Helmi Krohn: Suomen suuria miehiä

Helmi Krohn (1871 – 1967) kirjoitti ilmeisesti vuonna 1915 ensimmäistä kertaa julkaistun teoksen nimeltä Suomen suuria miehiä. Kirja on alaotsikkonsa mukaisesti Lukukirja kouluja varten. Alusta löytyvät Oskari Mantereen kirjoittamat Alkusanat teoksen ensimmäiseen painokseen. Alkusanat on päivätty vuonna 1915.

Tässä pienessä teoksessa Krohn esittelee nuorelle lukijakunnalle suuria suomalaisia, jotka ovat tehneet työtään suomalaisuuden hyväksi vuosisatain aikana. Koska teos on suunnattu keskiluokkien oppilaille – mitä se tarkemmin ottaen tarkoittaneekaan – nuorisolle joka tapauksessa, keskitytään kunkin henkilön kuvauksessa aivan erityisesti heidän nuoruutensa pikku tapausten kuvailuun. Välillä erinäiset kommellukset ja suurmiesten koulutien hankaluudet saavat sikäli suuren osan, että heidän saavutuksensa, joitten vuoksi heidät kirjassa esitellään, livahtavat lopuksi aika nopeesti lukijan silmäin ohitse. Toisaalta ymmärrän tämän tyyppisen kerronnan merkityksen ja olen itsekin ollut sitä mieltä, että opetukseen kouluissa voisi ihan hyvin lisätä kerronnallisuutta. Siten voitaisiin kuvata sitä, miten jänniä polkuja pitkin kehitys kehittyykään, ihan yksilötasollakin.

Koska kaikkia tätä lukemaan antautuvia se taatusti kiinnostaa, kerron tässä ketkä tämän kirjan suuria Suomen miehiä oikein ovattenkaan:

Mikael Agricola (syntyi vuosien 1508 ja 1512 välillä, kuoli 1557) oli suomalaisen kirjallisuuden perustaja (ABC-kiria), uskonpuhdistaja ja Uuden testamentin suomentaja.

Daniel Juslenius (1676 – 1752) ”suomalaisuuden isä”, joka vertaili suomen kieltä kreikkaan ja hepreaan, mutta kirjoitti myös tarkan kuvauksen oman aikansa Turusta.

Henrik Gabriel Porthan (1739 – 1804) ”Suomen historian isä”, kuvataan todelliseksi tiedemieheksi, joka aika pitkälti pystyi hahmottelemaan suomalaisten alkuperän ja heidän saapumisensa nykyseuduille kytkemättä asiaan vedenpaisumusta ja vastaavia näkemyksiä. Kiinnostuin aika tavalla Porthanista ja lainasin pari hänen teostensa suomennosta luettavakseni.

Frans Mikael Franzén (1772 – 1847) runonruhtinas, josta pidettiin kovasti aikanaan. Tunnetuimpana runona mainitaan Juokse porosein. Oululainen Franzén oli ruotsinkielinen runoilija ja hän myös muutti asumaan Ruotsiin, joten hänen runonsa ovat mahdollisesti suositumpia ruotsinkielisen väen keskuudessa. Ruotsiin päätyivät kirjan herroista myös Juslenius ja Arwidsson.

Aadolf Iivar Arwidsson (1791 – 1858) oli tulisieluinen Suomen kansallisen heräämisen puolesta puhuja.

Elias Lönnrot (1802 – 1884) Kalevalas skapare. Oli minulle aikamoinen yllätys, että Lönnrot olikin suomenkielinen ja että ruotsin kielen opettelu oli tuottanut hänelle koulussa vaikeuksia.

Johan Ludvig Runeberg (1804 – 1877) vår nationalskald, oli nuoremmuuttaan aika velmuilija, perusti sittemmin Lauvantaiseuran muutamain muitten aikalaistensa kanssa ja noustuaan jo kunnian kukkuloille runoilijana muutti Porvooseen. Runeberg-museossa on muuten katupeili, josta Runeberg saattoi katsella ohikulkijoita maatessaan viimeiset pitkät kolmetoista vuottaan halvaantuneena kodissaan. Fosterlandet reste vården.

Juhana Vilhelm Snellman (1806 – 1881) ”Suomen kansallisen herätyksen isä” eli lapsuutensa Tukholmassa, kunnes perhe muutti Kokkolaan. Snellman kävi koulua Oulussa. Kärkevien suomalaismielisten kirjoitustensa ja puheittensa takia Snellman joutui sittemmin muuttamaan Kuopioon, jossa on Snellmanin puisto ja sen keskellä hänen rintakuvansa. Puisto on eräänlainen Kuopion aatteellinen keskus. Kuopiossa on myös Snellmanin kotimuseo, mutta se on aika vaatimaton. Sen sijaan korttelimuseossa on nähtävissä Snellmanin lehtiä: Maamiehen ystävä ja ruotsinkielinen Saima.

Fredrik Cygneus (1807 – 1881) oli minulle tuntematon suuruus. Hän lienee ollut karismaattinen puhuja, joka on Arwidssonin tapaan innostanut suomalaisia luomaan omaa kulttuuriaan. Hän nosti aikanaan esille Runebergin runoutta ja tuki Aleksis Kiven kirjallista harrastetta.

Uno Cygneus (1810 – 1888) ”Suomen kansakoulun isä” sai tehtäväkseen järjestää Suomeen kansakoululaitoksen. Sitä ennen hän oli työskennellyt mm. Viipurissa, Pietarissa ja Alaskan Sitkassa(!), joka tuolloin vielä kuului Venäjälle.

Lauri Stenbäck (1811 – 1870) oli hengellinen runoilija, jota en entuudestaan tainnut tuntea. Virsikirjasta löytyy sentään virsi 288 Silmäisi eteen, Jeesus, jonka kyllä tunnen. Kuortane oli Stenbäckille tärkeä lapsuuden kotiseutu. Hänen elämäänsä näkyi sisältyneen aivan kauheita terveysongelmia: palovammoja, isorokkoa ja lavantautia.

Mattias Aleksanteri Castrén (1813 – 1852) eli vain 38-vuotiaaksi, mutta ehti tehdä valtavan työn Siperian suomalais-ugrilaisten kansojen kielentutkimuksen parissa. Sitä ennen hän oli ehtinyt avustaa myös Lönnrotia kalevalaisen kansanperinteen keruussa, hän mm. ruotsinsi Kalevalan.

Sakari Topelius (1818 – 1898) oli ruotsinkielinen kirjailija, joka tunnetaan varsinkin saduistaan. Hän kirjoitti lisäksi suuret määrät myös muuta kertomakirjallisuutta (mm. Talvi-iltain tarinoita) ja Suomen maantiedettä kuvailevan Maamme-kirjan sekä toimitti lehteä nimeltä Helsingfors Tidningar. (Topelius muuten haastatteli lehteensä Kreeta Haapasaloa ja oli luomassa tämän kansanlaulajan ja kanteleen soittajan mainetta ja uraa.)

Mielenkiintoinen pikku kirjanen, joka herätteli minun kansallisia tuntosarviani tonkimaan mitä muuta aiheeseen liittyen voisi olla löydettävissä. Lieneeköhän olemassa kirjaa Suomen suurista naisista?

Tässä miesten kirjassa on 125 sivua. Lukaisin sen neljässä-viidessä päivässä.