksi, että ne voisivat olla lemmikkejäsi? Matot eivät sanottavammin äksyile, ryppyilevät tosin joskus ja voivat mennä kasaan. Mutta matoillakin on luonteensa. Niitten muisti on pitkä. Jos kaadat limunaatia matolle, se muistuttaa kärsimästään vääryydestä aina kun astut tahmean tahran päälle. Matot vaativat huolenpitoa, ne ovat uskollisia ystäviä ja hyviä kuuntelijoita siinä missä koirat ja kissatkin.

Mattojen pitämisestä lattialla tulee mieleen 1960-luvulla kuulemani puujalkavitsi, jossa ensin kysytään pidetäänkö teillä mattoja lattialla ja sitten jatketaan, että meillä ne pysyvät pitämättäkin. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Matotkin näet vaativat huoltoa, niitten pitäminen tuottaa omistajalleen vaivaa – joskin kohtuullisemmassa määrin kuin lemmikkieläimen pitäminen. Siinä missä koiraa tulisi ulkoiluttaa vähintään kahdesti päivässä, tulee mattoja imuroida ehkä kerran viikossa ja ulkonakin voi niitä puistella, jos siltä tuntuu. Tarkkoja rajoja mattojen hoidolle ei voitane asettaa, mutta ilman huoltoa ne likaantuvat eivätkä enää tunnu miellyttäviltä. Viikottainen imurointi ja kopistelu kerran pari kuussa on mielestäni sopiva yleishuolto. Matto kannattaa pestä 1 – 3 vuoden välein – riippuen maton likaantumisesta. 
 

Mattojen pesemiseen ovat monet kunnat järjestäneet kansalaisille ilmaisia pesupaikkoja, joissa mattonsa voi kastella joesta tai järvestä nostettavalla vedellä ja kuurata maton puhtaaksi tarkoitusta varten järjestetyn ritilän päällä. Huuhtelun jälkeen maton voi jopa jättää tunniksi tai pariksi tarkoitukseen varatuille telineille valumaan vettä. Enimmistä vesistään vapautunut matto on helpompi viedä kotipihaan viritellyille telineille tai naruille kuivahtamaan. Pesun voi tietysti suorittaa myös kotipihassa painepesuria käyttäen. Tarkoitukseen sopivan pesutelineen voi joku näppärä ukki joutoaikoinaan rakentaa itse. Telinettä voi käyttää myös mattojen kuivattamiseen. Matonpesu on kieltämättä aika rankkaa puuhaa, mutta silti se on suoranainen nautinto verrattuna vaikkapa koiran anaalirauhasen tyhjentämiseen.
 

Millaisia mattoja lattioilleen sitten kannattaa hankkia riippuu maton hankkijan mieltymyksistä. Nykyään (pesupaikoilla suorittamani tarkastelun perusteella) suositaan ohuehkoja ja keveitä, keinokuituisia mattoja. Ne ovat usein oikein kauniita ja helppohoitoisia, pesun jälkeen ne kuivahtavat nopeasti.

Pitemmälle ehtinyt mattoharrastaja saattaa vielä itse kutoa mattonsa kangaspuilla. Tätä tarkoitusta varten on saatavilla nk. matonkuteita, joita voi omista sopiviksi katsomistaan kankaista leikata itsekin. Monet kuitenkin tyytyvät ottamaan vastaan anopin kutomia helmasynnin mittaisia mattoja, joita on vaikea noitumatta kopistella, pesemisen nautinnollisuudesta puhumattakaan. Anopeilta löytyy usein mattovarastoistaan mattoja koko suvulle. Itseleikatuista matonkuteista löytää todellinen connaisseur muistoja nuoruudestaan. Ja vaikka joittenkin raitojen kertomukset jäävät hämäriksi, nekin ovat osaltaan muokkaamassa matontallaajan maailmankuvaa.

Oman ryhmänsä itsekudottujen mattojen kasoissa muodostavat maitopusseista kudotut matot. 1970-luvulla näet maitoa oli saatavilla pussitettuna huokeaan hintaan. Maitopussit oli valmistettu kestävästä materiaalista, jonka vuoksi niistä kudottuja mattoja pidetään parvekkeilla vielä näinäkin jälkiteollisina aikoina.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, joo, mutta pituutta piisaa kuin käytävänmatossa.

      Poista
  2. Mutta meidän matot eivät hyppää aamulla sänkyyn ja suukota minua hereille. Olgan jälkeen kodista tuli vain talo. Tosin R. haluaa nyt olla mun koirani, mutta se yksi tietty meripihkakatse vielä uupuu...

    Syyskuun alussa kaikki on toisin, sillä silloin tyttären villakoira (tästäkin saisit juttua;) ja seltti saapuvat meille hoitoon melkein kahdeksi viikoksi kun nuoripari lähtee reissuun. Olgan lelut lähtivät hänen mukanaan puutarhautaan, mutta ostin Dinalle ja Taikalle kauniin PINKIN kopan ja sen täyteen pienille koirille sopivia leluja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkään matot eivät hyppää sänkyyn, mutta lennähtävät joskus takkahuoneen sohvalle, kun ne on puisteltu ja lattia on vielä imuroimatta ja pyyhkimättä.

      Poista
    2. Meripihkasta muuten tuli vielä mieleen yksi juttu. Meillä kävi kerran eräs latvialainen pariskunta. Rouva esitteli meille ylpeänä isoa meripihkakorua, jonka sisällä oli sinne "kivettynyt" hyönteinen. Kun ajattelen sitä korua, muistan sen luultavasti hienompana kuin se olikaan. En tiedä millaista elämää hyönteinen on joskus viettänyt, mutta minulle riittää vallan mainiosti, että näin sen siellä meripihkan sisällä.

      Poista
  3. Olipa hassun ihastuttava kirjoitus! Tuli ihan ikävä omia mattojani, jotka lojuvat nyt hylättyinä jossain varastossa. Nyt kodin lattiaa dominoi melko järkyttävä kokolattiamatto, joka todellakin muistaa jokaisen kaltoinkohtelun :D Lisäksi se osoittaa mieltään ja rispaantuu nurkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kirjoitus kelpasi, vaikka siitä tulikin aika pitkä. Kokolattiamatto on varmaankin aika hallitseva lemmikki, jota ei ole helppo kytkeä kaulapantaan, kuten rakkaille lemmikeille usein teemme. Eilen puistelin reippaasti noita kuvassa kuivahtavia mattoja. Uskon, että matto tykkää kun sitä hakataan.

      Poista
  4. Tämä sinun oodisi matolle on hyvin vetoava! (Ja kirjoituksesi muutenkin todistaa, että huumorissa voi ihan oikeasti olla järkeä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Nauru on tunnetusti myös ase ja aika asenteellistahan tuo tekstini taitaa olla.

      Poista