sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vasili Šukšin: Punainen heisipuu

Neuvostoliittolainen Vasili Šukšin (1929 – 1974) kirjoitti vuonna 1973 ilmestyneen kertomuksen Калина красная. Vuonna 1979 ilmestyi Ulla-Liisa Heinon tekemä suomennos nimellä Punainen heisipuu.

Punainen heisipuu kertoo Jegorista, joka vapautuu vankilasta tai kuten kirjassa sanotaan, ojennustyöleiriltä. Vankilan johtaja kyselee, millaiset ovat Jegorin suunnitelmat vapauden koittaessa. Suunnitelmat ovat epäselvät, ainut kiintopiste on kirjeenvaihdon kautta hankittu tyttöystävä, Ljuba. Kaikki aaltoilee Jegorin päässä kuin levoton satu, luultavasti myös Ljuba on osa sitä satua. Ljuba on kuitenkin todellinen ihminen, hän käy työssä, asuu vanhempiensa kanssa. Näitten kahden yksinäisen tavatessa syntyy maailmojen yhteentörmäys. Laulu Punaisesta heisipuusta on Jegorin lohduttaja, sen laulun hän lahjoittaa Ljuballe.

Voi olla, että olen joskus elämässäni tavannut Jegorin kaltaisia miehiä, vankilasta vapautuneita, vankisairaalasta lomille päässeitä. En ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt sitä kiehuntaa ja kuohuntaa heidän sisimmässään, itsesyytösten ja hillittömän elämänjanon kahtaalle repivää voimaa. Tässä pienessä kertomuksessa Šukšin on varmaankin onnistunut kuvaamaan jotain olennaista siitä riivaavasta olotilasta, joka ajaa vapautunutta vankia vielä vapauden koitettuakin. Jegor on taparikollinen, vapaaksi päästyään hän menee ensimmäiseksi tapaamaan tuttaviaan, omaa koplaansa, joka tuntee hänet nimellä Surku. Nimi on tarkoituksella valittu, koko kertomuksen ajan lukija silti tietää, että tämä voi päättyä vain hyvin, koko kertomuksen ajan lukija tietää, että tämän täytyy päättyä huonosti.

Kerronta on isolta osin dialogia, mistä pidin. Sellaista tekstiä on helppo ja nopea lukea. Šukšin on itse ohjannut kertomuksensa saman nimiseksi, vuonna 1974 valmistuneeksi elokuvaksi, jossa näytteli pääosan.

Kirjassa on 122 sivua ja lukaisin sen päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti