Powered By Blogger

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Raimo Pesonen: Automies

Raimo Pesosen (s. 1968) romaani Automies julkaistiin vuonna 2012. Romaani kuvaa Suomen tilaa hieman lohduttomaan sävyyn, mutta hurtin huumorin keinoin.

Päähenkilönä romaanissa häärii hieman mystinen Automies – en huomannut että missään kohti olisi mainittu hänen nimeään, ikäänsä tai autonsa väriä. Automiehen toimialue rajoittuu pääkaupunkiseudulta Seinäjoelle ja Jyväskylään, Kuopiokin mainitaan ja Joensuussa vieraillaan parikin kertaa. Hän ajaa pakettiautoa, nukkuukin siinä tarvittaessa, ja jakaa tavarataloihin ja automarketteihin mainoslehteä ja kulttuurilehteä, tässä tärkeysjärjestyksessä. Hän on viehättynyt autoilun maailmasta, valtateistä ja huoltoasemista, miehistä, jotka käyttävät pitkiä, asiantuntevia puheenvuoroja kertoakseen konepellin saranoista ja sokkakiinnityksestä. Automies myös kuuntelee paljon, hänelle puhutaan elämästä, sen erinäisistä tarkoituksista ja kummista lainalaisuuksista. Automies ottaa puheet vastaan, mutta hänellä ei tunnu itsellään olevan asioista lukkoon lyötyä kantaa. Näytteeksi muutamia romaanin henkilöhahmojen mielipiteitä:

Klasu:

samanmielisyys on ihmisille tärkeämpää kuin totuus.

Hullu-Hanna kulutusyhteiskunnan tuhosta:

Ihmiskunta sairastaa loppuvaiheen narkomaniaa. Mikään ei riitä, annoksien kasvattamiselle löytyy aina perusteet eikä vaihtoehtoja ole.

Puntti:

ne jotka ovat parhaita odottamaan saavat sitä myös eniten tehdä, maailma on sillä tavalla reilu

Automiehellä on vaihtelevasti tyttöystäviä, kiintotähtenä hänen naismaailmassaan on kuitenkin navigaattorin naisääni, jonka Automies on nimennyt Taruksi. Tuttavapiiriinsä Automiehellä on tutunoloinen symbioottinen suhde. Tuttavat tarjoavat hänelle yöpymispaikan ja saavat vastavuoroisesti esitellä omaa elämäänsä ja uusia hankintojaan. Tukikohta pääkaupunkiseudulla on myös tärkeä, lehden toimituksen tiloissa Automies voi käyttää tietokonetta ja lehden taloussihteeri hoitaa hänen juoksevat asiansa viranomaisiin päin.

Kirjan monet henkilöhahmot tuntuivat minusta pitkän aikaa lähinnä monilta. Kyllähän heidän kauttaan pystyttiin kertomaan yhtä ja toista Suomesta ja suomalaisista, tekemään vitsiä jos jonkinlaista, mutta jotenkin tarinasta irrallisilta monet hahmot vaikuttivat. Romaani sinänsä ei ole kovin pitkä, joten ei niihin sivuhahmoihin pitkästymäänkään ehdi.

Lukukokemuksena Automies oli ehkä hieman ohivilahtava, mikä sopii Automiehen olemukseen. Haalarit päällä nokkakärrien kanssa liikkuva hahmo ei herätä intohimoja. Romaani kuitenkin osoittaa, että niitä intohimoja löytyy myös pakettiautosta ja mainoslehtien maailmasta nyt varsinkin.

Kirjassa on 148 sivua ja luin sitä pari päivää.

2 kommenttia:

  1. Hullu-Hanna puhuu viisaasti ahnehtimisesta.

    Herkullinen asetelma. MInä ajattelin kesällä ajellessani taksilla sädehoitoihin parinkymmenen eri taksikuskin kanssa, että jos osaisin, olisi herkullista tehdä kirja kuljettajatyypeistä, siis päinvastoin kuin tässä, jossa Automies tarkkailee muita.

    Navigaattori Taru alkoi naurattaa, koska meillä on Maire, joka seurasi Raimoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa puhutaan paljon viisaita, niitäkin vähän ohimennen.

      Meillekin ostettiin hiljattain ensimmäinen navigaattori. Miesääntä ei ole nimetty, tuttu mainoksista ja kurkkutulehdus taitaa vaivata, kun pitää sanoa tiettyjä paikannimiä. Taru tuli sanasta taruolento.

      Poista