Powered By Blogger

tiistai 27. syyskuuta 2016

Jordan Raditškov: Vuoret tulivat lähelle

Bulgarialainen Jordan Raditškov (1929 – 2004) kirjoitti vuonna 1977 julkaistun romaanin Praška. Romaani julkaistiin Asser Lavikkalan suomentamana vuonna 1981 nimellä Vuoret tulivat lähelle.

Luin muutaman toisiinsa kiinteästi liittyvän Raditškovin kertomuksen bulgarialaisten kertomusten valikoimasta nimeltä Helakukkula. Koska nuo lukemani kolme kertomusta herättivät mielenkiintoni, päätin lukea yhden kirjan verran kirjailijan omaa tuotantoa.
Raditškovin romaani Vuoret tulivat lähelle sijoittuu Balkanin vuoristoon, joen varrella sijaitsevaan maalaiskylään. Tämä tienoo on kirjailijalle selvästikin hyvin tuttu.

Raditškov kuvaa Balkanin vuoriston maisemia kauniiksi, mutta hän ei sorru yli-ihannointiin. Heti alkuvaiheessa Raditškov muistuttaa, että seudun elämä on kuin maahan heitetty veitsi, joka välkehtii sinisenä ja hopeisena, mutta jonka poimija satuttaa itsensä. Samankaltainen vertauskuvallinen kerronta jatkuu koko kirjan ajan. Kauniisti sanottuna sellaista kuvausta voi nimittää runolliseksi. Se voi tuntua myös vaativalta.

Päähenkilönä romaanissa on nuorukainen, josta kirjan takakannessa käytetään nimeä Levatško, tekstissä puhutaan Vasurista. Nuorukainen elää mummonsa kanssa talossa, jossa isä aikoinaan työskenteli tynnyrintekijänä. Jos siitä tulee mieleen, että Vasuri on sitten ”tynnyrissä kasvanut”, ei arvaus mene pahasti pieleen, sillä pojan ongelma on syrjäänvetäytyminen. Hän ei liiku ulkona, kavereita ei ole, työkään ei kiinnosta. Omissa oloissa pysyttäytymistä selitetään kirjassa monilla syillä, varmaan sellaiseen yleensä löytyykin monia tekijöitä. Mummo on dementoitunut, koira on Vasurin seurana. Lisäksi hän tapaa läheisessä kaupungissa asuvaa opettaja Apostolovia, joka rohkaisee Vasuria kirjoittamaan. Rankkasateitten aiheuttaman tulvan aikana Vasuri katoaa, kirjassa kertojana toimiva mieshenkilö alkaa perehtyä Vasurin tapaukseen, kun hänen luettavakseen annetaan Vasurin kotoa löydetyt muistiinpanot.

Vasurin kohtalo saattaa hyvinkin kuvastella kirjailija Raditškovin näkemystä Balkanin vuorten ihmisten kohtalosta. Pienet maalaiskylät elävät vanhanaikaista elämäänsä, muuttumattomuudessa on viehätyksen lisäksi myös masentava sävynsä. Milloin asiat etenevät, ei kaikki kehitys johda oikeaan suuntaan. Alussa kyllä mainitaan että vuorilla on edelleen koskemattomia alueita, mutta myöhemmin kertoja valittaa, että perinteisen pienteollisuuden tilalle on seudulle syntynyt puunjalostuslaitoksia, Balkanin vuorten puusto on vähenemään päin. Jääkö ihmisestä sitten jäljelle vain kivi, kuten opettaja Apostolov tuumiskelee löytämänsä turkkilaisen hautakiven tekstin mukaisesti.

Heitän tähän tekstistä näytteeksi kohdan, jossa Vasuri kertoo salaviinanpolttajista:

Tämä salapoltto jatkuu vielä meidän päivinämme, mikä kertoo siitä että ihmisillä on tarve tehdä jotain salaa eikä suuren rikastumisen toivossa tai pettääkseen valtiota, ei. He tekevät sen vain siksi että se on tehtävä salaa.

Kirjassa on 177 sivua ja sain sen luetuksi kolmessa päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti