Powered By Blogger

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Andrei Makarevitsh: Kiehtova päihdeoppi

Vuonna 2005 julkaistu kirja Занимательная наркология sisältää Andrei Makarevitshin, tunnetun venäläisen lauluntekijän ja suositun Mashina Vremeni -yhtyeen pitkäaikaisen johtohahmon, ajatuksia alkoholista ja muistakin päihteistä. Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään eri alkoholilaatuja ja muitakin alkoholinkäyttöön liittyviä ilmiöitä. Jokseenkin jokaisen luvun lopusta löytyy lääkäri Mark Garberin laatima kommenttiosuus, jossa hän tutkii kutakin Makarevitshin puhtaan omakohtaisesti käsittelemää aihetta historian ja lääketieteen näkökulmasta. Näin ollen kirjalla on oikeastaan kaksi kirjoittajaa enkä tahdo väittää, että kaikki mielenkiintoiset jaksot sisältyisivät yksinomaan Makarevitshin osuuksiin. Kirja ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Suomennoksen laati Veli-Pekka Makkonen, tosin luvun Vodkasta, joka ilmestyi jo vuonna 2008 Idäntutkimus-julkaisussa, suomensi Toimi Huttunen.

Vaikka kirja saattaakin lukeutua etupäässä viihdekirjallisuuteen, löytyy sen ennakkoluulottoman pohdiskelevasta asenteesta myös rutkasti aineksia kulttikirjaksi asti. Makarevitsh korostaa, ettei hän kirjoita alkoholismista vaan alkoholin nauttimisesta:

Tiedättekö mikä erottaa juopon alkoholistista? Juoppo tietää, että juopotellessaankin hän ikään kuin iloitsee. Ja iloitseekin.
Alkoholisti muistelee, että iloa on joskus ollut. Ja ryyppää sen odotuksessa. Mutta sitä ei ole. Ja jatkaa ryyppäämistä. Turhaan! Jatkaa ja jatkaa. Ei mitään! Sairaala, lääkärien hyiset kädet, onania, kuppa, kuolema.
Tajuatteko, mihin viittaan?

(Vodkasta)

Alkoholin nauttiminen näyttäytyy Makarevitshin puheenvuoroissa sosiaalisena tapahtumana, juhlahetkenä, estojen poistajana tai ihan vain aterian yhteydessä nautittaessa.

Lääkäri Garber taas kertoo, että ihmisen elimistö valmistaa luontaisesti itsekin alkoholia. Elimistö pyrkii pitämään alkoholitason matalana. Joissakin tilanteissa tasot saattavat kuitenkin nousta ilman alkoholin juomista. Esimerkkinä tällaisesta Garber mainitsee syvämietiskelyn, joka hänen mukaansa johtaa syvään rentoutumisen tilaan. Garber korostaa tästä huolimatta niitä vaikutuksia, jonka transsiin johtavat rytmiset ääniaallot saavat ihmisolennossa aikaan. Minulle juohtui tästä mieleeni muinainen työtoverini, joka yhdessä lopputilirahoja ryypätessämme kertoi diskomusiikin saavan hänellä joka solun sykkimään. Minä kavahdin tuolloin diskomusiikin tahdissa sykkiviä soluja, mutta tämän kirjan mukaan asiassa voi olla jotain perää.

Hämmästyttävä ja kiehtova on luku Sovellettua magiaa, jossa Makarevitsh kuvaa alkoholia käyttäessä aikaansaamiaan sääolojen muutoksia. Makarevitsh arvelee kyenneensä torjumaan hirmumyrskyn Japanissa ryyppäämällä keskittyneesti isomman porukan kanssa. Lääkäri Mark Garber, joka itsekin osallistui tähän hirmumyrskyn torjuntaan, vahvistaa, että pilvet todella hajaantuivat. Syitä hän ei käy arvailemaan. Joka tapauksessa Garberkin yhdistää mielellään taiteellisen luovuuden muinaiseen shamanismiin, johon taas kuului erilaisten päihdyttävien aineitten käyttö.

Kirjan lopuksi Makarevitsh käsittelee huumausaineitten käyttöä. Garber on perehtynyt tähän asiaan lääketieteen näkökulmasta hyvinkin ennakkoluulottomasti ja mainitsee kalifornialaisista tutkijoista, jotka ovat löytäneet epäfarmakologisia menetelmiä tietoisuuden muutoksien ja laajenemisen aikaansaamikseksi. Ajatus näissä lienee se, että kun elimistö asetetaan fyysisesti uudenlaiseen tilaan erilaisen rasituksen tai virikkeiden kautta, elimistö itse muuttanee omaa kemiaansa tilanteen mukaiseksi. Garber kirjoittaakin:

Kaikilla huumeilla on vastineensa elimistössä.

Kirjassa on 115 sivua ja lueskelin sitä muutaman päivän.

4 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen kirja! Ei siinä mitään puhuta sellaisista, jotka eivät saa iloa alkoholista, pitävät kaikkea alkoholia pahan makuisena eivätkä humallu, vaan vain nukahtavat, jos joskus tulevat kokeilleeksi? Puhun itsestäni. Joillakin alkuperäiskansoilla on kait myös alkoholille vastainen elimistö. Minulle on sanottu, että pitäisi opetella ;), mutta en taida enää viitsiä. Nuorena oli vähän tylsää, kun kaikissa seurueissa juotiin, 60-luvun loppu ja 70-luku vallankin olivat tajunnanlaajentamisen vuosia ja juomatonta/pössyttelemätöntä pidettiin tylsänä ihmisenä.

    Tuo viimeinen lause on niin mielenkiintoinen. Samoin siteeraamasi kohta juopon ja alkoholistin erosta. Onko alkoholisti heti alkoholisti geeniensä vuoksi vai voiko alkoholistiksi tulla juoppovaiheen kautta, jos elämä nuijii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makarevitsh kirjoittaa johdannossa, että hänen kirjansa on täysin hyödytön niille, joilla ei ole omia kokemuksia alkoholinkäytöstä ja jatkaa: "Onnitteluni. Lukekaa Terveyden kuvalehteä." Näin ollen kirja lienee suunnattu lähinnä alkoholia käyttäville. He voivat vertailla Makarevitshin kertomuksia omiin kokemuksiinsa.

      Elimistön tuottamaa alkoholia ei käsitellä kirjassa niitten ihmisten kannalta, jotka eivät tunne tarvetta alkoholin käyttöön. Voisi kuitenkin johdatella asian niin, että ehkä sellaisella ihmisellä sitten on ihan riittävä oman elimistön tuottama alkoholitaso?

      Koska kirja ei varsinaisesti kerro myöskään alkoholisteista, ei kehitystä alkoholistiksi siinä käsitellä. Tosin tämänkin jutun voisi johdatella tekstissäni olevasta pitemmästä lainauksesta. Ehkä juoposta voi Makarevitshin mukaan kehittyä alkoholisti, jos ilo katoaa juopottelusta?

      Poista
    2. Hih, Terveyden kuvalehti!

      Katsoin, että tämä on meidän pääkirjaston hyllyssä, ja huomenna on asiaa Kouvolaan, joten käyn nappaamassa kirjan.
      Kiinnostaa lukea, vaikka minulla ilmeisesti on sitten tuo "riittävä oman elimistön tuottama alkoholitaso". Ennen puhuttiin syntymähumalasta eli saa kiksejä ilman lisättyä alkoholia (ihan kuin jukurttimainosten hokema "ilman lisättyä sokeria").

      Luulen, että tämä kiinnostaa myös miestäni, jolla kyllä on kokemuksia alkoholista.

      Poista
    3. Joo, syntymähumala minullekin tuli mieleen, mutta olin jo kerennyt siinä vaiheessa kommenttini lähettää.

      Kirjan kohderyhmistä vielä sen verran, että on aika jännä lukea kirjaa, joka nähtävästi on suunnattu venäläiselle lukijakunnalle tai niille, jotka olivat eläneet Neuvostoliitossa, siksi paljon maan perinteitä kirjassa käsitellään. Asenne suomalaista kännäyskulttuuria kohtaan vaikuttaa lämpimältä, siinä voi havaita samanlaisia piirteitä kuin Ville Haapasalon elokuvissa.

      Ja sekin vielä, kun näkyy minulta karsiutuneen itse tekstistä, että Mashina Vremeni (suomeksi Aikakone) on jo 45-kesäinen bändi. Mistään pikkupoikien jutusta ei siten ole kyse vaikka nuorison kokeilujakin kirjassa kuvaillaan. Yhtyeellä on ollut vuosikymmenten aikana monenlaisia tyylejä. Viime aikojen tuotantoon voi tutustua youtubessa kun kirjoittaa tuon yhtyeen nimen ja official video. Itse tykkäsin varsinkin blues-kappaleista.

      Poista