Powered By Blogger

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Moottoriteitten kauneus

Otsikoidessaan kirjoituksensa ikäänkuin olisi tarkoitus käsitellä moottoriteitten kauneutta kokonaisuutena, blogeeraaja – tässä tapauksessa minä – ymmärtää itsekin, että koko kauneutta ei voi vangita kirjoitukseen edes kuvia apuna käyttäen. Niinpä olisi paremmin paikallaan puhua tässä vain moottoriteitten kauneudesta, jos siitäkään.

Kävin pikapäin pääkaupunkiseudulla juhannuksen aikoihin. Lähtiessämme oli juhannusaatto, osa etelän lomalaisista oli vielä matkalla Päijät-Hämeeseen, Savoon, Kainuuseen, Lappiin, kuka minnekin. Läksimme matkaan aamulla varhain. Saimme ajaa rauhassa muulta liikenteeltä Mikkeliin asti. Siellä vastaamme alkoi tulla autojonoja. Näimme muutaman täpärän ohituksen, ei sen kummempaa. Heinolassa pidimme tauon ABC:llä, jonka laaja parkkialue oli täynnä lomalaisten henkilöautoja. Ilmassa oli juhlan tuntua. Suomi oli matkalla juhannuksen viettoon. Onnistuimme pitämään pään kylmänä, sillä Heinolasta lähtien saa pääkaupunkiseudulle ajaa moottoritietä ja etelään oli melko vähän menijöitä.
Suomi matkalla pohjoiseen (juhannusaatto)
Koska sain istua välillä lueskelemassa, tulin katselleeksi moottoritietä toisin silmin kuin ratin takaa. Kesä oli humahtanut kukoistukseen moottoritien laidoilla ja keskellä sijaitsevilla viherkaistaleilla. Lupiinit ja niittyleinikit kukkivat, saniaiset kohosivat esiin terhakkaina ja virkeinä, viherkaistaleitten pensaat olivat puhjenneet pieniin vaaleanvihreisiin lehtiin, teitä reunustava puusto rehotti uuden suven innolla. Suomen luonto nosti päätään mullasta maan. Minua hämmästytti se miten kauniilta moottoritiet näyttivät. Kaikki ne taidolla ja kokemuksella suunnitellut ja toteutetut rakennelmat tiellä liikkujien turvallisuudeksi ja automatkojen viihtyisyyttä parantavat kauniit näkymät, kekseliäs tienvarsitaide, baarit, ravintolat ja huoltoasemat, opasteet, liikennemerkit, peltipoliisit, sillat, rampit, ohituskaistat, hienosti toimivat liittymät, kallioleikkaukset. Kaiken tämän kruunasivat tielläliikkujat, järkevästi ajelevat autoilijat sähäköissä ajoneuvoissaan. Millaisia autoja! Millaista tekniikkaa upeissa kuorissa! Tekniikan toimivuudesta sain osoituksen paluumatkan rankoissa sadekuuroissa, joitten aikanakin matka eteni sujuvasti.

Suomi matkalla etelään (juhannuspäivä)
Pääkaupunkiseudulla viivyimme vajaan päivän ajan. Vapaa-aika rajoittui juhannusyöhön ja juhannuspäivän aamupäivään. Paikallisesta kirkollisesta julkaisusta luin Vantaan Laurista, kirkosta, jota myös Helsingin pitäjän kirkoksi nimitetään. Kirkko on joiltain osin 1400-luvulta. Tosin sen katto ja osin sisäosatkin paloivat 1893, joilloin jouduttiin tekemään isot remontit, niin että ihan täyttä keskiaikaa kirkko ei ole. Mutta ei se mitään. Pääsimme käymään vain kirkkomaalla ja katselimme kirkkoa ulkoapäin, sillä juhannusaatto oli jo lähempänä keskiyötä ennättäessämme paikalle. Kirkko on komea ja varsinkin kirkkomaan vanha puusto teki meihin vaikutuksen.
Vantaan Lauri
Juhannusaamuna käväisin jumalanpalveluksessa Korson kirkossa. Osauduin sinne ilman navigaattoria. Asolan väylän varteen oli joskus istutettu lehmuksia, nyt lehmuskujaa oli täydennetty nuorilla istukkailla. Hyvin hoidetut nurmialueet hivelivät silmiäni. Korson kirkko sijaitsee kirjaston vieressä. Kirjaston nimi on Lumo, josta minulle tuli mieleen viimekesäinen kääntäjätuttavuus Lumo Hankinen. Jumalanpalveluksen teemana juhannuksena on tietysti Johannes Kastaja. Johanneksesta on tullut minulle läheinen, sillä aikoinaan pohdiskelin sitä, kuka oikein käy juhannuksena kirkossa. Sittemmin olen löytänyt itseni usein kirkosta juuri juhannuksena. Kirkot eivät ole silloin niin täysiä kuin moottoritiet, vaikka tienraivaajaa siellä kirkoissa muistellaankin. Korson kirkon juhannusseremoniaan osallistui kolmisenkymmentä henkeä. Viimeiseksi veisattiin ”Taas kukkasilla kukkulat”.
Korson kirjasto Lumo
Korson kirkon juhannus

Kotiinpaluu Siilinjärvelle

12 kommenttia:

  1. Hmmjoo, jos lähtee siitä ajatuksesta että muunkinlainen maisema kuin koskematon luonto on kaunis (mikä on ihan hyvä ajatus) niin valtateillä on oma kauneutensa. Ja 20-luvun futuristit, tulenkantajat ja muut ovat varmaan samaa mieltä.
    Ainakin jos viisaasti ajaa ruuhkia vastaan eli juhannukseksi tännepäin :)

    Kävin minäkin juhannuksena kirkossa, tosin meillä Johannes Kastajaa juhlitaan vasta ensi keskiviikkona joten liturgisesti ei eilen ollut mitään erikoista (lukukappaleessa opetuslapset tosin veneilivät myrskyisällä Genesaretin järvellä).
    Kesäisin kirkkokansa vähän vaihtuu kun osa vakionaamoista on viikonloput mökeillä tai muualla, mutta tilalle tulee enemmän turisteja, joten tyhjiä penkkirivejä ei nähdä kesälläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti Korson kirkossakin vakikävijät huomasivat, että oli joku uusi naama tällä kertaa joukossa. Ja minä kun vielä kameran kanssa keikailin, turisti mikä turisti.

      Tuohon kirjoitukseeni tuli vähän tarkoittamatta tuommoinen raamatullinen sävy niistä valtateistä. Alunperin tosiaan hullaannuin niistä kauniista näkymistä, joita moottoriteillä avautui. Itsellekin tuli mieleen esim. joittenkin Henry Parlandin runojen aihepiiri ja tekniikkaa ylistävä retoriikka. Vähäinen aritmeetikko minussa pitää suurista linjoista ja kauniista, täsmällisen tasaisista kaarteista. Niitähän moottoriteillä riittää.

      Poista
  2. Väistämättä tämän lukijan mieleen juolahti, kuinka kauneus tosiaan on katsojan silmässä.

    VastaaPoista
  3. Olet taitavampi löytämään valtatiemiljööstä kauneutta kuin Milan Kundera pienoisromaanissaan Kiireettömyys (1995 (1993)/1995). Kundera ylistelee teoksessaan sen sijaan perinteisiä mutkittelevia pikkuteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla Sinusta, Derrickus! Kiitos kommentistasi, jota totisesti tarvitsen enemmän kuin Kundera.

      Valtimossa vieraillessani tässä taannoin tulin huomaamaan, että sellaiset ennenvanhaiset soratiet, joissa savi tinkii pintaan ja sitoo kivet tiiviisti tiehen kuin asfaltti, ovat omalla tavallaan hyvin viehättäviä nekin. Se mitä en oikein tyydyttävästi kyennyt edellä olevassa raportissani välittämään, on nimenomaan jotain sellaista, että tie ei ole vain tie vaan se mitä on tien ympärillä synnyttää omalta tärkeältä osaltaan vaikutelman tiestä. Nuo kuvatkaan eivät kykene avaamaan sitä tunnelmaa, joka syntyy sateisella tiellä vesisumun keskellä kun edessä aukenevat mystiset metsiköt ja kumpuilevien peltojen takana häämöttävät valtavat mainoskyltit. Puut, pensaat, kukat, sillat, taukopaikat ja kuntien vaakunat vaihtuvat silmiemme edessä kuin sinfonisen virtauksen mukanaan kuljettamat muumipeikkojen huonekalut. Ja kaiken tämän pitää samalla häthätää ja ikuisella linjakkuudella kasassa asfaltoitu ja teräksellä reunustettu hypnoottisen imaiseva linnunrata, jota kulkevat elävät ihmiset, perhekunnat matkalla johonkin, jossa jokin heitä ehkä odottaa.

      Poista
    2. Kiitos tästä syventävästä oppimäärästä tien filosofiaan. Itse olen aina kokenut viehätystä nimenomaan sivuteihin, joista ei edes tiedä, johtavatko ne johonkin tahi mihinkään. Mutta se on aivan toinen tarina kuin tämä tähän kirjoitukseesi keräämäsi.

      Poista
    3. Itse olen ollut tähän asti lähinnä umpiperien ja harhapolkujen kulkija, mutta tämän kevään ja kesän aikana olen alkanut nähdä samaa viehätysvoimaa myös moottoriteissä.

      Poista
  4. Lähes kaiken laiset tiet ovat joskus kauniita, joskus taas ihan kamalia. Kaunis kirjasto ja kirkko kuvissa. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi pysähtynyt matkallani kirkkoja katselemaan. Johtunee siitä, että en voi ajaa enää autolla pitkiä matkoja ja bussit ja junat eivät pysähtele kirkoissa.
    Itse olen asunut pitkään Ruotsin huonoimmaksi nimetyn tien varrella. Onneksi olen päässyt muuttamaan ja sitä tietä kurvailen nykyään harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikko Huovinen taisi joskus mainita, että kirkon ei pidä olla mikään kirjastoauto. Mutta kommentistasi tuli mieleen, että varmasti löytyisi junista ja onnibusseista matkustavaisia, joille pieni matkahartaus maistuisi. Siten ei tarvitsisi bussin eikä junan pysähtyä, mutta hengen ravinto tulisi tyydytetyksi. Mitä mahtaisivat pakanat olla mieltä?

      Vai Ruotsin huonoin tie? Siilinjärven keskusta-alue on joskus valittu Suomen rumimmaksi! Kyllä minäkin täältä joskus voisin muuttaa, katsotaanhan sitten miten usein tulee Siilissä kurvailtua.

      Poista
  5. Nyt jostain syystä muistui mieleeni lapsuuden bussipyhäkoulu. Jaksaiskohan tuota muistella tekstiksi asti.
    Ja joo Ruotsin huonoin tie. Tosin tätä nykyä valtikka pitää joku tie sisämaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistele, hyvä ihminen, siitä vielä muistaa joku toinenkin jotakin!

      Poista