sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Arja Tiainen: Tää tojota ei lähe liikkeelle

Arja Tiainen (s. 1947) sepitti runot vuonna 2006 julkaistuun kokoelmaan Tää tojota ei lähe liikkeelle. Runot kertovat viisikymppisestä naisesta, joka yrittää saada ajokortin – samalla käsitellään monta muutakin autoiluun ja autoihin liittyvästä asiasta. Kokoelman runojen näkökulma on minähenkinen, vaikea silti sanoa, onko kyse yksi yhteen omakohtaisesta kokemuksesta. Jotain kai kuitenkin kertoo se, että kokoelman alaotsikoksi on takakanteen valittu Osa 1(/1): AJOPÄIVÄKIRJA.

Lukaisin puheena olevan runoteoksen autossa ”pelkääjän paikalla” matkalla kohti eteläistä Suomea. Vaikutelmani mukaan runojen kertoja on matkustanut pelkääjän paikalla vuosikymmeniä ja autokoulussa ratin takana hän pelkää vieläkin enemmän. Eräässä runossa sanotaan, etteivät ajamisen opettelussa pahiten kiikasta liikennemerkit vaan se, kuka saa liikenteessä mennä ensin. Toisaalta runojen kertojaa askarruttaa sekin, että ensi vuonna on tulossa kymmenen uutta liikennemerkkiä, joten teoriakoe olisi kannattanut läpäistä jo tänä vuonna. Runot vitsailevat autokoulun oppilaan epävarmuudella:

Ei hyvin mene, epätoivo pakkaa päälle.
Tuossa lähellä asuu 82-vuotias.
Ajelee koirineen keltaisella volkkarilla.

Liikenteen matkasta pois jääminen, ajokortitta jääminen, on raskas paikka sekin. Kesämökillä on hankala käydä, ellei kummallakaan puolisoista ole ajokorttia. Runossa Miehen itsetunto runoilija arvioi miehen menettävän 90 % itsetunnostaan kun kortti viedään. Se merkitseekin isoa elämänmuutosta varsinkin syrjäseudulla asuvalle. Tällaisen esimerkin kautta ihmisen elintärkeä symbioosi auton kanssa kirkastuu kenelle tahansa. Vaikka näitten runojen kertojalla ei ole itsellään ajokorttia ollutkaan, on auto ollut merkittävä osa hänen elämäänsä jo vuosikymmenet. Auto merkitsee vapautta mennä minne tahtoo, silloin kun niin itse päättää. Runossa Kuinka komeaa ajella autolla ja kortilla varustettu voi vaikka lähteä keskiyöllä Lappiin. Mutta tosiasia on sekin, että liikenne on vaarallista touhua, maanviljelyskone voi kääntyä äkkiseltään vasemmalle.

Runojen asenne autoja ja autoilua kohtaan on herttaisen vanhanaikainen, romanttiseksikin sitä voisi paikoin nimetä. Kertoja taitaa kokea olevansa teknisen osaamisen tarpeen yläpuolella tai ulkopuolella, hän on niin tottunut olemaan kyydissä, ettei ajotaito ole hänelle välttämättömyys. Miten käy sitten, kun tuttu kuljettaja ei voikaan enää ajaa? Kokoelman lopussa pariskunta saunoo mökillä, sinisen aitan vierustalla seisoo valkoinen Saab. Ellei ihminen ole osa autoa, onko auto kumminkin osa ihmistä?

Kirjassa on 73 sivua. Lukaisin sen Kuortin ja Järvenpään välillä. Vaimo ajoi.

18 kommenttia:

  1. Mikä sattuma! Tämä vaimo aloitti pienimuotoisen ajoharjoittelun tänä aamuna, 30 vuoden ajotauon jälkeen. Ajoin kortin silloin ja ajoin työhön alle 3 vuotta. Vaikeaa tuon päättely, pitääkö pelko voittaa vai onko koko epämukavuusalueelle meneminen sittenkin turhaa. Liikenne kun on todellakin vaarallista touhua, sen näkee noista päivittäisistä liikenneonnettomuus-uutisista - jos ei muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä on tauko! Olet kuitenkin ajanut säännöllisesti noinkin pitkän ajan, joten on siitä varmasti suurin osa hyvin muistissa vai missä selkäytimessä se nyt onkaan.

      Autohan tuottaa kulkijalle mukavuutta vapauden muodossa, joten epämukavuuden kärsiminen lienee tässäkin mukavuuden tavoittelussa tarpeen.

      Eilen ajoin pääkaupunkiseudulta Joroisiin ja olin sinne tullessa niin väsynyt, etten jaksanut kahvitauon jälkeen vastustella, kun vaimo lupautui ajamaan loput satakunta kilometriä. Tänään ajoin taas parisataa kilometriä enkä ollut väsynyt ollenkaan. Väsyneenä ajaminen on kyllä oikeastaan aika vaarallista.

      Poista
  2. Tämän olen lukenut joskus aikoinaan, mielikuva on positiivinen.
    Ajokorttiahan minulla ei ole joten autojen maailmaa tulee seurattua korkeintaan pelkääjän paikalta (eikä kovin usein edes sieltä).

    Ja maailma on vähän erilainen istumapaikasta riippuen, pari kertaa on huomannut kuinka vaikeaa onkaan esim. neuvoa miten yhdestä paikasta pääsee toiseen ihan tutuissakin kohteissa, kun hahmottaa reitit joukkoliikenteen ja kävelyn avulla eikä oikeastaan tiedä miten ne autotiet siellä menevät (ja varmaan myös toisinpäin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aloin itse miettiä tuota eroa mikä on niitten ihmisten välillä, jotka ajavat itse ja niitten välillä, jotka käyttävät pelkästään joukkoliikennettä. Tavallaan joukkoliikenteen käyttäjät eivät ole niin kiinteästi yhteydessä juuri autoon - pääkaupunkiseudullahan käytetään paljon paikallisjunia ja metroa. Joukkoliikenteen käyttö ei vaadi niin täysiaikaista aktiivista osallistumista liikenteeseen kuin omalla autolla ajaminen. Ihminen menee joukkoliikenteessä jos nyt ei ihan kuten putkipostissa niin vähän siihen suuntaan. Metrohan tunnetaan myös nimellä tube. Kun kävin työssä, minulla oli tapana lukea linja-autossa työmatkoilla. Omalla autolla reissutessa kiinteä keskittyminen liikenteeseen on oleellisempaa kuin vaikkapa radion kuuntelu. Autoa ajaessa en voi heittää "aivoja hattuhyllylle". Niin että jos ajattelen ihmistä auton osasena, minun on syytä muistaa, että ihmisen osa voi autossakin poiketa jonkun toisen ihmisen osasta.

      Poista
    2. Putkiposti-vertaus on ihan osuva, kyllähän sitä tulee tehtyä että nousen naapuripysäkiltä ysin ratikkaan ja astun ulos Pasilan asemalla, eikä minun tarvitse sen kummemmin välittää mistä se ysin reitti oikein meneekään.

      Sama lievempänä sitten matkustajana autossa jos ei nyt jostain syystä päädy kartanlukuun (tai joskus ei edes lievempänä, kun olin lapsi meillä oli pakettiauto ja minä matkustin yleensä siellä tavaratilassa jossa on kyllä myös aika tehokkaasti putkipostissa...joo, siellä ei oikeasti saisi kuljettaa matkustajia).

      Poista
    3. Olen minäkin ollut kerran uimareissulla auton takakontissa, kun matkustamoon ei mahtunut!

      Julkisissa kulkuneuvoissa matkustajilla on tietysti oma roolinsa kullakin niinkuin on muurahaisilla keossa. Nykyään linja-autoissa, ainakin näissä uusissa kohtuuhintaisissa pitkänlinjan autoissa, kehotetaan matkustajia vyöttämään itsensä istuimeen ajon ajaksi ja pysyttelemään istuimellaan matkan aikana. Vessassa saa tosin käydä. Mahdollisen auton vaihdon yhteydessä matkustajan on myös itse huolehdittava matkatavaroittensa siirtämisestä toiseen bussiin.

      Poista
  3. Tiainen on mainio tyyppi, ronski ja jätkämäinen. Tykkään!

    Minäkin olen ajokortiton ja hyvä niin, koska liike saa minut oitis unten maille.
    Olen onnistunut maaseutupaikakunnilla asuvana työpaikan suhteen niin hyvin, että vasta viimeisessä työpaikassa jouduin käyttämään bussia, kun työmatka oli kymmenisen kilometriä. Siihen asti olin kulkenut kilometrin parin matkat pyörällä ja potkukelkalla.
    Bussimatkustajissa on tiettyjä tyyppejä, joita on hauska seurata. Ja minullahan oli ihan tietty oma paikka. Pieni pettymyksen tunne iskee, jos joku istuu minun paikallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kai jutellut kuljettajan kanssa ajon aikana?

      Meidän perheessä elettiin ilman omaa autoa vielä kun lapset kulkivat lastenvaunuissa. Sitten kun muutimme syrjäseudulle, oli aika hankkia auto. Syrjäkylillä oli ehkä turvallistakin opetella auton käyttöä, ei ainakaan ollut kovin tiuhaan liikennettä. Hirviä ja kauriita joskus, mutta nehän vain piristivät. Maatalouskoneitten kanssa sai toisinaan pitää varansa ja maitoautot huristivat kovaa kyytiä.

      Poista
    2. Kuljettaja toivoo aina, että minä pysyisin hereillä ja viihdyttäisin häntä. Ihan kohtuullinen pyyntö. : ) Toinen ajaa monesti satoja kilometrejä 'vapaamatkustajan' kuorsatessa siinä vieressä, mutta ei voi mitään.
      Ei meidän perheessä olisi tultu todellakaan toimeen ilman autoa ja minullakin olisi ollut hyvä olla kortti, mutta en ole koskaan uskaltanut ajaa.
      Mies opetti pojat ajamaan opetusluvalla. Vanhempien poikien kanssa tämä kotikoulu oli helppoa Kuhmossa, mutta nuorimman kanssa piti harjoitella Kouvolan keskustassa ja siinä kait tuli paljon harmaita hiuksia.

      Poista
  4. Muistelisin lukeneeni, että ajokortti jäi Tiaiselta suorittamatta nuorena hahmotushäiriön vuoksi. Lukihäiriöhän hänellä on myös, mutta se ei ole estänyt kirjoittamasta hienoja runoja. En tiedä, onko hän sitten mennyt myöhemmällä iällä uudestaan autokouluun.

    Minusta ajaminen on tosi hauskaa, ja auto tosiaan laajentaa elämänpiiriä, kun voi ajella minne haluaa. Autoa minulla ei kuitenkaa ole - ei sitä kaupungissa asuessa välttämättä tarvitse, ja on se epäekologinen kapinekin mokoma. Onneksi pyöräilykin on mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runojen kirjoittajat saattavat kirjoittaa omista kokemuksistaan ja yhdistellä niihin joittenkin muitten kokemuksia. Runoissa kerrotut asiat yritän käsitellä sellaisenaan, vaikka aina toisinaan erehdyn ajattelemaan niitä kuvauksina kertojan omasta kokemusmaailmasta.

      Pyöräily kaupungissa, onko se mukavaa? Riippuu tietysti reiteistä ja alueen liikennemääristä. Ehkä myös kevyen liikenteen väylistä ja niitten kunnosta. Autojen seassa pyöräily hirvittäisi minua. Nuoremmalle se ehkä vielä sopii.

      Helatorstaina ajoimme Siilinjärveltä kohti pääkaupunkiseutua, eivätkä liikennemäärät vaikuttaneet kovin kummoisilta. Suurella liikenneasemalla pysähtyessämme huomasimme kuitenkin laajan parkkialueen olevan täynnä autoja. Ravintolassa huomasimme, että niitten autojen sisällä oli matkustanut tosiaankin suuri joukko ihmisiä. Auto antaa vapauden matkustaa silloin kun haluaa, sitä reittiä mitä haluaa ja pitää taukoja missä mieli tekee. Ilman oman auton mahdollisuutta julkinen liikenne olisi moninkertaista nykyiseen verrattuna, ekologisuus ehkä olisi paremmalla tolalla, mutta matkustusviihtyisyys tuskin olisi. Vaikka ei se pitkien matkojen ajaminen niin herkkua olekaan.

      Poista
    2. Tiaisella on paha hahmotushäiriö, minkä vuoksi hän ei meinannut selvitä koulun läpi. Ilmeisesti tämä häiriö on osittain tehnyt hänestä runoilijan eikä prosaistia.
      Muistelen, että Tiainen olisi käynyt autokoulua pitkään ja että hänellä oli auto pihassa, mutta ei korttia ja hän kirjoitti tämän kirjan siinä tilanteessa. En tiedä, miten on nyt, onko korttia tai olisko löytynyt kuski.

      Pitkien matkojen ajaminen, jopa kyydissä oleminen, on minun mielestäni puuduttavan tylsää. Mutta sitten on ihmisiä, jotka nauttivat ajamisesta. Nuorin poika vaimoineen ajelee lomilla pitkin Eurooppaa, ja Kanadassa asuessakin lähtivät USA:n puolelle ajelemaan. Ei tule äitiinsä poika eikä edes isäänsä, joka nykyään käyttää mielellään junaa esim. välillä Kouvola -Helsinki.

      Poista
    3. On parempia ja huonompia pyöräilykaupunkeja. Onneksi asun yhdessä parhaista. :)

      Viime vuonna jäin kyllä pyörällä auton alle. Se ei ollut mukavaa, vaikkei käynytkään pahasti.

      Poista
    4. Arvaa, miten paljon minä olen pyöräillyt alkaen neljän kilometrin koulumatkasta, siis yhteensä kahdeksan kilsaa päivittäin kaksitoista vuotta. Varmaan tästä treenistä johtuen pyöräily on minusta edelleen kevyttä ja mukavaa, vaikka moni muu liikuntalaji ei ole.

      Voi ei! Muista aina liikenteessä monta vaaraa ompi eessä.

      Ketjukolaaja, kylläpä Tojota-kirjoituksesi sai meidät kommentoimaan!
      Minä olen viimeksi lukenut Tiaiselta Vallan Casanovat, yhtä aikaa räväköitä ja herkkiä runoja. Suosittelen, ellet ole lukenut.

      Poista
  5. Marjatta, meitä yhdistää siis myös tämä autottomuus. Minulla on ajokortti, teoriassa! Olen todennut, että nykyään tarvitsen entistä vähemmän kulkuneuvoja, kun muutimme tänne Turkuun. Pyörällä ja kävellen pääsen kaikkialle. Muutaman vuoden autoilun jälkeen tuli lähes 30 vuotta lähijunaa Hesan seudulla. Ja ulkomaillakin pidän enemmän junista kuin omalla autolla menosta. Junissa esim Englannissa kulkee niin värikästä porukkaa, että se on yhtä mielenkiintoista kuin maisemien katsominen. Mutta mieheni on varsinainen motoristi, ja ajaa mielellään, myös moottoripyörää. Kun minä olen ratissa, oman jännittämiseni lisäksi hänen kauhunsa on käsin kosketeltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena sielunsiskoni, ihailen urheuttasi suuresti!

      Minä yritin kerran avioliiton alussa ajaa madellen, sydän kurkussa jossain syrjätiellä. Auto kääntyi yhtäkkiä ympäri, siis nokka paluusuuntaan. Silloin päätin, että jo riittää, ja ilmoitin, että haluan sijoittaa ajokorttirahat ompelukoneeseen. En silläkään kyllä tehnyt paljon mitään, pojat ompelivat itselleen hassuja vaatteita. Tänä keväänä se siirtyi kaatopaikalle.

      Poista
    2. Niin ja junamatkat ovat minustakin parhaita! Junalla matkustaminen ei edes nukuta ja uuvuta minua kuten automatkat ja lentäminen.
      Lähijunissa on oma tunnelmansa, ja pitkänmatkan junissa on hauska lukea ja syödä ja ratkoa ristisanoja. Kajaanista pääsi ennen kätevästi yöjunalla makuuvaunussa Helsinkiin. Siinä oli oikein matkustamisen tuntu.

      Poista
    3. Kiitokset kaikille kommenteista! Laitoin uutta kommentoitavaa.

      Poista