Powered By Blogger

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Sama taivas eri maa – maahanmuuttajan tarina

Lukaisin vuonna 1999 julkaistun, Suomessa asuville maahanmuuttajille vuonna 1997 järjestetyn kirjoituskilpailun perusteella kootun teoksen Sama taivas eri maa – maahanmuuttajan tarina. Teoksen toimitti Laura Huttunen, alusta löytyy hänen Lukijalle laatimansa kirjoitus, jossa käydään läpi mm. julkaistujen ja palkittujen tekstien valintaperusteita.

Tekstit, jotka käsittelevät maahanmuuttajan elämäntarinaa, on jaettu kolmeen osastoon: 1. Suomeen opiskelemaan tulleet tai avioituneet, 2. Pakolaistarinat, 3. Venäläis- ja inkeriläistarinat. Kirjoittajat ovat entisen Neuvostoliiton ja entisen Jugoslavian alueelta tulleitten lisäksi Zimbabwesta, Etiopiasta, Gambiasta, Saksasta, Espanjasta, Iranista ja Vietnamista. Hieman yllätyin, ettei yhtään chileläistä ollut mukana. Kaikkiaan mukana on elämäntarina yhdeksältätoista kertojalta. Useimmat ovat kertoneet elämästään omalla kielellään tai englanniksi. Kertomukset on suomennettu kilpailun järjestäjän tilaamana.

Kaikki kertomukset ovat hyvin mielenkiintoisia. Monissa on keskinäistä samankaltaisuutta niin elämänvaiheitten kuin niitten tulkinnan osalta, mutta myös eroja löytyy.

Kaksi inkeriläismiestä kertoo alkuvaiheiltaan yhtenevän tarinan inkeriläisten karkotuksesta Leningradin alueelta Siperiaan ja vaivalloisesta paluusta kohti kotiseutuja. Monien ratkaisuun Suomeen muuttamisesta on vaikuttanut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen Venäjän pelottavan rankasti huonontunut talous. Halu taloudellisten olojen parantamiseen lienee ollut entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneitten ihmisten tärkein maahanmuuton syy. Kuvaukset Venäjän pienistä ja puutteellisista asunnoista tai laadultaan ja määrältään vähäisestä ravinnosta ovat sellaisia, että varmaan useimmat olisivat lähteneet tilanteen salliessa.

Entisen Jugoslavian alueelta lähtijät kertovat kaikki sodasta kauheita kertomuksia, he ovat pakolaisia, jotka ovat lähteneet pakoon julmia etnisiä puhdistuksia. Ehkä vieläkin pahempi pakkotilanne vankeusaikoineen ja kidutuksineen on ollut iranilaisen ja vietnamilaisen kertojan osana. Suomeen saapunut saksalaisnainen on asunut jo monessa maassa, espanjalaismies on löytänyt Suomesta puolison. Afrikkalaiset kertojat ovat saapuneet Suomeen opiskelemaan ja jääneet pitemmäksi aikaa.

Minua kiinnosti erityisesti maahanmuuttajien kertomus kotiutumisesta Suomeen. Kaikki eivät sitä laajasti käsitelleet, osa sen vuoksi, että saapumisesta oli kulunut niin vähän aikaa, osa taisi olla vieraskorea uudelle kotimaalleen. Jotkut kertoivat syrjinnästä.
Lähes kaikki valittivat yksinäisyyttä. Syynä yksinäisyyteen on tietysti se, että tuttavat ovat jääneet kotiseuduille, mutta myös suomalaisten tapa elää omissa oloissaan vieraita lähestymättä on vaikuttanut vahvasti. Suomi on näyttäytynyt maahanmuuttajille turvallisena, kultaisena häkkinä, ulkopuolisuus on turhauttanut kertojia. Useimmat korostavat työn saannin merkitystä. Ja useimmille työn saanti on ollut kiven takana. Joku kertoja arveli suomalaiseksi tulemisen kestävän kahden ellei kolmenkin sukupolven ajan. Olen tästä aivan samaa mieltä. Kaikki muutot ovat stressin paikka, saati sitten kotimaan vaihtaminen. Koti-ikävä on tunne, joka seuraa kaikkia muuttajia. Venäjän Karjalasta muuttanut Irena Kallio kuvaa omia tunteitaan seuraavasti:

Monen vuoden kuluttua selvisi, ettei se ideologia ollutkaan oikea, vaan lievästi sanottuna väärä. Se ideologia kuitenkin oli olemassa. Me uskoimme siihen, saimme siitä voimaa, ja meillä oli hauskaa. Myöhemmin katsoessani poikaani, joka ei ole ollut lokakuulainen eikä pioneeri, tunsin kipeästi sen tyhjyyden, joka meidän lapsiamme ympäröi. Mutta se oli myöhemmin. Yksi asia, jonka me myös osasimme, oli ystävyys. Me olimme ystäviä sanan kaikkein syvimmässä merkityksessä, autoimme toisiamme ja uhrauduimme toistemme puolesta.

Samoilta seuduilta Suomeen muuttanut Tanja Puranen selittää omaa jaksamistaan näin:

Me ymmärsimme hyvin yhden säännön, elämässä on 'raitoja': toiset ovat mustia ja toiset valkoisia ja rikkaus piilee siinä, että raidat vaihtelevat. Vaikka välillä on kuinka vaikeaa, täytyy aina uskoa, että mustan raidan jälkeen tulee taas valkoinen, ja silloin asiat ovat aivan toisella tavalla.

Kirjassa on 307 numeroitua sivua. Lukemiseen kului muutama päivä.

11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja, pitäisi ehkä lukea joskus. Erityisen mielenkiintoista olisi kuulla samojen kirjoittajien kuulumisia nyt, viidentoista vuoden kuluttua.

    Yhden asian kuitenkin tiedän: Yksinäisyys ei vaivaa vain Suomeen muuttavia maahanmuuttajia. Ruotsi on kuulema vielä hankalampi maa, ihmiset ovat täällä erilaisia siinä mielessä, kuin monessa muussa maassa. Aluksi olin yksinäinen itsekin ja tulin puhuneeksi asiasta muiden, eri maista, muuttaneiden ihmisten kanssa, ja lähes kaikki sanoivat, että ruotsalaisiin on vaikea saada kontaktia kunnolla ja ystävystyä. Monien maahanmuuttajien ystävät ovat muita maahan muuttajia. Minun osaltani tilanne muuttui jossain vaiheessa ja saan täällä helpommin tuttuja ja ystviä, kuin koskaan Suomessa. Sovin selvästi paremmin Ruotsiin kuin Suomeen. Minulla on tosin muutama hyvä maahanmuuttaja ystävä ja jostain syystä monta Espanjassa joskus asunutta ruotsalaiskaveria.
    Kanssakäyn, netitse, aika paljon muualla maailmalla asuvien suomalaisten kanssa ja olen "kuullut", että monille ulkomailla asuminen on yksinäistä, jopa espanjassa, jossa ihmisiä yleisesti pidetään sosiaalisian. Tosin, se ei ehkä ole aina ihan totta.
    Ystävien ja tuttavien saaminen riippuu varmaan myös siitä, missä elämänvaiheessa on muutettu. Aikuisena ei solmita niin helposti tuttavuuksia kuin opiskeluaikoina, olipa kyseessä oma tai vieras maa. Toinen hyvä aika saada uusia tuttavia on lasten vauva-aika.
    Ja tietysti maahanmuuttajan vaikuttaa myös, onko naimisissa toisen maahanmuuttajan vai paikallisen alkuasukkaan kanssa. Jopa sinkkuna tuli saatua enemmän tuttavia, kuin naimisissa ihmisen kanssa, jolla ei myöskään ole mitään siteitä tähän maahan.
    Anteeksi hieman off topic höpinä, mutta olihan tämä ainakin lähes sivuosuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi on kyllä ihan on topic!

      Ajattelin itsekin sitä, että kirjan mahdollinen jatko-osa olisi mielenkiintoista lukea. Monet kertojat olivat viettäneet Suomessa vasta varsin lyhyen ajan. Tästä syystä olisin myös kaivannut chileläistä näkemystä, Chilen pakolaisethan tulivat Suomeen jo pitempi aika sitten.

      Ilman muuta kaikki maahanmuuttajat ovat uudessa kotimaassaan enemmän yksin kuin olivat vanhassa maassa, elleivät sitten ihan erakkolinjalle ole eläneet.

      Ystävien saantiin vaikuttaa varmasti maahanmuuttajan ikä, kohdepaikkakunnan ikärakenne, työn saanti, kielitaito. Jos on naimisissa, esim. puolison omistushalu voi vaikeuttaa minkään ihmissuhteitten solmimista.

      Luulisin, että varsinkin silloin kun maahanmuuttaja on siirtotyöläinen, hän löytää työstään kavereita, jotka usein helposti ovat toisia maahanmuuttajia, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa eli ulkopuolisia uudessa asuinpaikassaan. Nykyään maahanmuuttajat tutustuvat toisiinsa myös kielikursseilla. Ehkä pakolaiskeskuksissakin? Kirjan kuvaukset kielikursseista jättivät vähän sekavan kuvan opetuksen toimimisesta, kun yhtä tai kahta yhteistä kieltä ei löytynyt.

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta kirjalta, täytyy laittaa muistiin.

    Ja yksinäisyys taitaa olla tuttua monessa maassa. Ylempänä puhutusta Espanjasta pitää mainita että espanjalaisilla (ja italialaisilla ja jossain määrin myös ranskalaisilla) on kyllä havaitusti kova tapa muodostaa omia porukoita joihin ei ole sisällepääsyä, espanjalaiset jotka asuvat jossain muualla kuin Espanjassa ovat kyllä erittäin mukavia ihmisiä joiden kanssa tulee hyvin juttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama huomio espanjalaisista, perhe ja suku on tärkeä, paljon tärkeämpi kuin meillä. Meillä taas muodostetaan "perhe" ystävistä, ei niinkään sukulaisista.

      Poista
    2. On varmasti olemassa joitain kansallisia erityispiirteitä myös suhtautumisessa ulkomaalaisiin, mutta uskoakseni lähes kaikille ihmisille on helpointa olla tekemisissä "omaan ryhmään" kuuluvan kanssa. Muodostuipa ryhmä sitten perheestä tai kavereista. Tämä lienee aivan inhimillistä.

      Poista
  3. Luen parhaillaan kirjaa "Me muut, Kirjoituksia ysteiskuntaluokista". Kirjassa on kirjoituksia useilta eri henkilöiltä. Sofi Oksasen kirjoittaa, ettei hänen elinaikanaan Suomeen ole saapunut mistään maasta kansalaisia, jotka olisivat saaneet suomalaisia korkeamman statuksen, koska Suomessa ulkomaalainen on aina toisen luokan kansalainen.
    Tämän voi tosiaan kokea - aavistuksen tästä - jo Suomen sisällä muuttaessaan. Muuttaessamme viisikymppisinä 500 kilometriä alemmas Suomessa, olimme yhtäkkiä ilman "asemaa". Kohtasinpa sellaisenkin mielipiteen, että Lahden yläpuolelle lähtevät vai ne, joilla on huonot paperit ja eivät siksi saa työpaikkaa eteläisestä Suomesta. Mehän olimme muuttaneet ihan omasta halustamme ensin Pohjois-Karjalaan ja sitten Kainuuseen. Arvostamme molemmat seudut korkealle.
    Voin kuvitella sen pettymyksen, mitä omassa maassaan korkeassa asemassa oleva henkilö kokee, kun joutuu uudessa kotimaassaan pysyvästi alimpaan kastiin ja epäillyksi. Ainoa, mikä antaa voimaa, on varmaan toivo tulevien sukiupolvien pärjäämisestä. Sitten vainon takia Suomeen tulleen perheen poika saattaakin lähteä kotimaahan terroristijoukkoihin tai modernin intialaisen perheen poika Lontoossa omaksua hämmennyksiissään ja protestina vanhemmilleen perinnevaatteet ja aatteet

    Esittelemäsi kirja kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsiko Sofi maasta, jossa ulkomaalainen kohotettaisiin oman maan asukkaitten yläpuolelle tai edes samalle tasolle?

      Maan sisällä muuttamisessakin on omat ongelmansa. Ihan totta puhut. Minulla on se käsitys, että nykyisillä kilpailluilla työmarkkinoilla kotiseudulleen ovat voineet jäädä vain ne, joilla on ollut ihan paras ammattitaito ja soveltuvuus tehtäväänsä. Samalla tavalla muualta tulevien on oltava jollain tavoin ylivertaisia kotiseudun työnhakijoihin nähden.

      Aikamoista haaskausta on tosiaan, että esim. Venäjältä tuleva lääkäri ei saisi töitä Suomesta, tai että hänen pitäisi mennä kielikurssin jälkeen työnhakukurssille ja tietokonekurssille. Ehdottomasti tärkeintä "kotoutusta" maahanmuuttajalle olisi saada työtä, joka on lähellä hänen omaa ammattitaitoaan.

      Mutta, Marjatta! Etkö sinä nyt ole siellä Balatonilla? Ala mennä rannalle tai muihin turistirientoihin, ei nämä nettijutut minnekään katoa. Ja Untolle terveisiä!

      Poista
    2. Kyllä sitä aina vähän ehtii blogimaailmassakin pistäytyä, ainakin kiinnostavissa blogeissa! :) Taukoa piti pitää, mutta en malta, kun on tämä läppäri mukana. Kiitos, välitän terveiset!

      Keskeytin nuortemme lautapelin äsken ja kysyin, mitä mieltä ovat Sofin väittämästä. Heidän mielestään se ei pidä paikkaansa Suomessa eikä muuallakaan, vaan ulkomaalaisia saatetaan arvostaa hyvinkin korkealle. Pakolaislla on hankalaa, mutta muutoin arvostus on kansainnvälistyvässä maailmassa heidän mielestään yhä enemmän kiinni henkilökohtaisista ominaisuuksista.
      Luulen, että Kanada saattaa olla muukalaisystävällisimpiä maita maailmassa.

      Poista
    3. Kyllä laupias samarialainen on varmaan arvostetumpi kuin samarialaiset keskimäärin - tosin olettaen, ettei samarialaista itseään aleta epäillä auttamansa henkilön telomisesta, mikä on vaarana olipa auttaja kuka tahansa.

      Poista
  4. Tämä on kiinnostava, kuten myös maahanmuuttaja-kirjailijoiden teokset, esim Hassan Blasimin Purkkajeesus oli hieno. En sitten tiedä, eroavatko suomalaiset kovin paljon muista kansallisuuksista tässä suhtautumisessaan. Ruotsalaisilla on ainakin virallisesti hyvin paljon suvaitsevampi maine ja rasismi ja nationalismi tuomitaan yleisesti, mutta kaikkialla asenteet kovenevat kuta enemmän kilpailua hyvästä maan sisällä on eli mitä huonommin menee. Suomessa ollaan ehkä myös yleisemmin ujoja ja arkoja vieraiden suhteen mikä saatetaan tulkita tylyydeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo viime syksynä päätin lukea maahanmuuttajien (nimittäin Suomesta Ruotsiin muuttaneitten) kirjoittamia kirjoja. Nyt aloitan tätä projektia tällä kirjalla ja ehkä vähän edelliselläkin. Jatkoakin on luvassa.

      Kilpailu työpaikoista ja hyvinvoinnista tosiaan kovenee kaiken aikaa. Saattaa olla jonkinmoinen hengähdystaukokin tässä asiassa on luvassa sitä mukaa kuin lamasta siirrytään taas taloudellisen kasvun ryöpsähdykseen. Mutta ihan kaikille ei hyvinvointia meidän laillamme ole mahdollista ulottaa, joten aikamoinen kisa pelimerkeistä lienee luvassa lähitulevaisuudessa.

      Ruotsi on meitä lähellä ja monella tapaa samannäköinen yhteiskunta, joten Ruotsin kokemukset siirtolaisista ja siirtolaisten kokemukset Ruotsista ovat meille suomalaisille hyvää oppimateriaalia.

      Poista