torstai 16. maaliskuuta 2017

Antti Jalava: Halkeama

Antti Jalava (s. 1949) kirjoitti vuonna 1993 julkaistun romaanin Sprickan. Teos ilmestyi suomeksi vuonna 1993 ruotsiksi ja samana vuonna ilmestyi myös Kaarina Ripatin tekemä suomennos nimellä Halkeama.

Ruotsiin nuorena perheensä mukana muuttanut Jalava kertoo kirjoissaan Ruotsiin siirtolaisiksi muuttaneitten suomalaisten ja varsinkin heidän aikuistuneitten lastensa elämästä. Luin aikaisemmin hänen huomiota herättäneen romaaninsa Asfalttikukka. Halkeama jatkaa tavallaan Asfalttikukan tarinaa, sillä Asfalttikukan päähenkilö kirjoittaa romaania nuoresta Hannusta, joka etsii itseään siirtolaisperheen lapsena. Halkeamassa päähenkilönä on Hannu, joka hortoilee ruotsalaisessa kesässä suomalaistaustaisessa seurassa ja etenkin oman mielensä maisemissa. Matkaseurana Hannulla on Eino, molemmat ovat noin 35-vuotiaita. Romaanissa liikutaan suomalaisen seurakunnan kesäkodissa meren rannalla ja Tukholmassa. Kesäkodissa Hannu kohtaa Päivin, Tukholman Östermalmissa odottaa tyttöystävä Aija-Maija.

Halkeaman tarina on oikeastaan varsin selkeäpiirteinen, eikä kerronta ole kikkailevaa. Sen sijaan Hannun mielenliikkeitten tulkinta vaatii tarkkaavaisuutta tai ainakin eläytymistä. Romaanin suomalaistaustaiset hahmot kärsivät kaikki samasta kahtiajakoisuudesta: heidän juurensa ovat yhtäältä Suomessa ja toisaalta elämäntie kulkee Ruotsissa. Päällisin puolin nämä kaksi pohjoista maata ovat samankaltaisia monessa suhteessa. Jalavan romaanissa kieli on kuitenkin kotimaa siinä missä asuinpaikkakin. Kun ihmisen menneisyys on kiinni hänelle vieraaksi ohenevassa kielessä ja varsinkin hänen mahdollisille lapsilleen täysin katoavassa kielessä ja kulttuurissa, tuntee romaanin päähenkilö olevansa jaettu kahtia. Hän selittää tätä muille niin huomaamatonta tosiasiaa itsessään halkaisemalla kirveellä pöllin ja liittämällä sen osat tiukasti yhteen:

Jos katsot tarkemmin huomaat että tässä on liitoskohta, mutta jos joku edelleenkin pitää sitä koossa niin et voi millään tietää onko se kokonaan halki, voit vain aavistaa, ja luultavasti et piittaa tippaakaan miten sen asian laita on, koska sinulla on niin paljon muuta ajattelemista.

Romaanin tapahtumia on maustettu rakkauskertomuksella, jonka kautta kertomuksen asetelmallisuus saa lisää laajuutta. Siirtolaiset ovat tekemisissä toisten siirtolaisten kanssa, suomalaiset suomalaisten kanssa, romanit romanien kanssa. Kuvaa ruotsalaisesta yhteiskunnasta ei tässä rakenneta, kyse on lähinnä yhden parin kohtalonkesästä, jotain tärkeää tapahtuu juuri heille. Suomalaisten kesänvietosta syntyy kuva, jossa ikäänkuin poikkeusoloissa yritetään pitää yllä suomalaisia perinteitä saunomalla ja kaloja halstraamalla. Asfalttikukan shokeeraavaan tarinaan verrattuna tarjoaa Halkeama paljon siistimmän kuvan ihmisistä haprastuvine muistoineen uuden kulttuurin keskellä.

Kirjassa on 152 sivua. Omista henkilökemiallisista syistäni johtuen lukeminen kesti nelisen päivää. Tämän jälkeen lukuvuoroon pääsevät seuraavat kirjat:
Nova 2014 -antologia
Heidi Mäkisen romaani Ei saa mennä ulos saunaiholla
Hei, rillumapunk! -antologia
Maarit Verrosen matkakertomus Matka Albaniaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti