torstai 9. helmikuuta 2017

Antti Hyry: Novellit

Antti Hyry (1931 – 2016) kirjoitti mm. novelleja. Luin vuonna 1968 julkaistun teoksen Novellit, joka sisältää novellit hänen kokoelmistaan Maantieltä hän lähti (1958) ja Junamatkan kuvaus (1962).

Kymmenisen vuotta sitten aloitin tämän novelliteoksen lukemista, mutta kerronnan hidas tempo uuvutti minut jo muutaman novellin jälkeen. Kun nyt luin tuolloin lukemani novellit uudestaan, muistin ne melko hyvin. Näkökulmani Hyryn novelleihin kuitenkin aukeni hieman uudella tavalla, kun otin pitääkseni kirjan avausnovellia Lasit helisevät jonkinlaisena avainnovellina. Tämän sanottuani on todettava, että vastaavan aseman tässä teoksessa ansaitsisivat myös novellit Kivi auringon paisteessa ja Maantieltä hän lähti. Niissä kaikissa on jotain sellaista, joka toistuu kirjan muissa novelleissa. Lasit helisevät virittää lukijan odotukset muitten novellien suhteen dramaattisuudellaan. Niin seisahtuneelta kuin tunnelma Hyryn novelleissa usein vaikuttaakin, piilee jossain taustalla vaaran mahdollisuus. Kirjan avausnovellissa lasit helisevät sota-aikaan, kun perääntyvät saksalaiset tuhoavat puhelinpylvään, mikä rikkoo pienen pojan kodin ikkunat. Seuraavissa novelleissa pojat löytävät räjähteitä ja ammuskelevat vanhalla metsästysaseella – vielä kirjan viimeisessä novellissa räjäytetään kaivoja.

Kivi auringon paisteessa avaa toisen ulottuvuuden Hyryn novellien teemoissa. Nuori poika tiedostaa syystä tai toisesta oman jalkansa hyvin syvällisellä tavalla. Eikä pelkästään jalan vaan sen myötä kaiken mikä on. Kaikki muuttuu merkitseväksi, jota se jossain katsonnossa onkin. Alapa vain tehdä remonttia, niin huomaat miten merkitsevä on se yksi tietty kadoksissa oleva työkalu.

Maantieltä hän lähti taas virittää tunnelmat atomiajan tasolle. Kävelijä kulkee lenkin ja palaa samaan paikkaan mistä on lähtenyt. Hän kulkee toiseen suuntaan ja palaa taas takaisin lähtöpisteeseen. Hän alkaa kasvaa suhteettoman suureksi, muistaa suhteellisuusteorian ja kasvaa tähtiä ja aurinkoja korkeammaksi, kunnes palaa kotiin ja löytää pöydältä grape-hedelmän, jonka hän halkaisee atomiakin helpommin.

Hyryn tyyliin kuuluu tapahtumien vähäisyys. Novellit antavat lukijan odottaa ja usein myös jättävät odottamaan. Elämä on tässä ja nyt, jalat tukevasti maan tasalla. Kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu silti kehitystä ja se kehitys on hiljaista. Tämä ei tarkoita, että novellit olisivat mitäänsanomattomia ja tylsiä. Elämä tuppaa vain olemaan sellaista, että yhtenä päivänä ollaan kylässä tuttavan luona, juodaan kahvia ja kerrotaan vitsejä ja toisena päivänä häntä ei enää olekaan. Sellaista sattuu kaikille ja yleensä sen huomaa vasta jälkeenpäin. Toisinaan Hyryn pohdiskelu kuitenkin käy muuannekin kuin ajan hermolle. Tästä esimerkkinä katkelma novellista Junamatkan kuvaus. Yöjunassa matkustava mies koettaa saada unta ja pohdiskelee maailmankaikkeuden eksistenssin ongelmia:

Ajatella esimerkiksi sitä, mistä kaikki on saanut alkunsa, onko aina ollut jotain olemassa. Jos tämä olisi jostain saanut alkunsa, mikä olisi se alku, sen olisi pitänyt kuitenkin olla olemassa. Aina on ollut jotain olemassa, mutta mitä se sellainen, että aina olla olemassa. Sitä ei voi ajatella, että tämä on aina ollut olemassa, eikä sitä, että se on jostain saanut alkunsa. Minun ei pitäisi ajatella ollenkaan.

Kirjassa on 160 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti