Powered By Blogger

torstai 9. lokakuuta 2014

Huuhtanen – Pynnönen – Alare: Ennen vanhaan


Ennen vanhaan on lapsille ja varhaisnuorille suunnattu kirja suomalaisten historiasta. Tekstin ovat laatineet Taina Huuhtanen ja Marja-Liisa Pynnönen, kuvitus on Veli-Pekka Alaren työtä. Teos ilmestyi vuonna 1980.

Kirja kattaa ajan mannerjään jälkeiseltä kivikaudelta kirjoitusajankohtaan. Kaikkia vuosia tai edes vuosisatoja ei tarkastella erikseen vaan teksti etenee eri aikakausille ja maan eri kolkkiin sijoittuvien fiktiivisten kertomusten myötä. Kertomusten näkökulmana ovat kunkin aikakauden kotitaloudet, ihmisten puuhat ja elämä yhdessä. Usein tapahtumia tarkastellaan lapsen näkökulmasta.

Ennenvanhaiset suomalaiset kuvataan kylissä elävänä maalaisväkenä, jonka toimia säätelevät luonnonolojen muokkaamat perinteet. Kuvauksen vahvuus lepää maalaisväestön perinteisen elämänmuodon pienten yksityiskohtien saattamisessa osaksi kertomuksia. Myös kunkin kertomuksen eri puolilla Suomea sijaitsevat tapahtumapaikat luovat käsityksen maatalousperustaisesta yhtenäiskulttuurista. Kirjassa ei korosteta murre- tai heimoeroavaisuuksia, jotka laajassa katsannossa lienevätkin varsin vähäisiä. Yhteyttä Ruotsin valtakuntaan korostetaan, mutta ruotsinkielisen väestön asemaa ei käsitellä, minkä koen puutteena.

Raskaat ja kammottavat asiat kuten katovuodet ja kulkutaudit tai viime sotien kauhut kyllä tuodaan esiin, mutta ne kuvataan sellaisella otteella, joka sallii lapsilukijan tuntea, että vaikeuksista lopulta selvittiin eikä elämä niihin aikoihinkaan ollut pelkkää kärsimystä. Isolta osin elämä on koostunut päivätöistä, puhdetöistä ja kyläkuntien yhteisistä töistä, tämä on se totuus, joka sotia ja hallitsijanvaihdoksia kuvaavissa historiankirjoissa usein jää taustalle. Tässä kirjassa lapset osallistuvat perheen töihin hoitamalla pienempiään ja auttamalla käsitöissä. Monelta osin kirjassa kuvataan eräänlaista sopusoinnun ja yhteistyön maalaisidylliä, eikä mielestäni niinkään valheellisesti, sillä ei ihmisten elämä jatkuvaa kyräilyä ja torailua ole voinut olla. Maalaisidylli ei kuitenkaan tarkoita pelkkää sukankutomista ja tuvassa tarinointia vaan kirjassa käydään susijahdissa, karhunkaadossa, postia kyytimässä, markkinoilla, muutetaan kaupunkiin ja lähdetään Amerikoihin. Väriä ja vauhtia kertomuksista löytyy, mutta niillä ei mässäillä.

Kirjan välittämän kuvan mukaan ihmisten valintoja vaikuttavat ohjaavan ensi sijassa järjen käyttö ja kokemus eivätkä uskomukset. Erilaisten uskomusten kuvaus – kristinusko mukaan lukien – kattaa kirjasta kovin pienen osuuden. Kirkkovenettä tervattaessa ei veisata virttä, jumalanpalveluksen kuvauksessa suurin osa käsittelee papin ilmoituksia tulevista yhteisistä töistä ja velvoitteista, pommisuojassa kukaan ei rukoile. Ilmeisesti kirjan tekijät ovat halunneet painottaa kirjan perinteisesti historiaksi miellettyä osuutta ja jättää kirkko- ja uskomushistorian jonkun toisen kirjan aiheeksi?

Kuvitus on kaunis. Kuvat ovat selkeitä, helpostiymmärrettäviä ja ne sisältävät paikoin hienoja yksityiskohtia. Osa kuvista on mustavalkeita, osa värillisiä. Kuvien kautta kertomusten näkymät avautuvat lukijalle aivan toisella tavalla kuin pelkästä tekstistä. Alaren ihmishahmot ovat lempeän pyöreäpiirteisiä, ehkä joskus turhankin hyvinsyöneitä tehdäkseen jatkuvasti ruumiillista työtä?

Kirjassa on sanastoineen ja lukemistoineen 80 sivua. Vietin sitä lueskellen viitisen päivää.

13 kommenttia:

  1. Ah, ollaan oltu lukemisissa vähän samalla suunnalla.
    Tällainen "arkielämän" tai sosiaalihistorian kuvaus onkin hyvä asia käsitellä näissä lanu-historiakirjoissa, vuosiluvut ja kartoilla liikkuvat viivat ja nuolet hoituvat koulussa mutta tämä jää vähän vähemmälle (tai ehkä tätä puolta on nostettu enemmän esille uusissa opetusohjelmissa?)

    Siinä lukemassani Suomen keskiaika -kirjassa ei tietenkään voi täysin niin muinaisuskoja kuin kristillisyyttä sivuuttaa mutta huomasin kyllä vähän samaa trendiä, uskonnoista ei kovinkaan paljoa haluta puhua ja niiden vaikutusta sivuuttamalla sitten revisioidaan historiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla että tämä kirja on ollut tavallaan edelläkävijä kotien historian saralla? Nykyään ehkä on siirrytty juuri tarkastelemaan millaista elämää ihmiset sitten elivät. Tosin aika vähäistä on minun historian lukemiseni.

      Kyllä tässä kirjassa muinaisuskonto ja kristinusko ovat mukana, mutta arvelen itse, että niitten vaikutus ihmisten elämään on ehkä ollut suurempi kuin mitä tässä esiin tulee. Uskontojen lisäksi erilaiset uskomukset ovat luullakseni sävyttäneet ihmisten elämää aika vahvasti. Ajattelen sellaisia sivuseikalta nykyään tuntuvia juttuja kuin, että leipää (esim. kokonaista ruisleipää) ei saa laittaa väärinpäin pöydälle tai kynnyksen yli ei saa tervehtiä tai palokärjen nakutus ennustaa kuolemaa. Minulla on se käsitys, että siinä missä nykyään urheilijat tekevät ennen urheilusuoritusta samat rituaalit tai loton pelaajat vievät kupongin samalle R-kioskille, samoin ovat toimineet myös ennenvanhaiset ihmiset ja luulen että heille ne uskomukset ovat olleet vielä tärkeämpi osa arkipäivää. Kristinuskon opinkappaleista on kiistelty ihmisten kesken ja uskonoppia on tunnettu muutenkin kuin pappien vaatimuksesta.

      Poista
  2. Onpa kiinnostavaa lukea kirjaesittelyä, kun tunnen alkuteoksen. Ihmeekseni olen enimmät seikat unohtanut. Mutta sen muistan, ettei ruotsinkielisistä ollut suuremmin puhetta. Kirjan lähtökohtana oli Pikkukakkoselle tehty 10-osainen sarja, jonka osia opuksessa mukailimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Pikkukakkosen osalta onkin aika kiinnostava tuo Tampereelle muutto. Tekö sen sarjan teitte? Tampereen tv-kanava ehkä selittääkin osaltaan sitä uskontopuolen vähemmälle jäämistä?

      Minun palstallani varmaan esitellään turhankin usein kirjoja, joita eivät kaikki tunne. Tämä kirja ainakin löytyi lainattavien joukosta Kuopion pääkirjastosta toisin kuin moni klassikko, jotka kuumimman kiinnostuksen hälvennyttyä siirretään varastoon.

      Poista
    2. Mehän sen teimme. Päivi Lattunen toimitti.

      Poista
    3. Eli kyseessä oli sellainen "Nyt myös kirjana" -tyyppinen spin off!

      Poista
    4. Vaatimattomassa mielessä jotain sen tapaista. Paremminkin kyse oli ison työmäärän hyödyntämisestä helppoon formaattiin. Onhan kirja käyttöliittymänä yhä mainio, kun sisältöön pääsee käsiksi nappaamalla opus hyllystä. Kukaan ei kestäisi enää katsoa alkuperäisiä hitaan tempon telkkariohjelmia.

      Poista
    5. Kirja on tosiaan edelleen toimiva tavara. Käypää valuuttaa etten sanoisi.

      Vanhojen televisio-ohjelmien hitaus varmaan kummastuttaa tänä päivänä. Toisaalta tähän ennenvanhaiseen aiheeseen hitaus voi ihan hyvin sopiakin. Ajattelin lukiessa, että varmaan lapsille kirja toimisi parhaiten aikuisen lukemana. Tv-ohjelma hoitaisi sen puolen samalla ihan nätisti. Siihen voisi lisätä äänitehosteitakin, esim. soutamisen tai hevosen aisakellojen ääniä. Pitäisiköhän vinkata Pikku kakkoselle, että uusisivat sen sarjan!

      Muuten eilen illalla, kun ei tullut televisiosta meille molemmille vanhuksille sopivia tv-ohjelmia, katseltiin vaimon kanssa dvd:ltä Rauni Mollbergin ohjaama tv-elokuva Siunattu hulluus vuodelta 1975. Vaimo totesi sitä katsellessa, että ei varmaan nykynuoriso näin hidasta esittämistapaa oikein ymmärtäisi, mutta meille kahdelle se kelpasi mainiosti. Mutta me nyt ollaankin kotoisin siltä ajalta, "kun asiat olivat eri tavalla kuin nyt".

      Poista
    6. Onneksi ohjelma ei enää ole tallessa. Häpeäisin omia juontojani niin, ettei mitään rajaa. Toki toimittaja osasi ammattinsa ja tuotti mukaan ääniä ja muita tehosteita. Taina oli asiantuntija historiakysymyksissä. Aika ja tekniikat ovat muuttuneet niin paljon, ettei meidän tekele enää toimisi muuten naurattajana.

      Veli-Pekka Alaren kuvat saatiin vasta kirjaan. Murheellista asiassa on se, että hän kuoli pian kirjan ilmestymisen jälkeen ehtimättä edes nähdä poikavauvaa, joka syntyi pari kuukautta isän menehtymisen jälkeen.

      Poista
    7. Vilkaisin wikipedian artikkelia Veli-Pekka Alaresta. Onkohan hänen pojastaan tullut kuvittaja? Muistan hyvin hämärästi Hymy-lehden Pekko-sarjakuvan. Suosikkia en pahemmin lukenut, joten Kutri-Helena on tuttu vain nimenä.

      Älä sinä häpeile töitäsi! Tämä kirja on ihan kiva ja kuranttia tavaraa edelleen.

      Poista
    8. Tietääkseni poika kulkee isänsä kunniakkaita jalanjälkiä. Milloin saanee isän tavoin Pekka Puupää -hatun kunniamainintoineen?

      Poista
  3. No, mutta onpas kiinnostava kirja. Kävisiköhän tämä 11-vuotiaille?

    Minä luulen kyllä, että tämä olisi tarpeellinen myös eräälle päälle kuusikymppiselle eli itselleni. Oma historiantuntemukseni on niin fragmentaarista, että tällainen kokonaiskuvan antava, helppo teos voisi hyvinkin laittaa asioita aivoissani oikeaan järjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan se ihmisestä riippuu, mutta eivät puheena olevan kirjan kertomukset liian repäiseviä taida olla nykynuorisolle. Minusta kirja oli kiva lukea ja juuri sellaista palasten asettelua yhteen jos toiseen mahdolliseen järjestykseen sen parissa tuli harrastettua.

      Poista