Powered By Blogger

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Lumikki Tammi: Verovirkailijan sulhanen ja muita ihmeitä

Lumikki Tammi (1938 – 1998) Maikkarin toimittaja ja kirjailija kirjoitti novellit vuonna 1987 julkaistuun kokoelmaan Verovirkailijan sulhanen ja muita ihmeitä. Kirjan kustansi Kustannusosakeyhtiö Tammi. MTV:n tuotantona, Sina Kujansuun ohjaamana, valmistui myös tv-näytelmä Verovirkailijan sulhanen, joka esitettiin vuonna 1987 kolmiosaisessa sarjassa Veijaritarinoita (ks. IMDB).

Luin maaliskuussa upean kotimaista scifiä vuosien saatossa esittelevän antologian nimeltä Jäinen vaeltaja vuodelta 1986. Antologiassa on esillä myös Ursan novellikilpailun satoa. Lumikki Tammen novelli Vierailu oli niin riemastuttava lukukokemus – oikea täysosuma suomalaisen scifi-novellin saralla, että päätin lukea lisää hänen scifi- tai fantasia-henkisiä novellejaan. Tammi kertoo Jäisessä vaeltajassa kirjoittaneensa vuosien varrella paljon pöytälaatikkoon, joten hänellä on ollut mistä valita nyt lukemaani novellikokoelmaa koottaessa. Harmikseni en kuitenkaan kohdannut tätä kokoelmaa lukiessani Vierailun veroista novellia. Kirjassa on kolmetoista novellia. Novellista Lapsi lähtien päästään lupaaviin tunnelmiin ja sen jälkeen taso mielestäni nousee, joskaan ei sellaista ”ihan kivaa” korkeammalle. Sananen jokaisesta kirjan novellista:

Loma. Tuntemattomat noitakonstit tekevät naisihmisen rantalomasta helvetillisen.
Villi ja vapaa. En tavoita tästä mitään fantasiaa, ellei vanhuutta lasketa sellaiseksi. Tai jatkuvaa humalatilaa.
Tumppi ja Pörrö. Lohduton tarina punkkaritytöistä.
Noidan oppipoika. Heikki leikkii voimilla, joit' ei saata hallita.
Isoäiti leikkii nukeilla. Kyllä vanhakin saa leikkiä nukeilla. Pidänhän minäkin kirjablogia.
Lapsi. Tässä sukelletaan senkaltaiseen fantasiapilveen, jota olin odottanut.
Haukka meidän sydämessämme. Arkipäivän ja fantasian/scifin yhdistäminen on mielestäni Tammen vahvuus ja tästä sitä löytyy oikein kivasti.
Dina ja Doris. Ei ihan kaupunkivampyyrejä, mutta ei paljon puutukaan.
Miten miehet sivistettiin. Tulevaisuusfantasia siitä miten naiset ottavat kontrollin ja ajavat miehet metsiin kahakoimaan keskenään.
Punainen muurahainen. Perinteinen jännityskertomus, jossa seikkailevat leskinainen, valtava muurahainen ja pari ahdistelijaa.
Verovirkailijan sulhanen. Naimaton ja lapseton verovirkailija järkyttyy löytäessään ensimmäiset harmaat pimpinkarvansa. Järkytystä seuraa itkukohtaus, jonka loputtua on vuorossa tilanteen viileä erittely. Koska olen joskus minäkin työskennellyt Verohallinnon palveluksessa, herätti huomiotani seuraava kohta:
Sen sijaan kylmä ääni hänen aivoissaan muistutti, että hän oli verovirkailija, byrokraatti, jonka edessä herra ei ollut narria kummempi. Ääni moitti myös hänen käytöstään ja nimitti häntä hupsuksi hanheksi.
Todellakin – onko meistä kukaan narria kummempi kun oikein fiskaalisesti katsotaan? Hupsusta hanhesta puhumattakaan...
Erakko. Tässä novellissa on rapsakka asenne, mutta en pidä loppupuolen kehityksestä, vaikka sille perusteensa löytyvätkin.
Rouva S:n taivaallinen konsertti. Tässä novellissa tilanne on juuri päinvastoin kuin edellisessä. Loppupuoli pelastaa koko homman.

Kirjassa on 186 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti