Powered By Blogger

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ketjukolaajan mätäkuun loppulitviikki


On se niinkin, että huonoillakin ajatuksilla on aikansa ja siten myös loppunsa. Julistan täten, että ketjukolaajan mätäkuu oli ja meni. Siskokset Sumeus ja Unhoitus ovat saaneet haltuunsa ketjukolaajan mätäkuun kaikkine oikeuksineen ja toivottavasti myös velvoitteineen sikäli kuin niitä ilmenee. Joku huonommalla huumorintajulla varustettu voi esittää asiaan eriävät väitteensä – sellainen kuuluu elämään – mutta notkeaksi minä kutsun sitä, joka tällaisen mielensä vesiesteen alittaa.

Nojaa, sanoi selkä. Kohdistan katseeni eteenpäin, se lienee viisainta. Häntäänsä jahtaamaan ryhtynyt koira saattaa helposti nirhaista omaa säärtään. Mätäkuun aikana haavat tahtovat märkiä, ne muuttuvat ilkeän näköisiksi ja alkavat haista. Paras siis lopettaa helteisen sään aikana. Kun lopettaa ajoissa, voi jatkaa tietyissä rajoissa, saattaisi tuntematon mätäkuun sananlasku toitottaa.

Siispä vilsa päähän ja menneisyyteen, ketjukolaajan mätäkuu! Aika aikaa kukin mätäkuu!

4 kommenttia:

  1. Ketjukolaajan mätäkuu loppui suunnilleen samoihin aikoihin kuin oikea mätäkuu alkoi :)

    Viihdyttäviä olivat jutut ja hyvä idea tämä kuvitteellisten kirjojen bloggaussarja oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri Säätäjä joskus antaa meille merkin, milloin on syytä ruveta lopettelemaan. Enkä tarkoita itseäni sillä Säätäjällä.

      Kiitokset myötämielisistä kommenteistasi!

      Poista
  2. Vesissä silmin olen tutustunut näihin mätäkuun kirjailijoihin. Kaikissa niissä oli jotain tuttua ja kotoista. Jo nimien rustaamiseen lienee mennyt hieman aikaa. Erityisesti minua liikutti Magda Puuhuusin romaanin hieno idea, samoin kuin kreikkalainen ja japanilainen runous. Mitä ensi kesänä on odotettavissa...tuskin maltan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kirjoituksissani on ollut tuttu meininki. Semmoisia ärväkkeitähän ne olivat, tekijänsä näköisiä. Ensi kesää täälläkin jo odotellaan, kun vaimolta kesäloma on lopussa.

      Poista