Powered By Blogger

torstai 10. joulukuuta 2015

Leningrad – Ost-Berlin


Ajattelin kerran elämässäni rohjeta tehdä semmoisenkin tempun, että esitän lukuhaasteen kaikille ketä kiinnostaa. Haasteen aihe on entisten sosialistimaitten kirjallisuuden etsiminen ja lukeminen.


Neuvostoajat eivät tunnetusti ole korkeassa kurssissa. Joku voi kysyä, että mitä niitä nyt enää? Naapurineljännes meni jo. Niinhän se meni. Ja totta on, että meille tarjottiin Neuvostoliiton ja itäisen Euroopan kansandemokratioitten tuotantoa enemmän kuin moni jaksoi sietää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siihen tuotantoon olisi lukeutunut yhtä sun toista arvokasta ja säilytettäväksi suositeltavaa. Haasteeni tavoitteena on käydä vapaasti läpi tuon jo katoamassa olevan ajan kirjallisuutta etsien niitä helmiä, joita sieltä varmasti löytyy.


Haasteen nimeksi olen valinnut Leningrad – Ost-Berlin. Nimessä voi nähdä mukaelman tunnetusta Venedikt Erofejevin kirjoittamasta, neuvostoaikaa satiirisella humaloinnilla lähestyvästä romaanista Moskova – Petuski. Tavoitteena ei ole löytää kirjoja, joissa suhtaudutaan sosialismin aikoihin yksipuolisen arvostelevasti ja pessimistisesti. Pikemminkin minua ilahduttaisi, jos aiheesta löydettäisiin varteenotettavia puoltolauselmia. Taiteen tarkoitus tuskin on ajaa kaikkea yhteen muottiin ja vaikka niin kenties meneteltiin Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, ei lukijan ole pakko tehdä samoin vaan hän voi koettaa löytää ja ottaa vastaan sen hyvän mitä kyseisestä – nyt niin tuomitusta – järjestelmästä on löydettävissä.

Mainitsen seuraavaksi muutaman kirjailijan, joitten tuotantoa voisi haasteen puitteissa kopaista:

Neuvostoliitto

Venäjän runotar (toim. V. Kiparsky ja Lauri Viljanen) Huom! Erittäin suositeltava!

Neuvostolyriikkaa osat 1 – 4

Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa ja muita runoja

Boris Pasternak: Tohtori Živago, Sisareni, elämä, Taiteesta

Anna Ahmatova: Valitut runot

Venedikt Erofejev: Moskova – Petuski

Andrei Makarevitsh: Kiehtova päihdeoppi

DDR

Ulrich Plenzdorf: Nuoren W:n uudet kärsimykset

Christoph Hein: Villihevonen uunin alla, Tien loppu, Säestäjä, Vieras, ystävä

Bertolt Brecht: Herr Puntila und sein Knecht Matti, Kolmen pennin ooppera, Äiti Peloton ja hänen lapsensa, Galilein elämä, Setšuanin hyvä ihminen, Runoja

Tietenkin myös muut kansandemokratiat tulevat kyseeseen. Hyppäykset mukaan ja matkaan väliasemilta ovat toivottavia. Lukisin mielelläni puolalaisen Stanisław Lemin romaanin Futurologinen kongressi, niin scifiä kuin se onkin. Lainasin jo virolaisen Jaan Krossin novellikokoelman Silmien avaamisen päivä.


Olkaa kiltit ja kertokaa, jos muita löydätte! Ja lukekaa näitäkin kirjoja, on niissäkin lukemista. Rojautetaan haasteelle lukuaikaa vuoden 2016 marraskuun 7. päivään saakka. Слава КПСС!
Laitan tähän loppuun vähän lisäyksiä:
 
Täydennystä mahdollisiin lukuelämyksiin:

Suomi

Oili Tanninen: Samovaari – Elämää Moskovassa
Piispa Panteleimon: Venäläistä teetä
Valentin Kiparsky: Suomi Venäjän kirjallisuudessa
Juho Mäkelä: Näin naapurimaata
Markku Jokisipilä: Punakone ja vaahteranlehti

Irja Niemi: Neuvostokasvatti (Kerttu Nuortevan muistelmia)
Aino Kuusinen: Jumala syöksee enkelinsä (Otto Wille Kuusisen vaimon muistelmia)
Boris Cederholm: Punainen painajainen – Kuvia ja kokemuksia Neuvostomaasta

Kristian Swanljung: Ajettuna kuin villieläin
O. V. Itkonen: Maanpakolaisen muistelmia

Länsimaat

John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa
Bengt Jangfeldt: Panoksena elämä. Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä
Viro

Suomenlahden takaa (valikoima Viron uutta proosaa vuodelta 1968, novelleja kirjoittaneet Enn Vetemaa, Arvo Valton ja Mati Unt)
Lauri Vahtre: Absurdin suurvalta – Elämää neuvostojärjestelmässä
Mats Traat: Riippusilta, Viisi tanssia
Jaan Kaplinski: Olemisen avara hiljaisuus
Debora Vaarandi: Tuulen valossa
Uusien sulkien kasvaminen  

Latvia

Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja
Alberts Bels: Häkki

Liettua

Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja
 
Tšekkoslovakia

Josef Škvorecký: Luutnantti Boruvkan murheet, Ihmismielten insinööri
Bohumil Hrabal: Liian meluisa yksinäisyys, Tarjoilin Englannin kuninkaalle, Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille
Ludvík Vaculík: Marsut
Miroslav Válek: Kosketuksia, Rakastelua kananlihalla / Rauhattomuutta 
Hanna Knapp: Me kolme pöhköä
Klára Jarunková: Vaitelias veli, Susanna etsii satua
Stanislaw Rudolf: Päivänkakkaroita linnanneidille, Tyttö kuin punapippuri
Vaclav Havel: Largo desolato, Temptation
Jaroslav Seifert: Ruttopylväs  

Puola

Stanisław Lem: scifi-kirjallisuutta
Wisława Szymborska: Ihmisiä sillalla, Sata Szymborskaa
Slawomir Mrozek: Elefantti, Elämää aloittelijoille
Czeslaw Milosz: Vangittu mieli
Maria Krüger: Punaruusun aikaan
Pawel Huelle: Kuka olet, David Weiser?
Lech Walesa
Jerzy Andrzejewski: Vetoomus
Stanislaw Rudolf: Päivänkakkaroita linnaneidille
Zbigniew Herbert: Kyynelten teknologiasta


Neuvostoliitto

Daniil Harms: Sattumia, Ensiksikin ja toiseksi, Perinpohjainen tutkimus
I. Grekova: Leskien laiva
Sergei Dovlatov: Matkalaukku, Meikäläiset
Arkadi & Boris Strugatski: Stalker: Huviretki tienpientareelle, Hankalaa olla jumala, Poika helvetistä
Mihail Šolohov: Kertomuksia, Aron raivaajat, Hiljaa virtaa Don
Kamelinsilmä - neuvostokirjailijoitten kertomuksia
Tšingiz Aitmatov: Džamilja, Valkoinen laiva, Kirjavan koiran kukkula, Eikä päivä pääty, Punahuivinen poppelini jne.
Juvan Šestalov: Ugrien kehto
Fazil Iskander: Setäni arvo siitä nousee
Vasili Šukšin: Punainen heisipuu, Meitä on niin moneksi
Neuvostoproosaa (kirjasarja)
Arkadi Vasiljev: Kello kolmetoista, teidän ylhäisyytenne
Juri Trifonov: Talo rantakadulla 

Anatoli Rybakov: Raskasta hiekkaa
Valentin Rasputin: Elä ja muista, Viimeinen raja, Marian rahat
Konstantin Paustovski: Valkoista kultaa, Venäjän sydänmailla

Konstantin Fedin: Ensimmäiset ilot
Vasili Belov: Tuttu tarina, Kaksi valoisaa vastakkain
Fedor Abramov: Kaksi talvea ja kolme kesää, Teitä ja risteyksiä, Koti

Joen tuolla puolen
Osip Mandelstam: Ajan kohina
Nadežda Mandelstam: Ihmisen toivo
Elena Hellberg-Hirn: Leninburg

Juri Oleša: Kateus
Jaakko Rugojev: Maan huolia
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
Valeri Harlamov: Maalintekijänä numero 17 
Oleg Kuvajev: Pakenemisen säännöt, Alue
Andrei Platonov: Sydän paikallaan
Jevgeni Jevtushenko: Kyllä ja ei
Vera Panova: Serjoža
Ilja Erenburg: Suojasää
Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta
Marina Tsvetajeva: Valitut runot
Boris Pasternak: Tohtori Zivagon runot
Sergei Jesenin: Tarkoin valitut runot
Osip Mandelstam: Ajan kohina
Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui
Tšabua Amiredžibi: Lainsuojaton
Boris Vasiljev: Ja ilta oli rauhaisa, Älkää ampuko valkoisia joutsenia
Dmitri Shostakovishin muistelmat

Vladimir V. Tshernavin: Puhun äänettömien puolesta – Kokemuksia Neuvosto-Venäjältä
Ljubov Voronkova: Aurinkoinen päiv
Boris Polevoi: Anjuta
Juri Koval: Napakettu Napoleon kolmas
Juri Korinets: Hevoseni Sul  
Aleksandr Solzenitsyn: Preussin yöt, Ivan Denisovitshin päivä, Syöpäosasto, Ensimmäinen piiri, Vankileirien saaristo 

Romania

Herta Müller: Matala maa
Zaharia Stancu: (puolenkymmentä romaania Keltaisessa kirjastossa)
Puulta puulle - Transsilvanian runoutta

Panait Istrati: Alaston totuus Venäjästä

Unkari

István Örkény: Minuuttinovelleja
Miljoona kilometriä Budapestiin (valikoima unkarilaisia novelleja 1909-1986)
Maailma uutena (novellivalikoima vuodelta 1973)
Miklos Meszöly: Saulus, Urheilijan kuolema
Ákos Kertész: Kunnon ihminen
Yhteisessä sateessa - kuusi unkarilaista runoilijaa


DDR

Marion Brasch: Ja nyt hiljaisuus
Christa Wolf: Kassandra, Medeia, Erään naisen elämä, Jaettu taivas, Häiriötapaus, Kesänäytös
Anna Seghers: Kuolleet pysyvät nuorina
Reiner Kunze: Nuo ihmeelliset vuodet

Saksa
Wolfgang Büscher: Berliini - Moskova Jalan kohti itää 


Bulgaria

Helakukkula - Bulgarialaista lyhytproosaa
Bulgarialaisia kertomuksia
Jordan Raditskov: Vuoret tulivat lähelle, Me varpusenpojat, Villi Siperia
Ljubomir Levtsev: Tähdet ovat minun

Jugoslavia

Danilo Kiš: Varhaisia suruja ja pari muuta romaania
Branimir Scepanovic: Suu täynnä multaa
Ivo Andric: useampi historiallinen romaani
Mesa Selimovic: Dervissi ja kuolema
Marsipaania - slovenialaista nykyrunoutta  

Albania   

Ismail Kadare: Kivisen kaupungin kronikka ja pari muuta romaania 

Iso-Britannia

Ivy Low Litvinov: She Knew She Was Right

America Latina

Kello 0
Vihreä lisko

43 kommenttia:

  1. Kiinnostava haaste, pitikin heti katsoa mitä hyllystä löytyy...ainakin tuo mainittu Moskova-Petuski, ja yksi unkarilainen joka ehkä sijoittuu sopivaan aikaan, pitää tarkistaa. Ennen ja jälkeen kansandemokratioiden tullutta kirjaa olisi enemmän. Ja kaipa Brechtiltä voisi taas lukea jotain ja mitä muuta sitä löytääkään...

    Aiemmin olen blogannut I. Grekovan Leskien laivasta ja jokusesta sopivasta tsekki- ja puolalaiskirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin sen Leskien laivan tuohon jatkolistalle ja vähän muitakin sellaisia, joita olet lukenut. Skvorecky on kirjoittanut luutnantti Boruvkasta vasta Kanadaan loikattuaan, mutta väliäkös hällä. Harmi vain, ettei kirjaa enää löydy Kuopion kirjastoista. Brechtin näytelmistä taisi yksi olla kirjoitettu Berliinissä 1949, muut vissiin aikaisemmin.

      Poista
    2. Joo, Skvorecky on rajatapaus, samoin Havelin näytelmät jotka kanta-esitettiin lännessä...Vaculikin Marsut sen sijaan on sitä itseään.

      Nyt viime aikoina paremmin esillä ollut Sergei Dovlatov näkyi myös suomennetut teoksensa kirjoittaneen vasta Amerikassa.
      Mutta katsotaan mitä kaikkea löytyy, jokusen teoksen aion kuitenkin lukea.

      Poista
    3. Tulivatpahan mieleen Arkadi ja Boris Strugatski, jotka kirjoittivat romaanin Stalker. Se ei ehkä ihan täsmälleen kerro neuvostoajoista, mutta oli menneeksi! Vaculikia ei Kuopion kirjastoista näytä löytyvän. Sitten tuli mieleen Bohumil Hrabal, jonka kuva näyttää löytyvän olutpullon etiketistäkin! Ja hänen kirjojaan löytyy Kuopiosta. Ilmeisesti tuo Dovlatov tulisi myös ihan hyvin kyseeseen.

      Poista
  2. Ajattelin ensin, että on hieman liian vieras aihepiiri minulle. Mutta Tohtori Živago kyllä houkuttelee... katselin sitä nimittäin hiljan jo kirjaston hyllyssä, mutta sinne se vielä jäi. Katsotaanpa, jos saisin ainakin tuon luettua tähän haasteeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun heitit kommentilla! Minä arvelin, että tämä sosialismiaihe tukahtuu olympiaboikottiin.

      Tohtori Živagolla saa varmaankin jo pikku-pioneerin arvon? Vai meneekö komsomolkaksi asti?

      Poista
  3. Nyt on kyllä niin makoisa haaste, että ihan ehdottomasti lähden mukaan!

    Sopiiko haasteeseen myös (jälkiviisas) tietokirjallisuus ko. teemasta, vai etsitäänkö tässä nimenomaan Neuvostoajan autenttista kaunokirjallisuutta? (Oli kuinka hyvänsä, mukana ollaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluiten kaikki käy. Eikä tarvitse olla kaunokirjallisuutta pelkästään. Oma alkuperäinen ajatukseni, siis se mitä itse haen, toteutuu parhaiten tuossa Oili Tannisen pienessä kirjassa, joka kertoo hänen ja hänen perheensä elosta Moskovassa. Siinä kuvataan arkisia tapahtumia, moskovalaista elämänmenoa. Luin sen kirjan joskus ehkä 1970-luvulla, nyt olisi kiva palata sen pariin uudelleen.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen haaste. Hmm... pitäisiköhän itsekin lukeaista pari teemanmukaista kirjaa. Sopiiko esim. Hans Falladan Yksin Berliinissä tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, kukapa näitten suhteen niin tarkkoja rajoja vetäisikään. Aika jännä aihe vaikuttaisi olevan tuossa Falladan romaanissa. Minua kiehtoo tuo pyrkimys saada aikaan muutos kortteja levittämällä!

      Poista
  5. Mielenkiintoista! Kyllä tuosta muutaman ainakin voisin napata, muutama on luettukin. Ja Dovlatov on ehdoton suosikkini. Ensin ajattelin että ei. Herkkä sieluni nimittäin sai haavan joitakin vuosia sitten avoimen yliopiston kirjallisuuskurssilla, jossa nuoruuden lempikirjailijaani Mihail Solohovia ja hänen Hiljaa virtaa Doniaan pilkattiin neuvostorealismin edustajana.

    Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää Liebster Award-haasteestasi. Olen sittemmin lukenut monet kysymykset & vastaukset, mutta en missään nähnyt niin vinkeitä kysymyksiä kuin sinun joihin sain ilon vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minä sain tämän haasteajatuksen päihini niin äkkiä, että olen tuohon mättänyt isolta osin itselleni tuttuja juttuja. Pitääpä harkita sitten jotakuta Dovlatovia, ehkä tuo Meikäläiset menisi? Realismi ei ole mitenkään välttämätöntä, siinä mielessähän tästä puuttuvat Eduard Uspenskin Fedja-sedät ja Krokotiili Genat myös. Ja Trojepolskin Bim Mustakosva. Ja mitä kaikkea löytyisikään Tsekkoslovakiasta, Puolasta, DDR:stä.

      Kiitän nöyrimmästi tunnustuksestasi! Jos ei tässä muuta osata esittää, niin vinkeitä kysymyksiä!

      Poista
  6. Jännä haaste ja sen mukana lista, josta löytyi muutama tuttu opus. Taidanpa osallistua, kun muut hommat jo hellittivät.

    VastaaPoista
  7. Tämä on inspiroiva haaste. Rupean kaivelemaan hyllyn kätköjä, kunhan muilta töiltä joudan. Viimeinen oma postaukseni tästä aiheesta oli Marion Braschin "Ja nyt hiljaisuus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin uudelleen kuvauksesi Marion Braschin romaanista. Lisään sen tuohon listaani, saattaa minulle tuntua vähän pitkänomaiselta 400 sivua, tosin se työnteon kuvaus kiinnostaisi.

      Poista
  8. Olen mukana haasteessa.
    Kirjastosta on lainassa novellikokoelma "Helakukkula : bulgarialaista lyhytproosaa", joka sopinee aihepiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jumbe! Kuopiosta ei löydy tuota Helakukkulaa. Se sopisi kuin sirppi vasaraan näihin luettaviin!

      Poista
  9. Mä olen mukana haasteessa! Aika tietokirjapainotteisesti olisi tarkoitus lukea, kaunopuolta pitää vähän vielä selvitellä.

    VastaaPoista
  10. Lähden mukaan. Pitänee turvautua kirjaston varantoihin. Äkkiseltään oma kirjasto ei säväytä tältä osin, ainoa Berliini on Talviuni Berliinissä.

    Ja Setšuanin hyvä ihminen sentään asustelee jossain. Jotain outoa tässä nyt on. Tein blogitekstin kirjahyllyn B:n valituista paloista ja Brectin kohdalla on Kerjäläisromaani. Tuo Setšuan on ohut ruskea delfiini. Ehkäpä omistakin löytyy jotain, kunhan skarppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan mahtuu kyllä, ei ole vaunu vielä edes puolillaan.

      Ei tarvitse kirjojen olla Berliinistä eikä Leningradista, saa olla vaikka Belgradista tai Vladivostokista. Ja jos on mitä pysäkkejä siinä välimaastossa. Setšuankin käy. Brechtin näytelmät on lyhyitä kirjasia.

      Kirjastoista voi tietysti kysyä, mutta luultavasti kannattaa itse ottaa ensin tarjonnasta selvää netin kautta. Ammattitaitoiset kirjastovirkailijat eivät ehkä ihan hetkessä keksi kovin sosialistisia luettavia.

      Poista
    2. Täytyy jostain löytää tuo Setšuan siis täältä kotoa. Teimme melkoiset siirrot pari viikkoa sitten, ja tuo on joutunut hukkaan.

      Olen muuten käynyt Leningradissa; ) Kunhan virkistyn, niin keksin kirjat. Itse pitää löytää, olen ollut kirjastossa töissä. Oletko lukenut Kerjäläisromaanin? Minä valitsin klassikoksi tammikuuhun, hieman hirvittää.

      Poista
    3. Ai, teetkö sinä itsellesi lukujärjestystä? No, kyllä minäkin jotain suunnittelen, mutta ne tuppaavat menemään aina uusiksi.

      Minäkin kävin Leningradissa lokakuussa 1982. Kerjäläisromaania en vielä ole lukenut, minulla on kaksi Brechtin näytelmää lainassa, Setsuanin olen jo aikaisemmin lukenut. Ei niitä kannata hirvitellä yhtään, Brecht ei muuten vain ole maailmankirjallisuutta.

      Poista
  11. Ehdin nyt vasta kommentoida. Olen sitä ikäluokkaa, joka luki haasteeseesi sopivia kirjoja silloin aikanaan. Omasta hyllystä löytyi muille vinkiksi neuvostokirjallisuutta enemmänkin:
    Arkadi Vasiljev: Kello kolmetoista, teidän ylhäisyytenne
    Juri Trifonov: Talo rantakadulla (jonkinlainen kohukirja aikanaan)
    Anatoli Rybakov: Raskasta hiekkaa
    Valentin Rasputin: Elä ja muista, Viimeinen raja
    Konstantin Paustovski: Valkoista kultaa (tästä olen blogannutkin)
    Konstantin Fedin: Ensimmäiset ilot
    Vasili Belov: Tuttu tarina
    Fedor Abramov: Kaksi talvea ja kolme kesää, Teitä ja risteyksiä, Koti.

    Eikös itäsaksalainen Christa Wolf sopisi tähän myös? Hän oli loistava kirjailija. Suosittelen erityisesti Kassandraa ja Medeiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset erinomaisesta paneutumisesta haasteen aihepiiriin! Lisäsin ehdotuksesi tekstiini. Nuo kaikki kirjat löytyvät Kuopion kaupunginkirjastosta!

      Poista
  12. Täytyypä pistää tämäkin haaste mieleen, sillä minua tuo Itäsuunta on jo jonkin aikaa kiinnostanut. Kirjahyllystä ainkain pari kirjaa löytyy tähänkin haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juna onkin jo lähtenyt, mutta väliasemia löytyy ympäri itäistä ja keskistä Eurooppaa, vaunuissa on aina tilaa eikä papereita aina muisteta kysellä. Tervetuloa mukaan ja matkaan!

      Poista
  13. Mielenkiintoisen haasteen heitit. Pitää ottaa käsittelyyn jollain lailla, vaikka kirjablogini jo hautasinkin. Ainakin tuo Zivago pitäisi vihdoin viimein lukea ja Oili Tannisen kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Elämä Moskovassa oli todennäköisesti huomattavasti erilaisempaa kuin meidän aikanamme.
    Minun on pitänyt myös tutustua DDR:ssä asuneen Anna Seghersin tuotantoon. Elvi Sinervo on häneltä suomentanut ainakin teokset "Seitsemäs risti" ja "Kuolleet pysyvät nuorina".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Jaana! Ja onnea uudelle blogille! Sinähän voit siinä blogissa vaikka lyhyesti listata lukukokemuksiasi. Tannisen kirja on minun mielestäni erittäin luettavaa tavaraa ja varmasti sinua kiinnostavaa.

      Zivagosta voit antaa itsellesi kaksi punaista tähteä, siinä kun on lopussa niitä Zivagon runoja, joista ei kumminkaan kukaan ymmärrä mitään. Itse kirjaa en ole lukenut, David Leanin elokuvan olen katsellut puolenkymmentä kertaa.

      Pitääpä lisätä nuo Anna Seghersin kirjat tuohon luettavien listalle. Ainakin Kuolleet pysyvät nuorina.

      Poista
  14. Ilmoittaudun mukaan, tämä vaikuttaisi sellaiselta haasteelta, jonka avulla voisin käydä oman kirjahyllyni kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan ja matkaan! Lippuja saa kaikilta asemilta rautaesiripun takaa. Aikaa lukemiseen on runsaasti, haasteen päättyessä 7.11.2016 voidaan sitten viettää virtuaaliset lokakuun vallankumouksen 99-vuotisjuhlat.

      Poista
  15. Sain ensimmäisen haastekirjan luettua.
    Christoph Hein Vieras ystävä. Hieno, ajaton kirja.
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/02/christoph-hein-vieras-ystava.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän osallistumisesta ja odotan jatkoa toiveikkaana kuin pikku-pioneeri!

      Poista
  16. Tässäpä jatkoa. Jatkan Heinin parissa, kunhan saan Sienet järjestykseen deadlinen mukaisesti kuun vaihteessa.
    Marion Brasch Ja nyt hiljaisuus
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/02/marion-brasch-ja-nyt-hiljaisuus.html

    VastaaPoista
  17. Eli pieni korsi kekoon: Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira, täällä

    http://joklaaja.blogspot.fi/2016/07/eduard-uspenski-fedja-seta-kissa-ja.html

    VastaaPoista
  18. Kiitos hienosta haasteesta. Täällä minun koosteeni.

    VastaaPoista
  19. Haastekoontini löytyy täältä: http://oksanhyllylta.blogspot.com/2016/11/haastekoonti-leningrad-ost-berlin.html

    Kiitokset haastavasta haasteesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset osallistumisesta näihin lukukinkereihin! Luin koosteesi aikoinansa, mutta en ole huomannut vastata näihin viesteihin.

      Poista
  20. Mainio haaste, kiitos siitä! Tässä on minun haastekoosteeni: https://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2016/11/leningrad-ost-berlin-lukumatkan-paatos.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin, Paula, osallistumisesta. Sait minut kiinnostumaan Aitmatovista niin että tilasin itselleni lisää hänen tuotantoaan, mm. Dzamiljan ja Punahuivisen poppelini.

      Poista