Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta

Vuonna 1925 neuvostoliittolainen runoilija Vladimir Majakovski (1893 – 1930) teki reissun Amerikoihin. Hän matkusti Espagne-laivalla Espanjasta Kuubaan. Kuuban lisäksi Majakovski tutustui Meksikoon sekä tietenkin kapitalismin keitaaseen Yhdysvaltoihin. Matkan kokemuksista hän kirjoitti matkakuvauksen sekä joukon runoja. Mika Rassi suomensi matkakertomuksen nimellä Minun löytämäni Amerikka sekä runot yhteen koottuna nimellä Runoja Amerikasta. Molemmat suomennokset ilmestyivät vuonna 2010. Minä luin tällä kertaa runot.

Runokokoelman alkusanoissa nimeltä Kaiken maailman Amerikoita täytyy hukata ja löytää... suomentaja Rassi kertoo aiheensa kattavasti sisäistäneenä aika paljon myös runojen sisällöstä, niin että runoista selvisin melko huokeesti ihan vain lukemalla ne läpi. Tulkinnan varaa ei ihmeemmin jäänyt. Parempi niin. Arvostan Rassin perehtyneisyyttä, näin on parempi kuin että minä yritän arvailla mitä mikäkin mahtaa tarkoittaa.

Majakovski kertoo aluksi lyhyesti Espanjan tunnelmasta, mutta siirtyy sitten Atlantin aalloille ja heittäytyy filosofiseksi. Valtameri on vaikuttanut Majakovskiin, ehkä merimieselämä olisi sopinut hänelle? Olisi sielläkin runoja syntynyt. Kuuban oloja tuntuu leimaavan Majakovskin mielestä mustien orjuutus valkoisten taloudellisen ylivallan kautta. Runoilija toivoo maailmanvallankumouksen saapuvan myös Amerikoihin. Majakovski eläytyy myös Kolumbuksen osaan: merimiesromantiikka nostaa päätään runossa Cristoforo Colombo. Matkantekijöitten suojeluspyhimyksen etunimi on saattanut kiehtoa kaukana kotoa runoillutta matkaajaa, joka näkemäänsä pettyneenä toivoo, että Kolumbus piilottaisi Amerikan ja löytäisi sen uudelleen.

Meksikossa Majakovski tunnustaa unelmoineensa intiaaneista, hän mainitsee Fennimore Cooperin romaanit sekä asteekkipäälliköitten nimet, jotka ovat päätyneet olutpullojen etiketteihin. Meksikon alkuperäiskulttuurista ovat jäljellä enää rauniot, alkuperäiset asukkaat on työnnetty syrjään kaupungeista.

Yhdysvaltoihin pyrkivä Majakovski joutui Rassin kertoman mukaan aluksi putkaan. Liekö esitellyt neuvostopassiaan liian runollisesti? Hän pääsee sitten New Yorkiin, jossa aluksi äimistelee korkeita taloja ja monenmoista liikennettä. Sitten hän sukeltaa takaisin pessimismiinsä ja ruotii kapitalistisen riistotalouden luita myöten. Onneksi New Yorkista löytyy sentään yksi asia, joka räjäyttää hänen runollisuutensa ylistykseen: Brooklynin silta. Hutkautanpa sillalle nimetystä runosta näytteen tähän lopuksi:

Kuten höynähtänyt taiteilija / iskee / silmansä / museon madonnaan, / samoin minä / tähtiin kivetyltä / taivaankannelta / tähyän / New Yorkiin / Brooklynin sillan läpi.

Kauttaviivat kuvaavat rivinvaihtoja. Säkeitten porrastus ei välttämättä minulta onnistuisi.

Tänään lukemassani runokirjassa on 103 sivua. Majakovskin innoittamana annan Leningrad – Ost-Berlin -junalle vähän lisää latinokyytiä ja pysyttelen vielä yhden runokirjan verran Andien maisemissa. Lopuksi oma runoseni tähän paikkaan:

Majakovski naurakoon jos nauru maittaa.

Amerikoihin minäkin saan matkaa taittaa.

Jos en sinne pääsekään niin eipäs haittaa!

Postikortin netissä voin silti laittaa.