Powered By Blogger

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Uula Aapa: Partisaanit iskevät

Uula Aapa (1900 – 1987) kirjoitti useita sotaa käsitteleviä romaaneja. Luin hänen kirjansa Partisaanit iskevät, jota kirjan takakannessa luonnehditaan dokumenttiromaaniksi. Kuvaus jatkosodan ajan neuvostoliittolaisia partisaaneja vastaan taistelevista suomalaisista torjuntajoukoista perustunee siis tositapahtumiin. Kyseessä on kirjailijan johdannolla täydennetty versio vuonna 1951 ilmestyneestä teoksesta Partio väijyksissä.

Partisaanit iskevät alkaa tekijän kirjoittamalla johdannolla, jossa esitellään Neuvostoliiton desantti- ja partisaanikoulutusta sekä heitä vastaan taistelevien suomalaisjoukkojen perustamista, koulutusta ja joukkojen koostumusta. Partisaaneiksi nimitettiin Suomen rajojen sisäpuolelle salaa tunkeutuneita neuvostoliittolaisia erikoiskoulutettuja joukkoja, joitten tehtävänä saattoi olla tiedustelu, vankien sieppaus ja strategisesti tärkeitten kohteitten tuhoaminen. Kirjassa kuvataan suomalaisen partisaanientorjuntaosaston toimintaa Suomen itäisessä Lapissa, laajan Savukosken kunnan alueella vuosien 1943 ja 1944 aikana. Lapin erämaissa ei valtakunnanrajalla ollut tiivistä rajavalvontaa vaan isotkin vihollisen osastot pääsivät tunkeutumaan syvälle Suomen alueelle.

Partisaanien torjujien toimintaa esitellään kirjan yhdeksässä erillisessä kertomuksessa. Kerronta on raportoivaa, toteavaa – kirjallista kikkailua ei ole havaittavissa. Sotilaitten puheenvuorot ovat useimmiten kovin asiallisia, huumori on pienimuotoista ja harvinaista. Sota partisaaneja vastaan koostuu toistuvista hälytystehtävistä pitkine takaa-ajoineen. Partisaanien teot ovat arvaamattomia ja siviiliväestöön kohdistuvat hyökkäykset tuntuvat erittäin julmilta. Aapa luettelee siviiliuhrien nimet ja käy lyhyesti läpi heidän kohtalonsa hyökkäyksessä.

Huomiota herättää lukiessa se, miten vähän suomalaisia taistelijoita yhteenotoissa kaatuu, kun taas isotkin partisaaniosastot tuhotaan usein viimeiseen mieheen. Vaikka partisaanien kerrotaan kehittyvän ja ottavan opikseen hyökkäyksistä (jotkut pääsevät livahtamaan pakoon), toimivat he aina aika samalla kaavalla. Takaa-ajettu partisaaniosasto pakenee tunturin tai vaaran laelle ja asettuu sinne siilipuolustukseen (puolustus joka suuntaan). Näihin asemiin suomalaiset saartavat partisaanit ja usein pienemmin voimin tuhoavat heidät. Yhdessäkään tarinassa partisaanit eivät laske suomalaisten tunnustelijoita linjansa läpi harhautusmielessä vaan aloittavat aina tulitaistelun ensimmäisiä miehiä vastaan.

Suomalaiset taistelijat, jotka koostuvat lähiseudun tukkijätkistä ja poromiehistä kuvataan hyväkuntoisina sotureina, jotka käyttävät maastoa hyväkseen ja toimivat täsmällisellä ajoituksella. He ovat erinomaisia hiihtäjiä ja kovia marssijoita, joitten apuna on oivallisesti koulutettuja sotilaskoiria. Myös sotilaitten omat jäljitystaidot ovat huippuluokkaa, kuten seuraavassa esimerkissä tarinasta Epäonnistunut takaa-ajo. Partio havaitsee jängällä kolme rinnakkaista latua ja tekee niistä seuraavat havainnot:

Sivakoiden väli on huomattavan leveä, mikä johtuu niiden tottumattomasta käytöstä. Myös sompien jäljet ovat tavallista kauempana ladusta. Hiihtäminen on suoritettu tasaisesti ja rauhallisesti, nopeus noin 4 km tunnissa. Väsyneitä hiihtäjiä ei ole mukana. Latujen syvyys aiheutuu todennäköisesti raskaista kantamuksista. Maaston tuntemus vähäistä, koska ladut melkein törmäävät kohti korkeata Illisvaaraa. Maaston tuntijat olisivat kaartaneet jo kauempaa vaaran länsi- tai itäpuolitse. Ladut eivät ole meikäläisten vaan partisaanien tekemät.

Kirjailija Uula Aapaa on esitelty Kuopion kaupunginkirjaston sivuilla. Siellä mm. kerrotaan, että Uula Aapa oli kirjailijan nimimerkki.

Kirjassa on 224 sivua ja luin sitä kolmisen päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti