Powered By Blogger

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Tyyne Saastamoinen: Perhosen siivissä keltainen tuuli


Tyyne Saastamoinen (1924 – 1998) oli suomalainen runoilija, joka asui Ranskassa. Vuonna 1975 julkaistiin hänen runokokoelmansa Perhosen siivissä keltainen tuuli. Se valikoitui matkalukemisekseni osittain sattuman kautta. Ostin kirjasen melko huokealla kierrätyksestä ja koska kyseessä ei ole fysikaalisesti mitattuna painava teos eikä 99 sivuakaan tuntunut liian vaativalta, päätin ottaa tämän runokokoelman mukaan ja matkaan. Vaikka kirjassa ei päädytäkään toivomaani lopputulemaan, arvelen, että sitä lueskellessani nautin enemmän kuin kuljeskelemalla kauppakujien labyrintin päättymättömillä käytävillä.

Tyyne Saastamoisen teos perhosen siivistä ja keltaisesta tuulesta sisältää teknisesti tarkastellen erityyppisiä runoja, mutta runojen tunnelma on niin yhtenäinen, että minulle syntyi samoja fiiliksiä kuin kertomakirjallisuutta lukiessa. Osa runoista onkin proosarunoja, mutta lyriikan keltainen tuuli niitäkin kannattelee. Kokoelman nimen ”keltainen tuuli” voi viitata itämaiseen runoilmaisuun. Vaikkakaan mitään haiku- tai tankatekniikkaa ei ole käytetty, on tunnelma mietiskelevä ja herkkä. Kokoelma sisältää myös aforistisia runoja.

Kokoelman runoja yhdistävä aihe on kuoleman lähestyminen. Runoilija yhdistää kuoleman yöhön, syksyyn ja sairauteen. Kaiken takana vaikuttaa silti piilevän yksinäisyyden aiheuttama koti-ikävä. Runojen kertoja kaipaa ystävää, hän tyytyisi kahvikuppiin, savukkeeseen ja ystävään. Elämä on ollutta vaikka toisin toivoisi ja jo lapsena säikähdyttänyt ajatus siitä, ettei ole muuta maailmaa tämän jälkeen, kulkee painostavana kertojan matkassa. Tunnen spoilaavani kirjan tunnelman, kun paljastan että viimeisessä pitkässä proosarunossa nimeltä Syyskuussa syys päädytään lähinnä antamaan periksi vääjäämättömän lopun edessä. Sanon suoraan odottaneeni merkittävästi toisensuuntaista kannanottoa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteivätkö runojen esittämät kysymykset elämän päättymisestä ja Jumalan olemassaolosta koskettaisi minua. Itse asiassa koin tietynsorttisen mystisen elämyksen, kun lueskellessani kirjaa puistossa suuren limoviikunan katveessa, reidelleni putosi puusta kuivettunut lehti – kuin syksyn merkki keskellä kesää. Runossa Yksinäisyys runoudessa, jota tuolloin luin, mainitaan seurakunta puun varjossa, siinä on mukana kuolema ja enkelit sekä kivenheiton päässä kantapäistä pelastus. Runo loppuu sanoihin:

Yritä, yritä vielä kerran.

Olisin toivonut runon loppusäkeen asennetta myös kokoelman loppuun.


Kirjassa on 99 sivua ja lueskelin sitä Rethimnon kaupunginpuistossa muutamana päivänä.

6 kommenttia:

  1. Kiehtova kuva matkastasi. Tarkoitan koko juttua, en pelkkää valokuvaa, joka toki sykähdyttää. Muuten: minäkin olen viipyillyt tovin mainitsemassasi kaupungissa. Kiertelin linnoituksen alueella niin pitkään, että olin hilkulla jäädä illan tullen lukittavien porttien sisäpuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Fortetza on minun mielestäni hienoin nähtävyys Rethimnossa. Paljon kauniita näkymiä. Kirjoitan ihan lähipäivinä matkaraportin tähän blogiini. Ostin myös Fortetzasta kertovan vihkosen. Siitäkin voisin jotakin kirjoittaa.

      Poista
  2. Ainakaan en myöhästynyt, kun tajusin kirjoittaa hyvänmatkantoivotukseni jo Renault-tekstisi yhteyteen kuukausi sitten.

    Kolmesta uudesta kirjoituksestasi päätin valita tämän kommenttisarakkeen täytettäväkseni. Varsinaisessa matkakuvauksessasi nimittäin kerrot Rethimnon kaupunginpuiston erityisen hyvänä muistona matkaltanne. Luuletko, että Saastamoisen runokokoelma saa tulevaisuudessa aivan oman auransa yksistään senkin takia, että keskityit siihen juuri tuossa puistossa, vieraassa maassa?

    Itse en ole hennonut Kreikassa käydä vielä kertaakaan. Erityisesti matkakuvauksesi valokuva 13/17 mutkittelevine teineen teki vaikutuksen. En olisi uskonut, että Kreetalla pesii niin suuria samusirkkoja kuin kuvasi 14/17 todistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli aika hyvä, kohtalainen vähintään.

      Saastamoisen runoissa on kyllä sitä jotain, josta pidän, ne eivät ole liian moniselitteisiä tai selittämättömiä. Runoilla on tietty aihepiiri koko kokoelman ajan. Siit mie pien. Se, että Saastamoinen on kirjoittanut runojaan Ranskassa tulee esiin korkeintaan häivähdyksinä, itse runojen kannalta sillä seikalla ei ole merkitystä. Tuskin on merkitystä silläkään, että luin hopeahäämatkallani juuri tätä kirjaa. Uskon, että kokemukseni lueskelemisesta vieraan maan kaupunkipuistossa säilyy erillisenä itse kokoelmasta. Ostin samasta kierrätyskeskuksesta myös toisen Saastamoisen kokoelman, jonka aion lukaista täällä Suomessa, voisin tietysti valita kokeeksi vaikka Kuopion Snellmanin puiston ja katsoa syntyykö siellä toisenlaisia viboja.

      Minä en autoillut Kreetalla itse. Istuin vain linjabussivaunun kyydissä ja ammattikuljettaja ajoi. Siitä syystä poikkeamat reitiltä olivat aika vähissä. Jonkun verran sain kenties vaikutettua oppaaseemme. Kreetalla on paljon suomalaiselle erikoisia eläimiä, kuten kameleontteja, joita näimmekin, vaikkakin lemmikkeinä tai muuten vangittuina. Kuvan heinäsirkka oli kuulemma jätetty paikoilleen jonkun karnevaalin jälkeen. Se oli meille hyötyeläin, sillä muutoin samankaltaisella hotellivyöhykkeellä löysimme sirkan avulla helposti bussipysäkkimme.

      Poista
    2. Kysymykseni lukukokemuksen erikoislaatuisuudesta tuli mieleeni muistaessani joitain omia lukukokemuksiani, joihin on tuonut muistamisessa erityisen hohtonsa niiden poikkeuksellinen ympäristö. Ensimmäisenä mieleeni tulevat ne harvat pitemmät lomajaksot, joiden aikana olen keskittänyt kaiken mahdollisen ajan kaunokirjallisuuteen - vaikkapa sitten vastapainona taajaan kuukausienkin mittaiseen kaunokirjallisuudettomuuteen. Jopa äklönä pitämäni Ackroydin Chatterton on saanut tällaisen kolmiviikkoisen loppusuoraan sisältyvänä tiettyä ainutlaatuista nostalgisuutta. Sen sijaan pisimmilläkään turistimatkoillani en ole hennonut milloinkaan lukea - mieluummin turistina seikkailemaan kaikenlaisia turistiseikkailuja, riippumatta vuorokaudenajasta tahi säätilasta.

      Teemakuukausi-ideasi jaksavat pulputa yhä rikkaampina: tuore mätäkuuideasi taitaa osaltaan vahvasti kalvaa haavettani mahdollisimman tietokoneettomasta kesäkaudesta.

      Poista
    3. Kuule, kyllä minä suosittelen tietokoneen kiinni pitämistä usein itselleni, niin että miksei muillekin. Olen joskus kaipaillut niitä aikoja, jolloin oli olemassa kotona vain lankapuhelin, eikä kukaan soitellut kauppaan, että tuotko sitä ja tätä tai kaupannut vielä uutta puhelinliittymää. Nämä minun tekstit kyllä kerkeää lukea myöhemminkin, tuskin minä niitä poistamaan rupean edes yleisön pyynnöstä. Ja jos poistankin, niin vähemmän siinä menettää kuin saa.

      Poista