Kirsi Pehkonen: Lahja

Kirsi Pehkonen (s. 1965) kirjoitti vuonna 2015 julkaistun kertomuskokoelman Lahja, alaotsikoltaan 24 joulutarinaa aikuisille. Luin sen. Kuopion pääkirjastossa muuten on jouluaiheinen kirjallisuus ryhmitelty omaan hyllyynsä, mikä työllistää kirjastonhoitajia, kun asiakas ei löydä hakemaansa kirjaa vaikkapa proosahyllyistä, kuten tässä tapauksessa. Ovelia nuo kirjastonhoitajat. Tekevät itsensä tarpeellisiksi.

Kirsi Pehkonen on minulle tavallaan tuttu kirjoittaja, sillä olin parikymmentä vuotta sitten hänen kanssaan yhtä aikaa Siilinjärven kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssilla. Niinpä tässä tarinakokoelmassa olikin tarina nimeltä Kotiin, joka vaikutti entuudestaan tutulta, joskin sopivasti kirjan aiheeseen muokatulta. Pehkonen toimi noihin aikoihin opettajana eräässä Siilinjärvellä ala-asteen koulussa. Kirjan takakannen perusteella hän asuu nykyään Kuopion puolella.

Kirjan tarinat ovat siis jouluaiheisia, mutta pystyi ne pääsiäisenäkin lukaisemaan. Tosin lankalauantaina sain luettua vain yhden tarinan ja loput 23 lukea puuskutin tänään, pääsiäismaanantaina.

Tarinoissa on kaksi parasta puolta ja monia muita ihan kelvollisia. Ensinnäkin niissä kerrotaan selkeä tarina, jossa esitetään jokin ongelma ja loppua kohden pyritään ratkaisemaan se ongelma ja käytännössä jollain tapaa se aina myös ratkaistaan, minkä lukija väistämättä oppii huomaamaan. Pidän siitä, että lukijan ei tarvitse kuolemakseen miettiä, mistä ihmeestä tässä tarinassa oikein oli kyse. Pidän myös siitä, että tarinassa on jokin selkeä juoni, joka viedään loppuun. Ehkä lukijaa voi ruveta pitemmän päälle kehtuuttamaan se miten kaikki ongelmat vaikuttavat yllätyksenomaisesti ratkeavan, mutta kirjallisuudesta löytää vaikka kuinka paljon tarinoita, joissa ongelmat eivät ratkea sekä myös tarinoita, joista ei saa selvää mistä kirjoittaja oikein yrittää kertoa. Pehkosen tarinat ovat selkeitä. Siit mie pien.

Toinen paras puoli on se, että tarinat ollessaan selkeitä ja yllätysmomentiltaan lievästi kaavamaisia, eivät kumminkaan ole kovin pitkiä. Kirjassa on 166 sivua ja se sisältää 24 tarinaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että aika harvat tarinat pitävät sisällään kerrottavaa, joka ei mahtuisi noin kymmenelle sivulle. Tästä syystä en ole erityisempi romaanien ystävä.

Muita kelvollisia puolia ovat kikkailematon kieli, jouluaiheen luonteva mukana olo tarinoissa, taipumus keveään fantasiaan ja aihelmien monipuolisuus. Pehkosella on mielikuvitusta eikä hän peittele sitä. Kirjan kansikuva sopii hyvin kirjaan.

Näin pitkäaikaistyöttömänä olen tietenkin hyvilläni, että parissa tarinassa 24:stä on mukana myös työtön henkilö – tarinassa nimeltä Voitto päähenkilönä, joka asustaa siirtolapuutarhamökissä. Se on kiva tarina. Tarinassa nimeltä Arpaonni työtön lähinnä mainitaan tärkeässä sivuosassa. Työttömästä miehestä arvellaan, ettei hän osanne valmistaa lapsilleen joulua ja että vaimonsa lienee jossain hoitolaitoksessa. Työttömän lapset kumminkin osaavat ostaa ruuakseen vanhenevia elintarpeita alennuksella. Hienoa! Nykyäänhän niitä saa vielä halvemmalla, kun ostaa tietyn kellonajan jälkeen.

Seuraavaksi ajattelin lukaista toisen siilinjärveläistaustaisen kirjailijan tejoksen, jota olen pari kertaa jo aloitellut, mutta niinpä on vain jäänyt kesken, miten käynee tällä kertaa...?