Powered By Blogger

lauantai 16. syyskuuta 2017

K. A. Gottlund: Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa

Innokas Suomen kielen vaalija ja suomalaisen kansanperinteen tallentaja Carl Axel Gottlund (1796 – 1875) teki vuonna 1817 kolme kuukautta kestäneen matkan Ruotsin keskiosissa sijaitseville metsäisille seuduille, joilta hän tahtoi löytää nk. metsäsuomalaisten jälkeläisiä. Tältä matkalta Gottlund kokosi laajan aineiston, josta julkaistiin lopulta ainoastaan hänen matkapäiväkirjansa Dagbok öfver dess resor på Finnskogarna i Dalarne, Helsingland, Vestmanland och Vermland år 1817. Tarkkaa julkaisuvuotta en saanut selville, tekstin perusteella vaikutti siltä, että lukemani suomennoksen pohjana on ollut 1870-luvulla julkaistu versio, sillä Gottlund parissa paikoin muistelee paljon retkensä ajankohtaa myöhempiä asioita. Vuonna 1928 ilmestyi suomennos Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa, alaotsikoltaan Päiväkirjaa vuoden 1817 matkalta. Suomennoksen laati Väinö Salminen (1880 – 1947). Hän kirjoitti suomenkielisen laitoksen esipuheen sekä kirjan lopusta löytyvät suomentajan laatimat selitykset ja lisäykset. Paikoitellen päiväkirjaa on suomennoksessa lyhennelty.

Alkujaan ruotsinkielinen Gottlund oli oppinut suomea ja tallentanut nuorena kansanperinnettä kotipaikkakunnallaan Juvalla, eteläisessä Savossa. Gottlundin matkakirjan suomennoksen selitysosiossa Salminen kertoo miten opiskellessaan Upsalan yliopistossa Gottlund oli kirjoittanut pitkän kritiikin saksalaisen Friedrich Rühsin teoksesta Finland und seine Bewohner (vuodelta 1809), jonka tiedot metsäsuomalaisten osalta ovat kuulemma pääosin peräisin Henrik Gabriel Porthanin kirjoituksesta Om de på svenska sidan boende Finnar (vuodelta 1793). Halu tarkastaa Rühsin kirjassa esitettyjä tietoja, kiinnostus kansanperinteeseen, vanhaan suomalaiseen mytologiaan ja suomen kielen historiaan ja kielen muuntumiseen innoittivat Gottlundin lähtemään kesällä 1817 matkalle. Hän tahtoi selvittää missä määrin muusta Suomesta eristyksissä eläneitten metsäsuomalaisten piirissä olisi säilynyt tietoa mm. vanhoista kansanrunoista ja loitsuista. Hän teki matkan isänsä myöntämien varojen turvin.

Ennen matkaansa Gottlund oli saanut kuulla ristiriitaisia lausuntoja siitä, puhuivatko aikoinaan Ruotsiin uutisasujiksi muuttaneitten suomalaisten jälkeläiset enää suomea. Jotkut kertoivat suomen kielen taidon heiltä kokonaan unohtuneen. Ensimmäisellä kohtaamisellaan ”metsäsuomalaisten” kanssa Gottlund kertoo havainneensa suomalaisaksentin ruotsia puhuvien rautaruukin työläisten puheessa, vaikka miehet väittivätkin suomen kielen puheenparren heiltä kokonaan kadonneen. Vasta kun Gottlund itse puhutteli vanhempaa miestä suomeksi, uskaltautui mies käyttämään omaa äidinkieltään, suomea. Kävi ilmi, että muutkin seurueen suomalaistaustaiset puhuivat suomea puhtaammin ja virheettömämmin kuin Gottlund itse puhui. Miehet kertoivat ruotsalaisten pappien väittäneen, ettei heidän mongerrustaan Suomessa enää ymmärrettäisi. Lisäksi suomen kielen puhujia ja yleensä suomalaisia uutisasujia oli miesten kertoman mukaan suorastaan vainottu ja hätistelty pois uusilta asuinpaikoiltaan Ruotsissa. Niinpä metsäsuomalaisten jälkeläiset olivat oppineet pitämään salassa suomen kielen taitonsa ja puhuivat suomea vain silloin kun ruotsalaiset eivät olleet kuulolla. Paikalliset viranomaisetkaan eivät välttämättä tienneet heidän suomenkielisyydestään.

Gottlund havaitsi, että useimmat Ruotsin metsiin muuttaneista olivat murteen ja jälkeläistensä perimätietojen perusteella lähtöisin pohjoisesta Savosta. Jonkin verran Gottlund tapasi muualtakin lähteneitten jälkeläisiä. Pääsyynä muutolle oli ollut pakolaisuus – monet olivat lähteneet Suomesta sotien riehuessa kotiseuduillaan. Gottlund sai selville, että suomalaisia oli muuttanut Ruotsin metsäseuduille vuosisatojen aikana, varhaisimmat 1500-luvulla, ehkä aikaisemminkin. Jotkut väittivät asuinseuduiltaan löytyneen muinaisia asuinpaikkoja pakanuuden ajalta. Mutta tulijoita oli riittänyt vielä 1700-luvun alkupuolellakin. Minua yllätti lukea, että jotkut metsäsuomalaiset olivat pitäneet yhteyttä entiseen kotimaahansa. Varsinkin heidän joukostaan sotilaiksi valitut olivat saaneet nähdä Suomea ihan paikan päällä ja pitempiäkin aikoja. Myös paluumuuttajia oli joukkoon mahtunut.

Koska Gottlundin matka oli tieteellinen tutkimusretki, ovat päiväkirjan kuvaukset paikoin puuduttavaa paikkakuntakohtaista luetteloa suomalaislähtöisistä asukkaista, heidän sukutiedoistaan sekä muisteloistaan. Gottlund kirjasi merkillisen tarkasti ylös mitä hänelle tarjottiin ruuaksi taloissa. Tärkeinä ruokina toistuvat kuoripiimä ja pettuleipä. Suomalaismetsien väestö oli köyhää. Niinpä sianlihaa saadessaan Gottlund mainitsee siitä lähes hämmästellen. Viinaa tarjottiin siellä täällä. Tältäkin osin Gottlund täytti tiedemiehen kriteerit, sillä hän ei käyttänyt alkoholia, mitä pidättyvyyttä hänen tapaamansa väki ihaili. Yöpyminen tapahtui taloissa tai ehkä vielä useammin tallin ylisillä. Sänkyjä oli vain rikkaammalla väellä eikä niitä aina vieraalle riittänyt vaan Gottlund saattoi paremmassakin kortteerissa viettää yönsä esim. pöydällä maaten.

Matka oli vaarallinen, Gottlund vaelsi toisinaan pitkiä erämaataipaleita jalan, usein yksin, jolloin hän saattoi joutua eksyksiin synkillä saloilla tai vajota vetelään suohon. Saappaitten kulumisesta kertominen tuntuu luonnolliselta. Myös rosvot vaanivat yksinäistä matkamiestä, joka oli kuitenkin varustautunut pistoolilla ja sapelilla. Omat vaaransa tutkijan tielle asettivat nuoret neitoset, jotka kiinnostuneina ottivat vastaan ylioppilas-tulokkaan.

Olisi tosi kiva laittaa tähän joku näyte niistä teksteistä, joita Gottlund matkoiltaan löysi. Jonkin verran mainintoja on kirjassa, mutta mm. Gottlundin löytämää sampo-myytin selitystä ei Salminen ole raaskinut selitysosioon sisällyttää. Niinpä tipautan loppuun pätkän laulusta, jota Gottlundille oli esittänyt (sen sisältöä ymmärtämättä!) muutoin puhtaasti ruotsinkieliseksi kasvanut nuorimies nimeltä Olli Lassenpoika:

Mitäs minä huolin kuin juon ja laulan,
Paan minä käteni ystävän kaulaan jne.”

Hän oli sitä kuullut laulettavan Björnmåsassa Svärdsjön suomalaismetsillä, missä hän oli palvellut renkinä. Joka säkeistön lopussa toistuivat sanat: ”lipasooko se syväntäis.”

Eikö olekin hämmästyttävää lukea itäsavolainen aksentti tuosta sanasta syväntäis. Kaksisataa vuotta sitten suomea taitamattoman ulkoa opettelemasta laulusta!

Kovasti kiinnostaisi lukea enemmän näitä Gottlundin teoksia, mutta mihin mahtaa aikani riittää? Ehkä tuosta sampo-myytistä otan selvää, kun olen itsekin sille oman selitykseni kehitellyt.
Kuopion Linnanpellon kaupunginosasta löytyy kokoojaväylä nimeltä Gottlundinkatu. Kuva on otettu Gottlundinkadun ja Kalevalankadun risteyksestä.

Kirjassa on 256 sivua. Lueskelin sen läpi noin viikossa.

6 kommenttia:

  1. Eivätkös noissa metsäsuomalaisissa juuri ollutkin savolaisia juuria? Ja että joskus noissa toisaalle muuttaneissa saattaa säilyä vanhat puheenparret hyvinkin, joskus myös sellaisissa muodoissa jotka varsinaisilla kielialueilla ovat jo muuttuneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo tok siellol savolaesia. Gotluntti ee tavanna metissä kulukiissaan petoelläemijä, mutta siitäe eistä seuvuilla elel savolaesija. Nii ja ruohtalaesija ol vielä sakkeemmin.

      Säelyyhän ne puhheenparret vaekka muut parret tahtoo käövvä lahhoomaan. On se silti aeka sommoo, kun kieltä ossoomaton toestaa laolussa sitä murretta, jonka perusteella voep jos ei alunperäsen laolajan kotpaekkoo, nii kotseovun kumminnii huarukoejja. Jos kohta vähä huakuroejen...

      Poista
  2. Törmään tuohon murreilmiöön myös täällä nyky-Ruotsissa kun eri puolilta Suomea tänne muuttaneet siirtävät kielensä lapsilleen. Yksi hurmaavimpia tapaamiani oli silloin 8-vuotias Ruotsissa syntynyt tyttö, joka vaihtoi sujuvasti ruotsista turun murteeseen :) /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sellainen säväyttää, kun tulee vanhaa, aidonkuuloista murretta nuoren ihmisen suusta. Joskus tv:ssä USA:ssa asuva suomalaistaustainen nuori nainen kertoi paikallisten suomea puhuvien asioivan mielellään heidän toimistossaan, jossa puhutaan "selevää suomia".

      Ruotsinsuomalaisten keskuudessa Gottlundia muuten tunnutaan arvostavan, kun hänen syntymäpäiväänsä vietetään juhlapäivänä. Suomessa hänen matkapäiväkirjansa suomennos ilmestyi vasta reilut sata vuotta reissun jälkeen. Suomentaja Väinö Salminen oli myös matkaillut Gottlundin jäljillä Ruotsin "suomalaismetsissä".

      Poista
  3. Toissa kesänä olin suomalaismetsissä ja kävin siellä myös Torsbyn Finnskogcentrumissa. Rautalammiltahan lähti paljon väkeä näihin metsiin, ja vanhassa dokumentissa, jota museossa näytettiin, puheli Ananias niminen vanhus, jolla oli sama sukunimi kuin minulla.

    Ihmettelen vaan, kuinka he pystyivät taivaltamaan pitkän matkan lasten, karjan ja tavaroiden kanssa, mutta kai ihminen on tarpeen tullen kestävä.

    Ernst Lampén on kirjoittanut suomalaismetsistä mukavan kirjan nimeltään "Värmlannin matka" vuonna 1925.

    Jos Gottlundia olisi uskottu, niin myö viännettäes tänä päevänä savvoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautalampi tosiaan mainitaan Ruotsiin muuttaneitten lähtöseutuna aika usein. Järntjern.

      Ai, siellä on ihan semmoinen centrumi suomalaisten muistolle! On tosiaan ollut pitkä matka kulkea, mutta kulkevathan ne levottomuuksia pakenevat yli vuorten vielä tänäkin päivänä. Ja Lähi-idästä tänne pohjoiseen. Minua yllätti se, että muuttoa on harrastettu satojen vuosien ajan. Ruotsi on nähty pakopaikkana. Ja kun Ruotsistakin on pitänyt paeta, on menty Norjan puolelle.

      Lampénilla näyttää olevan noita matkailupakinoita enemmänkin.

      Gottlundin ehdottamaa kirjakieltä on vaikea arvioida, kun ei ole äänitallenteita tuolloin puhutusta murteesta. Sukunimet puheena olevassa kirjassa on kirjoitettu siten, että jää miettimään tarkoitetaanko ylimääräisellä i-kirjaimella savolaista liudennusta vai onko nimet tosiaan lausuttu esim. Poasoinen, Pasainen (Paasonen, Pasanen) jne. Eli tarkoittaako tuo nen-päätettä edeltävä i-kirjain liudennusmerkkiä vai onko se tosiaankin lausuttu i:nä puhuttaessa? Jäämme miettimään.

      Poista