sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Leena Krohn: Umbra

Leena Krohn (s. 1947) kirjoitti vuonna 1990 julkaistun romaanin nimeltä Umbra. Luin sen, koska olin katsellut Maria Ruotsalan tämän romaanin pohjalta vuonna 2013 ohjaaman elokuvan nimeltä Apeiron. Tuumin elokuvaa katsellessa, että olisi hyvä saada lukea romaani kaikessa rauhassa, niin että ennättäisi edes vähän mutustella monia tarinassa esiin nousevia asioja.

Romaanin päähenkilö Umbra on yleislääkäri, joka kumminkin usein työskentelee sielullisista ongelmista kärsivien asiakkaitten parissa. Osa potilaista on sellaisia, joitten sielullisista ongelmista heidän uhrinsa ovat joutuneet kärsimään. Kuten arvata saattaa, tällaisten asioitten ja asiakkaitten parissa toimiminen rassaa Umbraa ja saattaa hänen omat tunteensa ja ajatuksensa liikkeelle. Tosin Umbra harrastaa myös muita juttuja: hänen intohimonaan on kerätä Paradoksien arkistoksi kutsumaansa kokoelmaan sellaisia paradokseja, joille ei ole löydettävissä ratkaisua (kirjan alaotsikkona on Silmäys Paradoksien arkistoon). Suurin arvoitus ja hämmennyksen aihe Umbralle on äärettömyyden käsite, johon Ruotsalan elokuvan nimi, Apeiron, viittaa. (Älkää pelätkö, en tässä spoilaa mitään!) Romaani koostuu Umbran huomioista ja pohdinnoista hänen tavatessaan asiakkaitaan ja muita tyyppejä.

Vaikka romaanin kerronta on sinänsä aika tavalla perinteistä, on tapahtumissa paikoitellen tiettyjä surrealistisia piirteitä, jotka toimivat kärjistyksinä ja joitten kautta päästään pähkäilemään mm. sitä, voiko ihmiskunnalla olla yhteistä, sisäänrakennettua omaatuntoa. Pahantekijät, joita Umbra työssään tapaa, vaikuttavat operoivan omantunnon ulkopuolella, mutta onko kyse kuitenkin siitä, että riittävän pitkälle äärettömyyttä kohti venyvä vaihteluväli vain kattaa kaikenlaiset tulkinnat omastatunnostakin? Romaani jakautuu selkeisiin lukukappaleisiin, joissa kussakin Umbra tapaa uuden potilaan tai muistelee omaa elämäänsä tai vierailee taidemuseossa jne. Umbra itse on mukana kaikissa lukukappaleissa, joskaan ei ihan kaikissa keskushenkilönä.

Laitan tähän yhden katkelman, joka tuntuu sopivan erinomaisesti minuun. Ihmiskunnan elämänmenon valtavirtaa vastaan dallaava potilas, jonka elämä kulkee vanhuudesta kohti nuoruutta, saa Umbralta seuraavanlaista opastusta:

menkää kotiin. Menkää niin nopeasti kuin pääsette ja eläkää siellä, kunnes synnytte. Tai kenties teidän on odoteltava syntymäänne täällä. Asia ratkeaa ennen pitkää, olkaa siitä vakuuttunut. Siellä, missä on teidän todellinen kotinne, teitä ei vaivaa mikään. Olette OK. Mutta täällä te tulette olemaan aina muukalainen.

Umbra kehottaa potilasta etsimään itselleen toisen maailmankaikkeuden. Olen joskus itse kuvannut omaa omituisuuttani sanomalla, että olen palanen palapelistä, jota tämä yhteiskunta ei juuri nyt kokoa. Minusta ihan sama tilanne, olen ok, pitäisi vain löytää uusi maailmankaikkeus. Näin se menee. Onneksi minut päästettiin eläkkeelle. On siitäkin vielä matkaa kotiin. Saatikka uuteen maailmankaikkeuteen. Ehkä teen sen itse?

Umbrassa on vain 153 sivua, mutta eivät kaikistellen ihan niitä helpoimpia sivuja. Edes minulle. Lukemiseen kului nelisen päivää. Kannatti lukaista. Suosittelen kevein mielin myös Krohnin kirjoittamaa, Umbraan verrattuna vähintään yhtä erikoista romaania nimeltä Tainaron.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti