Kirjoitan tavoilleni surullisen
uskollisena muutaman muistiinpanon Teeman elokuvafestivaalilta
maaliskuulta 2018. Vapaaehtoinen kompulsorisuus on näet tietyllä
tavalla surullista. Amerikkalaiselta ohjaajalta David Lynchiltä
esitettiin muutama elokuva enemmän kuin muilta ohjaajilta. En
katsellut kaikkea, mutta niissä elokuvissa, joita satutin itseni
katselemaan, oli yhtä sun toista katseltavaa. Kirjoitin nämä sanat
syötyäni herkullista kinkkukiusausta.
Dheepan (2015) Jacques Audiardin
ohjaama ranskalainen elokuva kertoo melko epäuskottavan tarinan
srilankalaisista pakolaisista. Jotenkin väsyttää tämä
pakolaisista ja turvapaikanhakijoista puhuminen. Eikö ne muuta
keksi?
Eraserhead (1977) David Lynchin
ohjaama amerikkalainen elokuva yksin asuvasta miehestä, joka saa
kuulla tyttöystävänsä synnyttäneen hänelle lapsen. Kaamealla
äänimaailmalla silattu elokuva muistuttaa jäykähkössä
etenemisessään Aki Kaurismäen elokuvia. Absurdista ilmaisusta
huolimatta näin elokuvassa huomioita siitä, miten rankkaa ja
vaativaa pienen vauvan hoito voi olla. Siinä vanhemmat joskus
väsyvät eikä isänä olemisessa järjestetä etukäteiskurssitusta.
Chuck Norris vs kommunismi
(2015) Ilinca Călugăreanun ohjaama
romanialais-britannialainen dramatisoitu dokumenttielokuva
siitä, miten Romaniassa sosialismin aikana katseltiin
sarjatuotantona salaa-dubattuja länsimaisia elokuvia. Herää kyllä
myötätunto sosialistimaitten väkeä kohtaan. Kyllähän sitä
meillä Suomessakin katseltiin suuren maailman näyttelijättäriä
sillä ja tällä silmällä.
Lost Highway (1997) David
Lynchin ohjaama elokuva, jossa todellisuus hajoaa melko mutkattomasti
yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Patricia Arquette on tässä
elokuvassa oikea Looker – sellainen suuren maailman
katsottava. Täsmällisen toteutuksen ja tunnettujen näyttelijäin
vuoksi vaikuttaa enempi viihde-elokuvalta. Aika paljon
naimakohtauksia. Elokuva sisältää jakson, jossa rattiraivo
eskaloituu ajoneuvon ulkopuolelle.
Twin Peaks – Tuli kulje kanssani
(1992) David Lynchin ohjaama amerikkalainen elokuva tv-sarjaan
liittyen. Katsoin joskus eka jakson siitä sarjasta ja myöhemmin
lapset kehottivat katsomaan lisää, mutta ei oikein olemus taipunut
siihen. Tämän elokuvan kerrottiin vastaavan tv-sarjan herättämiin
kysymyksiin. Vastaukset, sikäli kuin niitä tajusin näkeväni,
olivat sitä luokkaa, ettei ihme, kun kysymykset eivät ole minua
kiinnostaneet.
Elämäni kesäkurpitsana (2016)
Claude Barrasin ohjaama sveitsiläinen animaatioelokuva. Koskettava
tarina hienosti toteutettuna. Vaativa aihe on saatu soimaan
verrattain lyhyessä elokuvassa, jossa henkilöhahmoja on huomattavan
monta. Mietin ainoastaan ikärajaa 7 vuotta, sillä elokuvassa
käsitellään aika rankkoja kokemuksia.
Harold & Lillian: Rakkaustarina
Hollywoodista (2015) Daniel Raimin ohjaama dokumenttielokuva
Harold ja Lillian Michelsenistä, jotka työskentelivät monien
elokuvien taustavoimina auttaen luomaan niitä maailmoita, joilla
meitä elokuvain katselijoita saatellaan mukaan elokuvan ihmeelliseen
satumaailmaan. Nähdyn perusteella Lillian vaikutti ihmiseltä, jolta
saattaisi riittää juttua useampaankin haastatteluun.
Birdman (2014) Alejandro
Iñárritun ohjaama amerikkalainen elokuva sijoittuu näyttelijöitten
keskinäisen kukottelun maailmaan. Kovan sähellyksen katkaisee
onneksi muutama hiljainen hetki.
Dyyni (1984) David Lynchin
ohjaama amerikkalainen scifi-elokuva. Kestoa oli yli kaksi tuntia,
silti vaikutti, että alkuperäistä tarinaa oli kertojanääntä
hyväksi käyttäen kurottu kasaan. Toisaalta tietyt asiat toistuivat
turhankin usein. Ulkoavaruuden profetiat kumminkin toteutuvat, kun
kosminen messias tarjoaa pahiksille kunnon matokuurin.
Parhaiten minulle maistuivat Elämäni
kesäkurpitsana, Harold & Lillian ja Birdman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti