Powered By Blogger

lauantai 28. helmikuuta 2015

Yoshihiro Tatsumi: Abandon the Old in Tokio

Japanilainen sarjakuvataide ei ole minulle erityisen tuttua. Tyttäreni halusi sivistää minua ja sain synttärilahjaksi komean, kovakantisen kirjan Abandon the Old in Tokio (julkaistu vuonna 2006), joka sisältää kahdeksan Yoshihiro Tatsumin (s. 1935) tarinaa Yuji Onikin englannin kielelle kääntäminä. Kirjasta löytyy johdanto sekä Tatsumin haastattelu. Tässä omassa kirjoituksessani en halua toistaa tekijän ja teoksen nimeä lukuunottamatta mitään kirjan kuvista tai teksteistä, etten rikkoisi tekijänoikeuksia. Sarjakuvat ovat käsittääkseni peräisin 1960 - 1970 -luvuilta.

Kirjan sarjakuvat ovat mustavalkoisia. Teosta voi lukea samaan suuntaan kuin meillä Euroopassa on totuttu kirjoja lukemaan. Käännöksessä on huomioitu myös katukyltit sekä muut ohjeet ja varoitukset. Sarjakuvat tuovat mieleeni paitsi novellit, myös elokuvista tutun kuvan käytön. Hälyäänet on esitetty niitä muistuttavina sanallisina ilmaisuina. Lähikuvat ja laajemmat kuvat tuovat lukijalle tarkemman vaikutelman tapahtumista.

Mielestäni kirjan tarinat kertovat kaupunkilaisesta yksinäisyydestä ja oman tiensä etsimisestä. Päähenkilönä on useimmiten nuori mies, joka ei yleensä työskentele erityisen hohdokkaassa ammatissa, tarinoissa seikkailevat mm. tehdastyöläinen, ikkunanpesijä, viemärinpuhdistaja ja romuauton kuljettaja. Tarinoitten naishahmot ovat yleensä puheliaita nuoria naisia, jotka seurustelevat päähenkilön kanssa. Päähenkilöt ovat varsin vähäpuheisia, voisivat sikäli hyvin olla suomalaisia miehiä.

Tapahtumat kulkevat eteenpäin lohduttomassa kaupunkiympäristössä, ruuhkaisen julkisen liikenteen seassa. Vain yksi tarinoista sijoittuu syrjäiselle seudulle. Kertoja pyrkii aina loppuratkaisuun, vaikkakin lukijana minä jouduin usein loppuratkaisun tulkinnan suhteen ymmälleni. Tämä kuvastanee tarinoitten tasokkuutta, niitä voi hyvin pitää sarjakuvanovelleina.

Kaikkiaan tämä tutustumiseni japanilaisen sarjakuvan maailmaan oli ihan kiintoisa. Tämäntapaista tarinakokoelmaa voisin lukea enemmänkin esimerkiksi näin sarjakuvan muodossa.

Kirjassa on noin kaksisataa sivua ja luin sen päivässä.

17 kommenttia:

  1. Kiva, että löysit tyttäresi avustuksella uuden taiteen maailman. Tai ehkä olet jo lukenut muuta kuin japanilaista?
    Itselleni aukeni sarjakuvataiteen valtava maailma (myös) tyttärieni kautta; molemmat ovat sarjakuvataiteilijoita nimittäin. Tai oikeastaan; luinhan heille Muumi-sarjakuvia sekä Maailman vahvin Nalle-sarjakuvaa ruotsiksi (Bamse) kun olivat aivan pieniä.
    Kirjahyllyyni on jo kerääntynyt hyllyllinen teoksia eri maiden taiteilijoilta. Kirjastotkin tarjoavat nykyään hyviä kokoelmia.

    //Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin lapsena lähinnä sarjakuvia. Kirjojen lukeminen oli tuolloin minulle niin harvinaista, että viimeisten neljän vuoden aikana olen lukenut enemmän kirjoja kuin koskaan aikaisemmin yhteensä - eikä sekään paljoa ole.

      Poikasena luin sota-aiheisia sarjakuvia, Korkeajännitys ja Siivet-lehtiä sekä Aku Ankkoja ynnä muuta kehittävää. Ensimmäisen kerran näin Asterix-lehden uimarannalla, kun olin 10-vuotias. Joku onnekas poika oli saanut isänsä ostamaan albumin uimarannan kioskista ja minäkin sain pummilla lukea ainakin puolet siitä. Se oli Asterix olympialaisissa. Tinttejä muistan lainanneeni tai lukeneeni kirjastossa. Ainakin sarjakuvan Ihmeellinen tähti luin kirjastossa lapsena kovakantisena. Meillä on nykyään kotona jonkin verran sarjakuvia, mutta harvoin tulee niitä luettua. Aku Ankkaa tilattiin lapsille ja tytär luki jossain ikäkaudessa W.I.T.C.H. -nimistä tyttöjen seikkailusarjakuvaa, jota ei pystynyt tilaamaan vaan se piti ostaa kaupasta. Olen itse lukenut yhden Muumi-sarjakuvan, Jorden går under. Japanilaiset muumi-animaatioelokuvat tulivat erittäin tutuiksi kun lapset olivat pieniä.

      Poista
    2. Hyvien sarjakuvien julkaisijoita on esim.:

      http://avant-verlag.de/

      //Eija





      Poista
  2. Luin juuri japanilaisen nobelistin Kawabatan Lumen maan, ja siltä pohjalta jokin arviossasi tuntuu tutulta. Jotain yksinäisyydestä, oman tien ja kohtalon etsinnästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sen sinun tekstisi Lumen maasta ja se vaikutti kiinnostavalta kirjalta. Siitä tuli mieleeni japanilainen elokuva Norwegian Wood, jonka näin jokin aika sitten.

      Poista
  3. Kas, sarjakuva pilkahtelee sieltä täältä. Lienee iso juttu monissa sellaisissa piireissä, joihin esimerkiksi minulla ei ole kosketuksia. Tuommoisia novellin tapaisia voisin hyvinkin tutkailla yhtä kiinnostuneena kuin Perkeroksen huikaisevia kuvia. Nuoret osaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tietysti tässäkin kirjassa kuvat sisältävät kuvauksen japanilaisesta kaupunkiarjesta ja ovat siinä mielessä kiinnostavia. Tyttäreni näytti minulle joskus jotain manga-kirjaa, jota luetaan eri suuntaan ja joka kertoi historiallisen seikkailu- ja rakkaustarinan, mutta en jaksanut sitä kokonaan lukea ja katsella. Kysyin löytyisikö jotain filosofisempaa sarjakuvaa ja tämän hän oli löytänyt asiaan perehtyneitten kirjakauppiaitten avustuksella. Ei tätä ehkä filosofiseksi osaa nimittää, mutta tämä on silti enemmän minun mieleeni kirjallisen vaikutelmansa ansiosta.

      Poista
  4. "Nuoret osaavat!" Opettaa? Kyllä.

    Tarkoitatko taiteilijoilla? Sarjakuvataiteilijoita on ollut iät ja ajat kaikenikäisiä. Japanissa he saavuttavat jopa mestarin tittelin. Sarjakuvat jakautuvat myös erilaisiin lokeroihin; on mangaa, fantasiaa jne.
    Suosittelen vasta-alkajalukijalle esim. Joe Sacco´n teoksia:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Joe_Sacco

    //Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu oli lukenut samoihin aikoihin myös sarjakuvateoksen ja viittasi kommentissaan siihen.

      Katselin niitä Saccon teoksia englanninkielisestä wikipediasta. Olen lukenut sota-aiheisia seikkailusarjakuvia mielettömät määrät nuoruudessani. Tietysti nämä Saccon työt ovat toisentyyppisiä, mutta sota ei ehkä tunnu nykyään niin puoleensavetävältä teemalta. Mutta pidän sarjakuvat mielessäni.

      Poista
    2. Mistä sota johtuu? Miten se vaikuttaa siiviliväestön elämään? Ja monet muut kysymykset saavat (ehkä) vastauksen Saccon teoksissa. Eivät ole siis tyyppiä Korkeajännistys vaan pikemminkin (sota)yhteiskuntaa tarkastavia raportteja.

      //Eija

      Poista
    3. Ymmärsin kyllä, että Sacco tarkastelee sotaa realistisemmin ja myös siviilien kannalta. Koska minulla ei ole itselläni kokemuksia sodasta, koen aiheen nykyään aika kaukaiseksi. Viime syyskuussa luin jonkin verran sotaa käsittelevää kaunokirjallisuutta.

      Minua kiinnostavat itseäni lähellä olevat aiheet. Ihmisenä oleminen, suhteet itseen ja muihin, kyky rehellisyyteen, omanarvontunto, kunnioitus ja sen sellaiset. Tosin joulukuussa luin juopottelua käsittelevää kirjallisuutta ja sen sisältämä huumori on myös toisinaan hauskaa. Esimerkiksi Saarikosken runoissa on parhaimmillaan koskettavaa pohdintaa, mutta mielestäni Saarikoski meni aika usein piiloon Che Guevaran kuvan taakse ja huuteli sieltä iskulauseita.

      Poista
  5. Olen tämän lukenut joku vuosi sitten, ja Tatsumilta sittemmin joitain muitakin kirjoja, Good-Bye on samaa tyyliä kuin tämä, Fallen Words taas enemmän vanhoja historiallisia juttuja.

    Tatsumi pyrki tietoisesti eroon japanilaisen silloisen sarjakuvakulttuurin valtavirrasta, kehittämään tällaista novellimaista kirjallista tyyliä ja suhteellisen yksinkertaista realismiin nojaavaa tyyliä. Mikä tekee siitä varmaan länsimaiselle lukijalle helpommin lähestyttävää kuin perinteisen mangan (jossa menee oma aikansa tottua hyvin liioiteltuihin eleisiin ja ilmeisiin, hahmojen sisäistä elämää kun kuvataan ulkoisesti siinä missä käännettyyn sivujenlukujärjestykseenkin).

    Ja "nuorista" tosiaan, Tatsumi oli 35 kun nämä sarjat julkaistiin ja täyttää tänä vuonna 80 vuotta (ja uusia teoksia tulee yhä).

    Harmi vaan että suomeksi on julkaistu lähinnä nuorten mangaa (joista osa toki on aikuislukijallekin toimivaa) ja tällaisia Tatsumin tapaisia tekijöitä saa vain muilla kielillä (ja toisaalta kiva että englanniksi D&Q-kustantamo on julkaissut näitä erinomaisesti toimitettuja tyylikkäitä kirjoja).

    Sarjakuviin pätee luonnollisesti myös sitaattioikeus, saa laittaa kuvia yksittäisistä ruuduista tai vaikka sivuista kunhan ei koko teosta laita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista sitaateista ei aina tiedä kun se lainsäädäntö ja oikeuskäytännöt saattavat olla erilaisia muualla maailmassa ja ainakin toistaiseksi tämäkin blogi on julkisesti vilkuiltavissa mistä päin maailmaa tahansa.

      Good-Byen lisäksi kirjassa mainitaan samantapainen kokoelma nimeltä The Push Man and Other Stories. Good-Byessa esitetty kiviä heittävä pikkupoika on kuulemma Tatsumi itse! Jos sinä satut tietämään jostain filosofisesti virittyneestä sarjakuvasta, niin toivon että kerrot minullekin. Ei tarvitse erikseen miettiä asiaa eikä tehdä kattavaa listaa, enhän minä välttämättä kaikkea jaksa lukea enkä löydäkään.

      Mielenkiintoista muuten tuo mitä kirjoitat sisäisen maailman kuvaamisesta ulkoisesti. Siinä on jo filosofista ajatusta mietittäväksi vaikka päiväkausiksi!

      Poista
    2. Jep, suuressa osassa japanilaisia sarjakuvia suhtaudutaan aika joustavasti todellisuuden toistamiseen, hahmot voivat olla hyvin voimakkaasti karrikoituja tai taustat hyvin impressionistisia...tätä tyyliä varten voisin suositella vaikka Moto Hagion Drunken Dream -kirjaa jossa tarinat ovat myös tällaisia aika novellimaisia, joskin lyyrisempiä...

      Poista
  6. No nyt Tatsumi kuoli. http://kvaak.fi/index.php?articleID=2189

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei kuollut hyljättynä. On selvästikin tehnyt muihinkin vaikutuksen.

      Poista