Powered By Blogger

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Célestine Vaite: Tahitin kukka

Ranskan Polynesiasta lähtöisin oleva kirjailija Célestine Hitiura Vaite (s. 1966) kirjoitti vuonna 2006 englanninkielisen romaanin nimeltä Tiare. Kirjan suomensi Marja Helanen-Ahtola ja se julkaistiin suomeksi vuonna 2007 nimellä Tahitin kukka.

Romaani kertoo Tahitilla asuvasta nelikymppisestä Tehanan pariskunnasta, joka ajautuu suhteessaan keskinäiseen koettelemukseen. Vaimo Materena on työskennellyt siivoojana, mutta on päässyt työhön radioasemalle, jossa hän juontaa naisten suosimaa puhelinkontaktiohjelmaa. Materena jututtaa soittajia illan teeman perusteella ja välipalana soitetaan musiikkia. Hänen miehensä Pito on työssä sahalla. Materena ja Pito elävät tilanteessa, jossa koti on tyhjentynyt lapsista. Ollessaan kerran päihtyneenä Pito satuttaa sanoillaan huomaamattaan Materenaa, joka aloittaa pelottavan pitkän mökötyksen. Jotain pitää tapahtua ennen kuin tästäkin pyhästä perheestä on vain muistot jäljellä – ja niin myös tapahtuu.

Tahitin kukan teemoina ovat alkava keski-ikä ja miten siitä selvitään, elämä suvun ympäröimänä, lapset ja lastenlapset olemassaolon sisältönä, lasten kasvattaminen sekä omien juurien selvittäminen ja niitten kanssa sopuun hakeutuminen. Itse koin voimakasta sympatiaa romaanin alkupuolella olevaan Piton toteamukseen siitä miten hänen tekimisiään ruotivista vaimon sukulaisten kertomista juoruista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Vaimon sukuun kuuluva mies taas miettii silloin, että niistä nyt syntyisi vaikka tietosanakirja. Loppupuolella huomiotani herätti ajatus siitä, miten äidit (meillä kai nykyään: vanhemmat) usein auttavat lapsiaan liiaksikin. Tästä pieni lainaus:

Piton mielestä asia on niin, ettei hän saanut ikinä tilaisuutta osoittaa kykyjään, naiset hoitivat aina kaiken. Esimerkiksi Piton nuoruudessa äiti tarjoili hänelle aina päivällisen, jottei hän varistaisi riisiä ympäriinsä – mutta ehkä äidin olisi pitänyt antaa hänen ottaa itse, äidin olisi pitänyt antaa hänen varistaa pari riisinjyvää lattialle.

Romaanin tapahtumapaikka, Tahiti, josta kirjailija itse on lähtöisin (asuu nykyään Australiassa), on osa merentakaista Ranskaa, mikä tosiseikka pilkistelee tarinassa milloin minkin peiton alta. Yhteiskunnallinen pohdiskelu romaanissa on sivuseikka, joskin kirjailija esittelee erään hahmon suulla mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miksi Tahitilla jotkut miehet ovat niin toimettomia. Se johtuu kuulemma siitä, että naiset saivat Ranskan hallinnon myötä monenlaista työtä kodin ulkopuolella, jolloin miesten perinteinen tehtävä perheen elättäjänä katosi. Tämä suisti osan tahitilaismiehistä joutilaisuuteen ja toivottomuuteen. Vaikka romaanissa esitetään monien polynesialaisten suhtautuvan ranskalaisiin torjuvasti, ei kirjoittajan näkemys Tahitin ja Ranskan suhteista ole niin yksipuolinen. Ranskan kieli on ilmeisesti syrjäyttänyt tahitin oman kielen Tahitilla. Tekstiin onkin haettu paikallisväriä sekä ranskan- että tahitinkielisistä sanonnoista.

Kirjassa on 287 sivua. Sen lukeminen kesti minulta aika pitkään, johtuen pienestä andropaussista, joka suuntasi mielenkiintoni ihan muille suunnille.

6 kommenttia:

  1. Sopiiko kolmen tässä kuussa julkaisemasi kirjoituksen perusteella puhua peräti melanesialais-polynesialaisesta lokakuusta? Tämän uusimman tekstisi äsken luettuani otin esiin perinteisen, kirjamuotoisen kartastoni ja paikansin tarkkaan kolme paikkaa maapallolle.

    Kiitos näistä yleissivistävistä, eurooppalaisessa näkökulmassa kovasti marginaaliin jäävistä kartoituksistasi!

    VastaaPoista
  2. Ajatuksenani on oseanialainen lokakuu (vaikka taisin aloitella ensimmäistä kirjaa jo syyskuussa ja kaikkinensa saattaa koko projekti lipsahtaa marraskuun puolelle). Ihan uhallani voisin väittää lukevani autenttista oseanialaista kirjallisuutta!

    Nykyään elämme nk. maailmankylässä, mistä johtuen tarttee tutustua myös naapurikansojen elämään.

    Olet sitten näemmä palannut! Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain perusoppini Tyynenmeren maantiedosta aikoinani ala-asteen kuudennella luokalla, joten eilinen tuokioni kartaston ääressä osoittautui perin tarpeelliseksi kertaukseksi. En esimerkiksi muistanut, että Uusi-Seelantikin lasketaan Polynesiaan - olin luullut, että Polynesiaan sisältyy ainoastaan "eksoottisia" pikku saariryhmiä. Ja totta tosiaan, kuten kirjoitat: löytyy kattomääritelmä Oseania, jonka sisään sekä Uusi-Guinea ja Uusi-Seelanti että Tahiti kaikki sopivat.

      Luin äsken esittelysi Hitaista tunneistakin, mutta kirjoitan tämän jatkokommenttini tänne. Uusi-Seelanti, johon myös Hitaat tunnit sijoittuu, on kai alueen saarivaltioista länsimaiselle suomalaiselle tunnetuin (lehtien taloussivuillakin). Ei mikään ihme, että alueen kulttuurista minulle muistui ensimmäisenä uusiseelantilaisohjaaja Jane Campion ja erityisesti hänen Piano-elokuvansa.

      Ja kiitos tervetulotoivotuksistasi! Blogini tuotanto jatkunee jo taas loppuviikosta, kun vain päästään marraskuun puolelle. Tämän kuun alussa muistan sinun toivottaneen leppoisaa lokakuuta, mutta sen verran odottamattomia kiireitä on puiden takaa astunut esiin, että kuu on sujunut vähän ennakoimaani vähemmän leppoisasti. Joskus on kai hyvä olla vähän enemmänkin kiirettä.

      Poista
    2. Kyllä minäkin olen karttakirja sylissä istuskellut ja koettanut jotain tolkkua saada Tyynen valtameren saarista. Wikipediasta olen myös lueskellut Aasian ja Oseanian rajaseudusta, sieltä löytyy kuulemma Wallacen linja (Aasian puolelta), joka on alueen eläinmaantieteellinen jakolinja. Tämä Uuden-Seelannin Polynesiayhteys oli jäänyt minulta huomioimatta. Taiteen tasolla eilen katselin ja kuuntelin youtubesta musikaalin South Pacific, joka kuulemma sijoittuu Salomonsaarille. Tosi upea!

      Hitaissa tunneissa on hahmo, josta tulee mieleen Piano-elokuvan tatuoitu mies, joka tilailee niitä soittotunteja. Ajatuksena on vielä lukaista jotain australialaistakin - ja asuuhan tämä tahitilaislähtöinen kirjailija Ausseissa.

      Puiden takaa tulee todellakin odottamattomia asioja. Ja vaikka osaisi odottaakin, niin saattavat silti tulla puiden takaa.

      Poista
  3. Jänniä kirjavalintojasi on hauska seurata. Itse luen paraikaa Hasuki Murakamin yli tuhatsivuisen jättiteoksen ensimmäistä osaa. Kirjoitan siitä, jahka ehdin urakassani niin pitkälle, että on jotakin sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan selontekoasi. Itselleni kyseinen kokoluokka on luettavaksi aivan liikaa.

      Poista