Powered By Blogger

lauantai 16. marraskuuta 2013

Jukka Norvanto: Onnellisten saari

Suomalainen Jukka Norvanto (s. 1957) vietti kaksi talvikautta turistipappina Kyproksen saarivaltiossa. Tämän oleskelun innoittamana hän kirjoitti vuonna 2006 julkaistun pienen kirjan Onnellisten saari. Kirjassa Norvanto kertoo siitä, mitä yhtymäkohtia Raamatun henkilöillä on Kyprokseen, mitä Raamatussa mainittuja puulajeja hän Kyproksella kohtasi ja millaisiin ihmisiin hän saarella tutustui.

Pääosan Norvannon kirjasta muodostavat selonteot siitä, keillä Raamatun henkilöillä on siteitä Kyprokseen. Tärkeimmät tällaiset henkilöt ovat Apostolien tekojen kolmikko: kyproslainen Barnabas, jonka Antiokian kristityt lähettivät kotisaarelleen ilosanomaa julistamaan, hänen serkkunsa Johannes Markus, jota pidetään Markuksen evankeliumin kirjoittajana sekä kolmas saman seurueen jäsen apostoli Paavali, joka vieraillessaan Kyproksella kulki matkakumppaniensa kanssa saaren päästä päähän. Norvanto kertoo mitä Apostolien teoissa kirjoitetaan miesten retkestä Kyprokselle sekä hahmottelee sitä millainen Kyproksen uskonnollinen tilanne vierailun aikaan saattoi olla. Monien uskontojen saarella, jonka rannalla jumalatar Afroditen uskottiin syntyneen meren vaahdosta, lähetystyö ei liene ollut pelkkää riemukulkua, joskin Paavali onnistui käännyttämään kristityksi Kyproksen käskynhaltijan. Uuden testamentin hahmoista myös Lasaruksen arvellaan (perimätiedon mukaan) muuttaneen Kyprokselle. Saarelta löytyykin Pyhän Lasaruksen kirkko ja sen alta hauta, josta hänen jäännöksensä on tosin viety jo vuosisatoja vuotta sitten.

Puulajien kuvailuissa Norvanto seurailee valtaosin sitä, miten puut Raamatussa ovat esillä. Olisin kaivannut kirjaan enemmän tietoa siitä, mitä puut mahtavat merkitä Kyproksen asukkaille. Nyt Norvannon kuvailu muistuttaa ajoittain pyhäkoululehteä, jossa tosin lopuksi ei kehoteta pientä lukijaa miettimään, mitä kulloisestakin Raamatunkohdasta tulisi ajatella. Sen sijaan Norvanto suuntaa sanansa itselleen, mikä toimiikin jonkin verran paremmin. Ajateltavaa puulajien tiimoilta joka tapauksessa löytyy. Kyseessä ei ole pelkästään toteava luennointi vaan pohdiskelu Sanan äärellä todellisen asiantuntijan opastuksella. Huomiotani herätti ennen kaikkea Norvannon viiniköynnöstä kuvailtaessa kirjaama havainto, jonka haluan liittää tähän:

Ihminen ei näytä milloinkaan lankeavan syntiin, vaan yhä uudelleen nousevan siihen. Niinhän kävi paratiisissakin. Ihminen tahtoi nousta omalta paikaltaan Jumalan rinnalle. Ajatus riippumattomuudesta, omavaraisuudesta on houkutteleva. On lopultakin vaikea tyytyä siihen totuuteen, että ilman jatkuvaa yhteyttä Jeesukseen, emme voi tehdä mitään.

Katkelman sisältämää ajatusta omavoimaisuudesta ja omien tietojen mahtavuudesta voin jopa minä, ketjukolaaja, mietiskellä keskenäni, vaikken akateemisesti sivistynyt olekaan.

Kirjan viimeisessä osiossa Norvanto esittelee joitakin tapaamiaan ihmisiä, jotka asuvat Kyproksen ”kansojen sulatusuunissa”. Ilmeisesti lempeä ilmasto ja eurooppalainen hyvinvointi ovat houkutelleet Välimeren kolmanneksi suurimmalle saarelle paljon väkeä monista eri maista. Norvanto kuvaa muutamia perheitä ja yksittäisiä henkilöitä, joihin on tutustunut ja liittää heidänkin tarinaansa kristillistä pohdintaa. Eniten taisin tykätä paikallisesta jäätelökauppiaasta kertovasta luvusta.

Kirjassa on 96 sivua ja lueskelin sitä päivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti