Powered By Blogger

lauantai 31. tammikuuta 2015

A. S. Pushkin: Kapteenin tytär

Aleksandr Sergejevitsh Pushkin (1799 – 1837) kirjoitti vuonna 1836 julkaistun romaanin Капитанская дочка. Luin romaanista vuonna 1959 toisena painoksena julkaistun suomennetun version nimeltä Kapteenin tytär. Suomentaja on Siiri Hannikainen.

Kapteenin tytär on kertomus 1770-luvun Venäjältä. Päähenkilö on Pjotr Grinev, alle kaksikymmenvuotias aatelisnuorukainen, jonka eläkkeelle jäänyt upseeri-isä passittaa palvelemaan Venäjän armeijaa. Poika saa paikan Kirgisian rajoilta, Orenburgin lähistöltä, syrjäisestä maalaiskylästä, joka toimii jonkinmoisena linnoituksena. Pienen paikkakunnan meininki on verkkaista, varusväki ei ole vielä oppinut erottamaan vasenta oikeasta, eikä tykkiä ole laukaistu pariin vuoteen. Linnoituksen komentajalla, kapteeni Mironovilla, on kuitenkin nuori tytär Marja, joka herättää tulokkaan mielenkiinnon.

Romaanin parhaana puolena on selkeä tarinankerronta. Minä-kertoja ei katso tarpeelliseksi pitkiä selityksiä, joskus hän huomauttaa, että ne voi lukea historiankirjoista. Kyse on ihanteellisesta seikkailukertomuksesta, jossa päähenkilö, ylevähenkinen aatelismies, asettaa itsensä vaaraan oikean asian puolesta, mutta on myös valmis antautumaan milloin hänen kohtalonsa on toisten käsissä. Tärkeä asia on oman ja läheisten kunnian säilyttäminen rehellisin ja puhtain keinoin.

Koska tarinan minä-kertoja on aatelinen, liikkuu tarinakin pääosin upseeritasolla. Grinevin palvelija, Saveljitš, on tosin monessa mukana ja tuo tapahtumiin kansanmiehen neuvokkuutta, joka toisinaan toimii paremmin toisinaan huonommin. Suuren kansan osana on olla sivuhahmoina tai suorastaan maiseman täydentäjinä kuten seuraavassa katkelmassa:

Lähestyessämme Orenburgia näimme joukon vankeja, joilta hiukset oli ajeltu pois ja joiden kasvot olivat pyövelin pihtien runtelemat. He rakensivat vallituksia linnoituksen invalidien vartioimina. Toiset vetivät käsirattailla soraa kuopista, toiset kaivoivat maata lapioilla; vallilla kivityömiehet kanneksivat tiilejä ja paikkasivat kaupungin muuria.

Kertoja mainitsee kidutuksen kuuluneen vielä noihin aikoihin oikeudenkäynteihin, mutta jääneen pois viimeistään keisari Aleksanterin (I) aikoina. Kidutus oikeudenkäyntien kuulustelumenetelmänä tuli esiin myös edellisessä lukemassani, vanhaa Kiinaa kuvaavassa teoksessa.

Koska romaanilla on sotilaaseen viittaava nimi, sen eräs tärkeä teema on sota, tässä tapauksessa laaja kapina. Varsinaisten sotatoimien kuvaus on kuitenkin vähäistä.

Ostin tämän kirjan divarista pääasiassa värikkään kannen takia. Tosin olin nähnyt aikoinaan Kuopion Kuvakukossa romaaniin perustuvan vuonna 1958 valmistuneen neuvostoliittolaisen elokuvan ja siitä oli ihan kivat muistot.

Kirjassa on 165 sivua ja luin sen päivän aikana.

6 kommenttia:

  1. Onpa nostalgisen näköinen kirjan kansi, hieno löytö. Kapteenin tyttären olen lukenut joskus aikaa sitten, ja kirjoituksesi sai ajattelmaan, josko olisi uusinnan aika. Tai jotain muuta Pushkinilta. Kiitos siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosi hehkeä! Varmaan on Pushkin kirjoittanut muutakin kelpo luettavaa. Itse luin pari vuotta sitten hänen runojaan Ilpo Tiihosen tuoreina käännöksinä. Muistomerkki-valikoiman on toimittanut ja raakakäännökset tehnyt Jukka Mallinen.

      Poista
  2. Onkohan seuraava postaus Lermontovia, kun olet päässyt slaavilaisiin sotatunnelmiin?

    Järkyttävä tuo sitaatti: tulee väistämättä mieleen Ukrainan surulliset tapahtumat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan tiedä mitä seuraavaksi. Tarkoitus olisi alkaa tänään jotain lukea. Kuusi kirjaa on jonossa. Suomalaisia naiskirjoittajia suurimmaksi osaksi. Suomalaisia valokuvamalleja on taidettu pitää slaavilaisina naistyyppeinä, sopineeko se kirjoittajiinkin?

      Sitaatissa mainitut rakennustyöt ovat sinänsä välttämättömiä sodan runtelemassa maassa. Ehkä vankien runnotut piirteet ovat siten kuvaamassa sodan jälkiä ihmisissä?

      Poista
  3. Tämä on ainut Venäläinen klassikko, jonka luin aikoinaan koulussa. Valitsin tämän, koska en halunnut lukea samoja, mitä kaikki muut lukivat - ja tässä taisi olla aika paljon vähemmän sivuja, kuin monissa tunnetummissa klassikoissa.
    En valitettavasti muista kirjasta yhtään mitään, tästä sain hyvän pikakertauksen ja muistutuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      En voi sanoa olevani venäläisen klassikkokirjallisuuden ylin ystävä. Useimmissa tapauksissa johtuu siitä, että kirjat ovat aika pitkiä ja venäläiset nimet isännimineen tuntuvat hankalilta muistaa. Joitakin lyhykäisempiä olen lukenut ja jos joskus haluat kokeilla sellaisia lyhyitä venäläisiä klassikoita, suosittelen Nikolai Gogolin tuotannosta koostettua pientä kolmen novellin kokoelmaa Pietarilaisnovelleja. Se sisältää novellit Päällystakki, Nenä ja Hullun päiväkirja.

      En muuten minäkään kovin paljoa muistanut siitä elokuvasta, jonka joskus katselin, mutta yleisvaikutelma oli ihan ok.

      Poista