Powered By Blogger

torstai 4. kesäkuuta 2015

Johann Wolfgang von Goethe: Runoja

Saksan kirjallisuuden suuri Goethe (1749 – 1832) sepitti aikanansa ison määrän runoja. Lukaisin niistä koostetun suomennosvalikoiman. Runot on suomentanut Otto Manninen ja valikoima ilmestyi vuonna 1928.

Valikoiman runot ovat yleensä mitallisia ja pääosin riimiteltyjä. Sävy on aluksi romantiikan tyylin mukainen, rakkaus ja luonto vannehtivat yleisvaikutelmaa. Kirjan alkupuolella vertasin runoja pitkän aikaa Goethen romaanin Nuoren Wertherin kärsimykset -tapahtumiin. Wertherin tarinahan alkaa intoa ja luonnontunnetta uhkuvana, etenee rakastumisen kuvaukseen, nämä kaksi tuntemusta yhtyvät ja sitten taitekohdassa muuttuvat eron kautta pettymykseksi ja kärsimykseksi. Varmaan näissä runoissa jotain siihen liittyvää onkin, mutta onneksi jossain vaiheessa Werther liukeni ajatuksistani ja pystyin keskittymään runoihin sellaisenaan.

Runojen ryhmittelyssä alkuun on sijoitettu ehkä hieman valoisampien runojen osio nimeltä Lauluja. Sitä seuraa osio nimeltä Balladeja. Sen osion myötä runot alkoivat toimia minulle itsellisinä taideteoksina. Varsinkin viehätyin runosta Jumala ja bajadeeri. Goethe on tuntenut vetoa itämaista lyriikkaa ja itämaisia aiheita kohtaan. Mainittu runo on alaotsikoltaan Intialainen legenda. Se kertoo Mahadeva-nimisen jumalan laskeutumisesta maan päälle. Bajadeeri on nainen, jonka työnä on miellyttää miehiä. Sinänsä jumalten laskeutuminen maan päälle lienee ollut tuttu aihe antiikin kirjallisuudessa. Minua aihe kiehtoo. Se on kuin jumala koneesta aloitettuna loppuhuipentumasta. Goethe kertoo balladeissaan myös Rottienlumoojasta ja Taikurin oppilaasta (tarina tunnetaan nimellä Noidan oppipoika).

Seuraava osio on nimeltään Antiikkiseen sävyyn. Sen runosikermässä Venezialaisia epigrammeja Goethe toteaa, että pyhimystä etsivä löytää Italiasta vain palvottuja luumuruja. Runojen suhde uskoon ei ole korkeakirkollinen, Goethe on monella tapaa romanttisesta alkutaipaleestaan huolimatta varsin maanläheinen ja sitkeästi oikeaksi tuntemastaan kiinnipitävä. Myöhemmin, osion Eriaiheisia runoelmia runossa Proœmion hänen näkemystään voisi arvailla jollain tapaa panteistiseksi. Runossa Jumala täyttää luonnon ja luonto Hänet. Kuitenkin aikaisemmin samassa osiossa on mielestäni koko kirjan hienoin runo Sydänyön aikaan (Um Mitternacht). Siinä vanha mies katselee täydenkuun valossa elämäänsä taaksepäin. Hän näkee itsensä nuorena poikana kävelemässä pastori-isänsä talolle hautuumaan ohi, tähtien syttyessä. Sitten muistuvat mieleen nuoruuden riiuuyöt, jolloin rakkaus vetää kullan luo öiseen aikaan. Runon lopussa vanha mies kytkee menneen tulevaan. Minä näen siinä miehen, joka odottaa matkaa kotiin ja rakkauteen, Jumalan yhteyteen.

Viimeiset osiot ovat nimeltään Kompasäkeitä ja runomietelmiä sekä Länsi-itämaisesta divaanista. Jälkimmäinen sisältää runon Ginkgo Biloba -puun lehdestä. Siitä löytyy saksankielisestä wikipediasta pitkät latikat. Runo kuvaa neidonhiuspuun lehdelle ominaista ”kaksiosaisuutta”, joka kuulemma symboloi ystävyydenosoitusta eräälle naiselle, jonka kanssa Goethe runoili. Kyse ei siis ole kaksihaaraisista hiuksista, he-he. Huumorista puheenollen Goethe ei ole mikään kuivakiskoinen kirjoittaja. Hänen huumorinsa kohdistuu usein hänen ja muitten kirjallisuuden harrastajien kanssakäymiseen, joka ei ole ollut ongelmatonta. Eräässä runossa mainitaan itäisten runoilijoitten olevan edellä läntisiä muussa paitsi keskinäisessä vihanpidossa. Jotkut runomietelmistä ovat kuin osoitetut ketjukolaajan kaltaisille suurille ajattelijoille ja työn sankareille. Liitän tähän pienen esimerkin:

Vätys muuksiko muuttuu? –
Sitä onnen ei rataa!
Jos puuroa sataa,
niin lusikka puuttuu.

Kirjassa on rapiat kolmesataa sivua. Ostin sen ehkä viime kesänä Siilinjärven torilla piipahtaneelta kirjanmyyjältä vitosella. Lueskeluun kului vissiin viikko?

4 kommenttia:

  1. Mitä löytöjä tekisitkään turkulaisessa Omituisten opusten antikvariaatista! Semmoinen kauppa on tai ainakin on ollut Puutorin laidalla. No, Goethe tuskin asettuu omituisiin opuksiin. Onhan hän vakaata kaanonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta sitten vasta kävin Turussa. Ostin sieltä pari kirjaa ihan uutukaisina, nimittäin siitä yhdestä kirjakaupasta, jossa on nojatuoli ostin Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmän ja Sammakon kirjakaupasta Tolstoin teoksen Mitä on taide? Saatoin ostaa jonkun muunkin. Antikvariaateissa en käynyt, siellä Turussa oli kaikenlaista nähtävää ja välillä piti kävelläkin. Kävin silloin kirjastossakin ja taidemuseossa ja Luostarinmäellä sekä pari kertaa Turun tuomiokirkossa.

      Toissapäivänä kävin Kuopiossa ja ostin kierrätyskeskuksesta Topeliuksen Talvi-iltain tarinoita vitosella. Olen siitä aikaisemmin lukenut kertomukset Kuninkaan hansikas ja Linnaisten vihreä kamari, ehkä sitten ensi talvena luen loput kolme kertomusta.

      Poista
    2. Goetheä kannattaa aina lukea ja hänestä kirjoittaa. Divaani oli nuoruuden suuria runokokemuksia, mutta kypsässä iässä moni runoa aukeaa uudella tavalla. Goethe on samalla kertaa universaali ja intiimi. Goethestä tulee eittämättä mieleen Koskenniemi, jonka runoilijalaatu on goethemäinen.

      Poista
    3. Ensinnäkin kerron, että juuri tänään tai eilen lukaisin muistiinpanojani Nietzschen teoksesta Epäjumalten hämärä. Hän on siinä korottanut Goethen saksalaisen sankarineron asemaan. Nietzsche tosin tuli siihen tulokseen, että Goethe oli Euroopalle vain välikohtaus, kaunis turhuus. Suuria ihmisiä ei voida hyödyntää. Enpä tiedä mitä Goethe olisi Nietzschestä tuuminut.

      Minä kyllä tykkäsin eniten tuosta osiosta Eriaiheisia runoja. Ja varsinkin mainitsemastani Um Mitternacht -runosta. Goethellähän on niin monenlaisia runoja, että vähän hämmästyttää tuo otsikon "Eriaiheisia". Toisaalta myös Jumala ja bajadeeri on pyörinyt mielessä oman kirjallisen harrasteeni takia. Siinähän on vähän samaa ajatusta kuin Brechtin näytelmässä Sezuanin hyvä ihminen. Brecht on myös käsitellyt Goethen runoa omassa runossaan, luin wikipediasta. Ovidiuksellahan on myös Muodonmuutoksissa runo vanhasta pariskunnasta, joka saa kestitä jumalia matalassa majassaan.

      Koskenniemen tunnen sen verran yksittäisistä runoista, että voi olla, mutta oikeastaan minulle tulivat lukiessa mieleen Aleksis Kivi ja Einari Vuorela ja Aaro Hellaakoski. Eikä symboliikan takia Goethen kääntäjä Otto Manninen jää pois laskuista hänkään.

      Seuraavaksi toivoisin voivani lukea Goetheltä näytelmän Ifigeneia Tauriissa. Sekin näytti löytyvän to go -versiona niistä Michael Sommerin playmobil-videoista. Tykkäsin nuorena siitä Euripideen näytelmästä Ifigeneia Auliissa ja taisin vähän ihastua siihen Ifigeneiaan.

      Poista