Powered By Blogger

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Katja Kettu: Kätilö

Katja Ketun (s. 1978) kolmas romaani Kätilö julkaistiin vuonna 2011.

Kätilö on kertomus 36-vuotiaasta kätilöstä, joka sotkeutuu sotatoimiin Lapissa vuonna 1944. Päähenkilö rakastuu saksalaiseen SS-upseeriin ja päästäkseen hänen kanssaan läheisiin väleihin hän ajautuu sairaanhoitajaksi saksalaisten vankileirille tuolloin Saksan valloittamalle, nykyään Venäjään kuuluvalle alueelle.

Kirjan juoni on sinänsä varsin selkeä, mutta jostain syystä kirjailija on halunnut hajottaa sen ajallisesti ja lisännyt mukaan vakoiluaiheisen sivujuonen, jota ilmankin homma toimisi. Kerronta on aika runsaasti kuvailevaa, paikoin ronskia ja rumaa, paikoin herkkää luonnon ja romaanin henkilöitten tuntemusten kuvausta. Tekstiä höystävät murteelliset ja puhekieliset ilmaukset sekä vieraskieliset lausahdukset.

Voi olla, että kirjailijan valitseman tyylin omaleimaisuus tuntui minulle liialliselta. Ainakin lukeminen vei minulta melkoisen ajan ja loppuun pääseminen tuntui lähinnä huojentavalta.
Siitä olen silti hyvilläni, että jaksoin loppuun ja nyt tiedän millaisesta kirjasta on kyse, jos siitä joskus puhe sattuisi tulemaan.

On ilmeistä, ettei keskittymiskykyni enää riitä pitempien kirjojen lukemiseen, jos lie riittänyt milloinkaan. Kirjassa on 344 sivua ja luin sitä usean päivän ajan.


6 kommenttia:

  1. Nyt löytyi lukemistasi sotakirjoista se, josta aikoinaan innostuin, kuten blogitekstistäni huomaa. Tässä linkki, jos juttu kiinnostaa http://akanvirtaa.blogspot.fi/2012/03/katja-ketun-korkea-veisu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että linkitit oman kirjoituksesi tähän minun tekstiini, sillä minä kurja matkamies maan en osannut oikein tästä kirjasta innostua, vaikka varmaan sillä ansionsa on. Ehkä olisin voinut tykätä Katja Ketun runoista, meinaan, jos hän nyt runoja kirjoittaa?

      Poista
  2. Ketun kirja on outo lintu sotakirjojen joukossa kaiketi siksi, että sotaa kauheine oheisilmiöineen katsellaan hurjien naisten silmin. Kyllä kai tämmöisiäkin tarinoita löytyy myös muita, muttei vissiin Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkökulma ja aihe ovat minusta ihan ok. Kirjoitustyyli vain on niin runsasta ja hidasta luettavaa, ettei se oikein soveltunut minulle. Olisin kai kaivannut Aadolfiinia lukemisen edistämiseen?

      Poista
  3. Mitähän se Aadolfiini on? Taisi löytyä kirjasta, vaikken muista.

    Kaiken kaikkiaan: onneksi kirjasortteja piisaa niin, että jokainen löytää mieluisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adolfiini mainitaan kirjassa piristeenä, jota Johann käytti jaksaakseen epämiellyttävien puuhiensa ja ajatustensa parissa.

      Kirjoja on kuin muurahaisia ja niitä riittää useammanlaisiin kekoihin.

      Poista