Monnaliisa Pastalainen: Vetovoima

Tässä kirjoituksessa mainittua kirjailijaa ei ole olemassa. Siten ei ole olemassa kyseistä novellikokoelmaakaan.

Bongattuaan kosmoskesta snagarin

kosmonautti koki olevansa gagarin.

Kotimainen prosaisti Monnaliisa Pastalainen (s. 1986) on lyhyehkön uransa aikana erikoistunut novellien kirjoittamiseen. Hänen toinen novellikokoelmansa on saanut nimekseen Vetovoima. Se julkaistiin viime vuonna ilman kunniamainintoja.

Pastalaisen novellit eivät poikkea vanhasta novelliperinteestä pätkääkään. Tästä syystä hänen novellinsa eivät ole ihmeemmin herättäneet huomiota. Korkeintaan joku voisi kysyä eikö tätä sorttia ole jo kirjastot pullollaan! Kunnon novellisti ei tietenkään kirjoita kirjojaan kirjastoille, vaikka toisaalta usein kirjoittaakin kirjoista, kirjoittamisesta tai kirjastoista. Tämän kokoelman novelleja yhdistävänä teemana toimii kuitenkin vetovoima monenlaisissa merkityksissä. Pastalaisen novellikokoelmassa on hetkensä ja luultavasti teen ihan reilusti kaikkia kohtaan, kun keskityn tässä kirjoituksessani kertomaan vain kertomisen arvoisista hetkistä.

Kokoelman huomattavin novelli on nimeltään Varjoisa kuppila katedraalin vieressä. Tapahtumapaikkana on Campeonago de Angosturadon kaupunki latinalaisessa Amerikassa.

Novelli on kertomus kahdesta miehestä ja kuten tunnettua ei kahta kolmannetta. Kolmas mies on tässä novellissa meitä vähäisimpiä veljiä, hänen nimensä on Pepeto. Hän on pitkäaikaistyötön, hidasälyinen nuori mies, joka osaa toisinaan yhdistellä asioja sopivasti. Toiset miehet ovat kuitenkin novellissa pääosassa. Heillä lanttu leikkaa totutummalla tavalla. Augusto on arvostettu liikemies ja tunnettu naistenmies. Augusto pitää Pepetosta, koska tämä ei muodosta minkäänlaista uhkaa kenellekään. Niinpä Augusto auttaa Pepetoa tämän elämän solmukohdissa, joita aiheuttavat asunnottomuus ja alkoholiongelmat. Auguston elämänasenteen mukaan menestyvät ihmiset ovat kauniita. Hänen mielestään jo lapsesta voi nähdä, tuleeko hän menestymään vaiko ei. Toinen vahva mies novellissa on pappi, isä Hippolito. Isä on lähtöisin Espanjasta, mutta hän on tullut Angosturadoon papiksi lähes kolme vuosikymmentä sitten. Myös isä Ippolito pitää Pepetosta, sillä tämä ei koskaan naureskele uskonkysymyksille. Isä antaa Pepeton joskus nukkua sakastissa ja jakaa toisinaan ehtoollisviinin rippeet Pepeton kanssa. Ippoliton elämänasenteen mukaan paha on kaunista, joten kaunista pitää välttää. Lukijalle syntyy Ippolitosta kuva elämäänsä pettyneestä miehestä, joka on vain keksinyt selityksen vaivalloiselle elämälleen. Asetelma ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen. Novellilla on kekseliäs loppuratkaisu, mutta koska en nyt viitsi keksiä sitä, jätän novellin spoilaamatta. Jos kuitenkin huomiseen mennessä keksin jonkun kivan ratkaisun, liitän sen tähän jatkoksi. Minusta esim. se, että Pepeto olisi Auguston poika ei olisi vähääkään kekseliästä vaan hemmetin tylsää ja ihan niin perinteisestä novellista ei ole kyse.

Kaksi muutakin novellia ansaitsee tulla mainituksi. Novelli Vaari kertoo nuoresta perheestä, jonka isän isä on kuollut jo ennen lasten syntymää. Pienestä pitäen isä vie kerran kesässä perheensä vaarin haudalle piknikille. Siellä isä esittää joka kerta pienen videoleikkeen vaarin elämästä. Leike on joka vuosi eri kohdasta videota. Lapset oppivat vähän kerrassaan tuntemaan vaariaan ja alkavat odottaa hautapiknikkiä saadakseen tietää vaarista lisää. Kun lapset ovat jo isoja, isä esittää videon kokonaan. Tämä muuttaa lasten käsitystä vaarista.

Novellissa Radiohiljaisuus kuvitteellisen maailman kosmonautti leijailee kaukaisessa ulkoavaruudessa pienessä, kompaktissa aluksessaan. Hän on katkaissut kaikki yhteydet Maahan saadakseen olla rauhassa. Kosmonautti uskoo voivansa aukaista yhteydet niin halutessaan, mutta hän ei ilmeisesti uskalla yrittää sitä, koska pelkää epäonnistuvansa. Niinpä hän keskittyy kuuntelemaan musiikkia vanhoilta äänitteiltä. Pääasiassa hän kuuntelee piano- tai kitaramusiikkia, etupäässä klassillista tavaraa. Joskus kosmonautin tekisi mieli käväistä ulkona, vaikka nakkikioskilla. Ulkoavaruudessa ei kuitenkaan ole snagareita joka poronkuseman välein. Lopulta hänen aluksensa saapuu ihan pienen ja mukavannäköisen planeetan vetovoimaan. Kosmonautti antaa aluksensa laskeutua planeetan kamaralle ja huomaa siinä melko lähellä, Kelan ja verotoimiston takana, ilmiselvän nakkikioskin. Tuntikausia hän pohtii mitä tehdä, kunnes hänen on saatava tietää onko paikallisessa sinapissa riittävästi ytyä ja onko kurkkurelississä sopivasti paprikaa. Lukija voi tulkita tarinan mielensä mukaan, sillä se loppuu kesken kaiken. Tunnelma on silti ihan oukkelidoukkeli.

Lueskelin kirjaa pari päivää. Nyt on aika hiostavat lukukelit, luulisin.