Grigori Petrov: Valkoliljojen maa – Suomi

Venäläinen Grigori Petrov (1868 – 1925) kirjoitti teoksen, joka Suomessa tunnetaan nimellä Valkoliljojen maa – Suomi. Teoksella on pitkä ja polveileva historiansa. Petrov kirjoitti teoksen äidinkielellään, venäjäksi, mutta se julkaistiin ensimmäisen kerran lyhenneltynä bulgariaksi vuonna 1925. Kirjan bulgariaksi V stranata na belite lilii -nimiseksi kääntäneen D. Bojkovin esipuhe on sisällytetty lukemaani suomennokseen, jonka Pekka Karvanen teki vuonna 1978 Türker Acaroḡlun vuonna 1968 laatiman turkinkielisen Ak zambaklar ülkesinde – Finlandiya -laitoksen pohjalta. Kirjaa on luettu Bulgarian ja Turkin lisäksi mm. arabimaissa, venäjäksi sitä ei vissiin ole vielä käännetty. Suomennoksen alusta löytyy Rae Murhun kirjoitus saatteeksi Suomalaiselle lukijalle. En saa siitä selvää milloin Petrov olisi Suomessa vieraillut, ehkä se ei ole niin merkityksellistäkään.

Valkoliljojen maa – Suomi on yhteiskunnallinen kuvitelma siitä miten kehittymätön ja sorrettu, köyhä agraarivaltio nousee sivistyksen myötä arvokkaaksi kansakunnaksi. Kirja ei oikeastaan kerro Suomesta, Suomi on lähinnä kulissi, johon Petrov on kuvaelmansa rakentanut. Toki tekstissä on vahvasti läsnä kansallisena herättäjänä J.V. Snellman (1806 – 1881). Varmaan jokin osa Petrovin tekstistä on sovitettavissa Snellmanin elämään. Koska en Snellmania henk.koht. tunne en pysty sanomaan mikä se osa olisi. Jotenkin en vain ole saanut Snellmanista sellaista kuvaa, että hän olisi kirjan kuvauksen mukaisesti kulkenut Suomea päästä päähän, talvella suksin, keväällä ja kesällä veneellä tai jalkaisin. Mutta kansallinen herättäjä hän oli, julkaisi suomenkielistä sanomalehteä Kuopiossa, joka lukemassani teoksessa mainitaan Snellmanin syntymäkaupunkina. Suomentaja huomauttaa Snellmanin syntyneen Tukholmassa, mutta toimineen rehtorina Kuopiossa. Muutamia muitakin kansan opastajia kirjassa nostetaan esille, mm. makeiskuningas Järvinen (?), Kylälääkärin muistelmien kirjoittaja (?) ja pappi Makdonald (?). Minusta tuntuu, ettei näitten henkilöitten todellisia esikuvia kannata etsiskellä. Jos niin haluaa, voi heidän yhteydessään ajatella niitä monia suomalaisuusaatteen ja kansansivistyksen puolestapuhujia, joita Suomessa riitti 1800-luvulla ja sen jälkeen. Kuitenkin, koska Petrov kirjassaan mainitsee Lilliputtien maan, Don Quijoten, Robinson Crusoen ym. yhteiskunnallisen fabulan esimerkkejä, lienee yksinkertaisempaa, kun yrittää olla ajattelematta Suomea Petrovin tekstin yhteydessä.

Petrovin ajatus kansan sivistämisestä perustuu siihen, että 1) kansa itse haluaa kehittyä ja 2) löytyy sellaisia kansan parista nousseita hahmoja, jotka kykenevät opastamaan kansaa kehityksen teil. Kehitys alkaa paikallistasolta, kyläkouluista, tapakasvatuksesta, terveys- ja hygieniakasvatuksesta, maatalousneuvonnasta jne. Petrovin näkemyksen mukaan jopa armeijaan kutsutut nuoret miehet voidaan ”värvätä” ensin kasvamaan itse mallikelpoisiksi ja sitten armeijan käytyään, kotiinsa palattuaan toimimaan toisten opastajana ja esimerkkinä. Suuri merkitys on tietenkin opettajilla, lääkäreillä ja papistolla. Loppua kohti kirjassa pappi Makdonaldin näkemykset menevät kenties peräti universaalin uskonnollisuuden suuntaan. Hän korostaa itse, ettei puhu uskonnoista vaan uskonnollisuudesta:

– Minä olen sinussa, sinä minussa, me olemme maailmankaikkeudessa, maailmankaikkeus on meissä. Kaikki olemme yhdessä, olemme yhtä. Jos vahingoitat maailmankaikkeutta, jos teet vahinkoa ihmiselle tai eläimelle, teet vahinkoa itsellesi, haavoitat ja teet pahaa itsellesi.

– Tätä sanotaan uskonnollisuudeksi, kirjoitti Makdonald.

Pappi Makdonald ajattelee, ettei uskonnollinen asenne sulje pois tiedon lisäämisen suosiollisuutta kehitykselle. Tiede on hyödyksi ja voi selvittää asiat perinpohjaisesti ja auttaa ihmiskuntaa pääsemään eroon sairauksista ja hallitsemaan luonnonvoimia, esimerkkinä mainitaan ukkosenjohdatin. Pelkkä hyvyys ei kuitenkaan riitä, sillä maailmassa toimii myös hajottavia voimia, joita Makdonald sysää Saatanan joukkoihin kuuluviksi. Niitä vastaan Makdonald kehottaa taistelemaan.

Minusta oli sinänsä ihan mielenkiintoista lukaista läpi tämäkin suomalaisuutta jossain mitassa sivuava teos. Varmasti Suomi on useimmille ihmisille maapallolla vieläkin sopivan tuntematon maa toimimaan pääosin sepitetyn yhteiskunnallisen kehityskertomuksen tapahtumapaikkana.

Kirjassa on 157 sivua. Lukaisin sen kolmessa päivässä.