Powered By Blogger

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja ja Siintävät vuoret

Veikko Huovinen (1927 – 2009) on tullut tv:stä tutuksi monista elokuviksi ja tv-tuotannoiksi sovitetuista teksteistään. Luettavakseni valikoitui hänen kaksi pienoisromaaniaan: Koirankynnen leikkaaja (vuodelta 1980) ja Siintävät vuoret (vuodelta 1959). Ne julkaistiin Suuren Suomalaisen Kirjakerhon yhteisniteenä vuonna 1981 ja tästäpä syystä luin ne nyt samalla kertaa. Kirjassa on upea Seppo Polameren tekemä kuvitus. Kirjan alusta löytyy Arto Seppälän hieno kirjoitus kummastakin kirjan romaanista.

Koirankynnen leikkaaja tuli koko kansan tuntemaksi viimeistään Markku Pölösen vuonna 2004 aiheesta ohjaaman samannimisen elokuvan kautta. Elokuvan olen katsellut elokuvateatterissa ja televisiosta, romaaninkin olin lukenut joitakin vuosia sitten ja nythän minä luin sen taas. Väkisin sitä aina vertailee kirjaa ja elokuvaa, että onko jotakin eri tavalla vai noudatetaanko kirjan tapahtumia elokuvassa orjallisesti. Joitakin kohtia elokuvassa on toteutettu toisella tapaa, mm. loppu poikkeaa hieman romaanista, joskaan ei varsinaisesti muuta lopputulemaa.

Romaani sijoittuu tammikuulle ehkä vuonna 1946 tai 1947. Tapahtumapaikkoina ovat Pohjois-Karjala ja Kainuu. Romaanissa kuvataan sodassa päähän vammautunutta Mertsi Vepsäläistä joka päättää lähteä leikkaamaan työtoverinsa Ville Kuosmasen koiralta ylipitkäksi kasvaneet kannuskynnet. Ylipitkät kynnet tekevät koiralle kipeää kuten joillekin vanhuksille sisäänpäin käpristyvät ukkovarpaan kynnet. Mertsi lähtee matkalle päähänpistosta ilman sen tarkempia suunnitelmia ja hän joutuisi matkallaan vaikeuksiin, ellei löytäisi auttaja. Mies Mertsin tukena on Eetvi Manninen, pientilallinen savottamies, joka on tutustunut Mertsiin sodassa ennen tämän haavoittumista. Eetvi vie Mertsin mukanaan savottatyömaalle, jossa hän mahdollisuuksiensa mukaan suojelee ja auttaa entistä rintamatoveriaan.

Verrattuna elokuvaan romaanissa korostuu enemmän kunkin hahmon erillisyys, kunkin omat aatokset ja pyrkimykset. Elokuva taas pyrkii enemmän luomaan vaikutelmaa toveruudesta Mertsin ja häntä suojelevan Eetvin välillä. Tämä saa romaanin tuntumaan jonkin verran lohduttomammalta kun taas elokuvassa kaiken sodanjälkeisen ankeuden takana himertää sittenkin toivo jostakin paremmasta. Pölösen elokuva lukeutuu kotimaisen elokuvan parhaimmistoon ja vaikka Huovisen romaani ei ehkä ihan yllä kirjallisuutemme kirkkaimpiin onnistumisiin, on se silti kelpo luettavaa.

Siintävät vuoret on lievästi fantasiahenkinen kertomus, jolle voisi nimeksi sopia myös ”Kahden matka puolivuoriston yli”. Seutu, jossa tarina tapahtuu, ei tunnu ihan tyypilliseltä suomalaiselta maisemalta. Tapahtumien keskiössä on vuorijono – taikka vaarojen vyö – jo romaanin alussa käytetään nimityksiä vuori ja vaara samoista nyppylöistä. Vuoret erottavat seutuja toisistaan, vaarat taas ovat kuin sielunmaisema, jossa voi nousta arkitodellisuuden yläpuolelle. Pieni näyte vaarojen kuvailun kautta avautuvista maisemista:

Perin kaukana tuolla etäisyyksissä, missä vaarojen utu sulautuu taivaan rajattomuuteen, siellä hiipuu merkillinen kajastus kuin hyväksyvä ja surumielinen hymy.

Kuten Koirankynnen leikkaajassa myös tässä romaanissaan Huovinen kuvaa kahden ihmisen hetkellistä läheisyyttä heidän erillisyyttään korostaen.

Kirjassa on 223 sivua ja selvittelin sen parissa päivässä.

3 kommenttia:

  1. Minustakin Koirankynnen leikkaaja on todella tasokas myös e elokuvana. Erityisesti Taisto Reimaluodon hyväsydäminen Eetvi on jäänyt mieleeni vahvana näyttelijäntyönä.
    Siintävät vuoret on minulla lukematta.

    Olen ihmettellyt, miksi kriitikot ovat yleensä joko jättäneet huomiotta tai teilanneet Markku Pölösen elokuvat. Onnen maa ja Badding ovat myös hyviä ja tunteikkaita elokuvia.

    Toinen saman kohtalon kokenut on Timo Koivusalo. Minulla hänen Sibelius-elokuvansa liikautti haikeuden tunteita ja odotin, että elokuva saisi hyvät arviot. Kattia kanssa, tuntui siltä, etä kriitikoita elokuvan aiheuttama liikuttuminen nolostutti.
    Onko niin, että ohjaajan pitäisi asua Helsingissä tullakseen kiitetyksi töistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä huomasin, että Pölönen on suunnitellut jo aika pitkälle elokuvan tekoa myös Siintävistä vuorista. 3D-tekniikkaakin olisi luvassa, mutta rahoitus on jäänyt uupumaan. Minusta Siintävät vuoret voisi ihan hyvin kuvata vaikkapa Tatra-vuoristossa, sillä Suomessa ei romaanissa kuvatunkaltaista vuoristoa ole. Saattaisi olla halvempaakin vaikkapa Slovakiassa.

      Onnen maa on vieläkin parempi elokuva kuin Koirankynnen leikkaaja.

      Koivusalon elokuvista parhaiten ovat miellyttäneet Täällä pohjan tähden alla ja Kulkuri ja joutsen. Kalteva torni on myös jäänyt mieleen kivana kokemuksena.

      Urbaani sivistyneistöhän ne kulttuurirahat jakaa keskenään.

      Poista
    2. Kalteva torni taisi sentään saada kiitosta Martti Suosalon ansiosta.

      Kyllä, niin jakaa, ja myös paljon huonommille kuin nämä kaksi.

      Poista