Powered By Blogger

tiistai 21. heinäkuuta 2015

"Kaukaista maata kohti"

Tähän väliin heitän matkakertomuksen. Käytiin vaimon kanssa reissulla läntisessä Suomessa. Melkein kaikki paikat, joihin tutustuimme, olivat meille uusia tuttavuuksia. Ihmettelyni, jota kuvien määrä ilmentää, on osaksi tätä perua. Tämän aamun aamuhartauden puhuja johdatti minut etsimään virsikirjasta virren 593. Otsikko on siitä poimittu.

Varhaisena sunnuntaiaamuna läksimme ajelemaan kohti länttä. Tien laidoilla nauroivat varislinnut, mutta pidimme ikkunat kiinni ja mennä posottelimme. Keski-Suomi tarjosi viihteeksi parikymmentä kilometriä kiertotietä. Liikennettä oli vähän tai sitten vain me kaksi, tiet olivat muuten kelpo kunnossa, niin että mikäs oli matkatessa kohti lännen avaria maita.
Pohjanmaalla katseltiin tien varresta lounaspaikkaa. Mentiin Ylistarossa ABC:lle, mutta siellä olikin tarjolla vain bensaa. Se kelpasi harmaalle pollellemme, me pärjäiltiin sanan voimalla. Ensimmäinen matkakohde oli Isonkyrön keskiaikainen kivikirkko. Kirkon esittelijä kertoi meille kirkon sisäseiniä kiertävistä vanhoista seinämaalauksista, jotka kuulemma muistuttavat aikakautensa saksalaista kuvastoa. Lisäksi mies kertoi meille alttarikaapeista ja meni siinä Nuijasotakin, kun rupesin kyselemään. Kirkon takana olevalla saarella kuuluivat teloittaneen Nuijasodan kapinajohtajat. Syötiin sitten karjalanpiirakoita siinä parkkipaikalla ja jukurttia ja mehuakin nautittiin. Minä totesin, että tämän kirkon takia jo kannatti lähteä tälle reissulle.
 
Isonkyrön vanha kirkko.
Ajettiin Vaasaan. Vaimon ja navigaattorin avulla löysimme Vanhan Vaasan museon. Parkkipaikkaa emme löytäneet, joten ajoin lievää kansalaisröyhkeyttä osoittaen museon pihalle. Nuoret museo-oppaat antoivat autollemme luvan olla siinä. Vaasalaiset vaikuttivat muutenkin minuun verrattuna hyvin asiallisilta ja kohteliailta. Vaasassa toinen kotimainen kieli voi olla suomi, mutta museon esittelyyn se riittää oikein mainiosti. Kävimme komean Wasastjernan talon lisäksi 1600-luvulta säilyneessä Loukon tuvassa. Vaasan taidemuseoista vierailimme Tikanojan taidekodisssa ja modernin taiteen museossa Kuntsissa. Autolle löytyi parkkipaikka torin alta. Taidemuseoitten tarjonnan ja lyhyen kaupunkitarvonnan jälkeen nautimme torilla pullakahvit.
Wasastjernan talo.

Majoituimme hotelliin, joka sijaitsi Palosaaressa, ruots. Brändö. Einehdimme hotellin ravintolassa, nautimme kanapitsaa, jossa oli myös ananasta ja persikkaa. Illemmalla sain päähäni, että käytäisiin heti siellä Raippaluodossa. Ajoimme kuuluisan Raippaluodon sillan yli ja kävimme katsomassa kirkkoa ulkoapäin. Posoteltiin Björköbyhyn, jossa on puusta rakennettu jämäkkä näkötorni. Sinne kävellessä vaimo huomasi, että polun laidalla kasvoi samanlaisia pieniä katajia, joille Myrskyluodon Maija ripusti pyykkiä kuivumaan tv-sarjassa. Myös tyrniä kasvoi rannoilla. Muuten Raippaluodon ainutlaatuinen saaristoluonto sisälsi aika samantyyppistä pusikkoa kuin itäinen Suomikin. Myös ABC löytyi.



Aamulla heräsin aikaisin. Hotellin katolla lokkilinnut pitivät melkoista metakkaa. Se kuulosti kivemmalta kuin kelaleikkurin ja haravoinnin ääni kotona. Kun en saanut unta, läksin kuuden seutuun kävelylle. Yritin siinä vääntää jotain runontynkää tyyliin 'Morgonstund drar mull till mun'. Ihmiset kiiruhtivat töihin, oli maanantaiaamu. Kaupunki näytti siistiltä ja rauhalliselta. Teitä oli nimetty laivojen mukaan. Jalkapallokentällä näin meriharakan, hotellin parkkipaikalla tiiranpoikasen.

  
Pyhän Marian kirkon rauniot.
Aamiaisen jälkeen kirjauduimme till veke. Ajettiin auto takaisin Vanhaan Vaasaan. Kuten kaikki varmaan tietävät, Vaasan kaupunki tuhoutui tulipalossa vuonna 1852. Uusi kaupunki rakennettiin soveliaampaan paikkaan. Palossa tuhoutuneen Marian kirkon rauniot ovat kulkijan katseltavissa. 


 
Mustasaaren kirkko, före detta hovrättshus.


Palosta selvisi Wasastjernan talon lisäksi hovioikeuden talo, joka sittemmin muunnettiin kirkoksi. Käväisimme tuossa erikoisessa Mustasaaren kirkossa.

Mustasaaren kirkolta ajelimme Koskenkorvan ja Ilmajoen kautta Seinäjoelle, jossa tutustuimme kaupungin monumentaalikeskustaan reilun tunnin ajan.
Alvariinsa en ole Seinäjoella hypännyt, mutta kerran kävin Lakeuden risti -kirkossa ja nyt kävin toisen kerran. Nautimme vielä pullakahvit lähetyskahvilassa. Se pulla oli hyvää.


Kirjablogistit Booksy ja Satu olivat kertoneet Seinäjoen mielenkiintoisista kirjastoista, joten nekin kävimme katsastamassa. Vaimoni ihastui erityisesti lasten ja vanhempien tekemiin taideteoksiin, joita oli esillä Apila-kirjaston aulassa. Kumpikin pidimme siitä rohkeasta, uudistavasta rakennustaiteesta, jota Apila väreili. Aallon kirjasto vaikutti siihen verrattuna arvokkaalta ja asialliselta!

Seuraava pysähdyskohteemme oli Peräseinäjoki. Näppäsin valokuvan Ville Ritolan patsaasta. Tutustuimme paikkakunnan tehtaanmyymälään ja hankimme itsellemme sieltä Peräseinäjoki-sukat. Kauppias suositteli meitä ajamaan Virtain (vai pitääkö sanoa Virtoisten?) kautta, kun kerroimme olevamme menossa Petäjävedelle kirkkoa katsomaan. Ja kyllä minä ajoinkin. En ollut enää varma, moneltako Petäjäveden kirkon esittely loppuu, joten vauhti oli valitettavan ylenpalttista. Kerkesimme kirkkoon kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa. Sillä hetkellä olimme ainoat vierailijat.
Paluumatkalla emme taaskaan meinanneet löytää sopivaa ruokapaikkaa. Lopulta aikamoisen kaupunkiseikkailun jälkeen ajauduimme Jyväskylän uudelle ABC-kahvilalle, jossa nautimme tavallisen grilliaterian kumpainenkin. Palvelu oli reipasta, ruoka valmistui nopeasti ja oli maukasta.

Haluaisin sanoa kotiinpaluusta jotain, mikä edes jotenkin nivoisi yhteen retkemme käänteet. Ehkä huomiotaherättävintä oli se, miten rauhassa saimme ajaa, kun olimme sattuneet valitsemaan erikoiset matka-ajankohdat. Liikenteen rauhallisuus vaikutti meihinkin ja teki matkaamisesta miellyttävää. Kotona sitä saa tavallaan olla omassa rauhassaan, mutta virren 593 sanat pätevät sielläkin:

Maan päällä aina, ihminen,
vieraana kuljet matkaten
kaukaista maata kohti.

(Sanat J.L. Runeberg, suom. August Ahlqvist)

9 kommenttia:

  1. Olipa mukava matkakertomus. ja nuo Peräseinäjokisukat ovat varmaan hienot :)

    Vaasan Palosaari olisi kiinnostavaa käydä katsomassa. Se on aiemmin ollut työläisten asuinaluetta ja muun muassa Elvi Sinervo, jonka elämään tässä vuosien varrella olen jonkin verran perehtynyt, on asunut siellä lapsuudessaan ja sittemmin sijoittanut Palosaaren maisemia ja tapahtumia kirjoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukat ovat ihan käyttötavaraa. Petäjävedeltä ostettiin takanreunalle pieni, puinen musta lammas.

      Joo, saattaa olla, että Palosaarta olisi voinut katsella enemmänkin. Minä vain kouhautin kävellä tunnin lenkin ja pääasiassa kerrostaloalueella. Näkyi olevan puisia pientalojakin lännempänä. Palosaaren helmi on nettikarttojen mukaan nimeltään Onkilahti, jonka ympärille on rakennettu vehreä, rauhoittava puisto. Lahden rantaa pitkin voi nähtävästi kiertää kävelypolkua koko Onkilahden pohjukan. Lahden poikki on pengerretty kevyen liikenteen väylä, jota työmatkalaiset näkyivät käyttävän.

      Poista
  2. Suomessakin on kyllä kauniita kirkkoja. En ole koskaan käynyt erityisen monessa, lähinnä lähialueen kirkoissa. Joskus kiersin pohjanmaan helluntaikirkkoja, ne ovat valitettavasti vähemmän hienoja. Suomalaiset kirkot tuntuivat myös aina pieniltä Saksalaisten ja Ruotsalaisten isojen rinnalla. Nyt asuessani Ruotsissa olen tutustunut ihanan pieniin kyläkirkkoihin. Sekä Alankomaissa että Ruotsissa n asuin ennen ihan pikkukylässä pientä kirkkoa vastapäätä. Voitteko kuvitella kirkkoa 100- 300 asukkaan kylään.
    Nyt asun niin pienessä kylässä, ettei täällä ole kirkkoa. Blogasinko muuten kerran järkytyksestäni ruotsalaisten kirkkojen lämmityksessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsin kirkkoja olen nähnyt vain Tukholmassa ja yhden rauniokirkon Visbyssä. Saksassa en ole käynytkään. Vaikea sanoa ovatko kooltaan aina suurempia. On Ruotsissa varmaan komeita, vanhoja kirkkoja. Kirkkoja voi olla vaikka luodoillakin, kuten Kalajoen edustalla Maakallassa.

      Kirkkojen lämmityksestä oli vähän siellä meidän reissulla puhetta, kun Kyrön kirkon esittelijä osoitti meille istuinpehmukkeita, joita kirkossakävijöitä varten oli kirkkoon varattu. Hän sanoi niitten toimivan vähän lämmönvaraajinakin, kun vanha kivikirkko on näin viileänä kesänä niin kolea. Petäjäveden puukirkko tuntui - ehkä ajoittaisen auringonpaisteen takia - vähän lämpöisemmältä. Siellä ei ole lämmitystä kai ollenkaan. Kirkko onkin vain kesäkäytössä ja maailmanperintökohteena esiteltävänä. Jouluisin on kuulemma hartaushetki. Isojen kirkkojen lämmittäminen on varmasti aina ongelmallista.

      Poista
  3. Kun viitsin taas avata tietokoneen voisin kirjoittaa kirkoista. Puhelimella en enää ala. Kaksi päivitystä tein viime viikolla, hidasta minun makuun.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen teksti. Olen kiertänyt miltei kaikki maamma keskiaikaiset kivikirkot. Isonkyrön vanha kirkko oli kova reissu. Vaasan rauniot tehtiin eri päivänä, kun siinä on niin valtavan monta kohdetta (Aspegren ja Lapuan puutarhat). Enemmän tiedän noiden kirkkotarhojen elävästä kulttuuriperinnöstä, mutta käyty on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna tai sitä edellisenä luin kirjan, jossa kerrottiin Suomen alueen keskiaikaisista kirkoista ja siinä olevan kartan mukaan yhtään keskiajan kivikirkkoa ei sijaitse Savossa, jossa asun. Etelämpänä asuvan on varmaan helpompi tutustua näihin vanhimpiin Suomen alueella säilyneisiin rakennuksiin.

      Tämä oli ensimmäinen retkeni Vaasaan.

      Poista
  5. Tai sitten pitäisi pyrähtää pohjoisemmaksi, sillä siellä on Keminmaan vanha kirkko. Sen kedoilla kasvaa eteläinen ketokatkero.
    Ei, Savossa ei ole. Vain kivisakasti on keskellä Porrassalmenkatua. Itse asun Porvoossa ja meillä on keskiaikainen kivikirkko. Luit varmaan toisen tai toisen Hiekkasen kirjan. Siinä on päivitetty tieto ja siihen on uskominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tietääkseni Keminmaallakaan käynyt. Aika vähän on tullut liikuttua silkkaa pihiyttäni enkä autoilijanakaan ole erityisen parkkiintunut. Se kirja jonka luin sisälsi usean nuoren polven tutkijan kirjoituksia keskiajan maailmankuvasta. Yhtenä osuutena olivat Suomen keskiajan kirkot.

      Hienoa oli Kyrön kirkossa nähdä omin silmin sellainen armonistuin, jossa on siis keskimmäisenä hahmona kuvattu Jumala itse. Kirkon esittelijänä ollut viehättävä vanhempi mies kertoi, että hänen nuoruudessaan puinen Jumalan kuva oli ollut kiinnitettynä lähelle kirkon kattoa, alttarin yläpuolelle. Nyt Jumala-veistos on alkuperäisemmällä paikallaan osana alttarikaappia. Mies esitteli meille myös paholaishahmon, joka on kuvassa, joka esittää "lusteen tuojaa". Eikös se lustekin liity kasvien elämään?

      Poista