Powered By Blogger

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Outi Lehtipuu: Raamatun äidit

Raamatuntutkija Outi Lehtipuu (s. 1967) kirjoitti vuonna 2011 julkaistun kirjan nimeltä Raamatun äidit, alaotsikoltaan Sivustakatsojista päähenkilöiksi. Lehtipuu esittelee parisenkymmentä eri naiskohtaloa Raamatun sivuilta. Monesta käsitellystä naishenkilöstä ei paljoa Raamatussa mainita, mutta alansa ilmeisen hyvin tunteva Lehtipuu kokoaa toisinaan vain lyhyesti mainittujen sivuhenkilöitten ympärillekin elämänhistorian kuvailemalla sitä, mitä tiedetään muitten samankaltaisessa tilanteessa olleitten naisten elämästä. Naiskohtalot esitellään siinä järjestyksessä missä ne tulevat esiin Raamatussakin (apokryfikirjat mukaanlukien). Näin ainakin tälle lukijalle syntyi vaikutelma kuin olisin käynyt läpi Raamatun pienoiskoossa. Lopussa olevassa epilogissa pohditaan sitä tarvitseeko nykyihmisen nähdä Jumala vain isänä vai voisiko Jumalasta löytää myös äidillisiä piirteitä. Kirjassa on paljon kuvia raamatullisia aiheita kuvaavista taidemaalauksista.

Aluksi esittelyssä ovat tietenkin Vanhan testamentin pitäisikö sanoa ”matriarkaaliset” äitihahmot alkaen hyvän ja pahan tiedon Eevasta. Hänen yhteydessään on esillä kirjan ensimmäinen kuva, William Blaken maalaus Eve Naming the Birds. Kirjassa on muitakin upeita kuvia, mutta tämän kohdalla seisahduin seimelle ihan totaalisesti. Luomiskertomus on niin jännittävä, Lehtipuun mielestä paratiisin kuvaus ei ole historiaa vaan kuvaus jokaisesta ihmisestä, joka kerran on muuttuva maaksi jälleen, ja jokaisesta äidistä, jolla on kyky kantaa elämää sisässään. Minä taas näen koko luomiskertomuksen syntyaikansa parhaan luonnonhistoriallisen tiedon näkemyksenä elämän synnystä ja ihmisen eriytymisestä eläinkunnan ”yläpuolelle”. Tämän vuoksi William Blaken maalauksen Eevan siihen hetkeen seisahtunut, suorastaan eläimellisen tuijottava katse tuntuu välittävän jotain häkellyttävän aitoa niistä ajoista, jolloin oli mahdollisuus kohota arvossa laskeutumalla puusta.

Oman esittelynsä saavat Saara ja Rebekka. Jo Rebekasta kertoessaan Lehtipuu huomauttaa, että veljesten välinen kilpailu, jossa nuorempi veli saa suosiota vanhemman tai vanhempien kustannuksella, on läpi Raamatun kulkeva teema. Sisarukset Rakel ja Lea taas kilpailevat yhteisen miehensä suosiosta vauvantekotalkoilla, johon myös pari orjatarta kelpuutetaan osallistumaan (syntyvät kuuluisat kaksitoista poikaa Ruben, Simeon, Daan, Naftali, jne). Kaikista näistä naishahmoista ja heidän ympärillään häärivistä miehistä nousee esiin muistoja, jotka olivat päässeet entiseltä pyhäkoulun priimukselta kokonaan unholaan. Vielä paremmaksi tilanne muuttuu, kun Lehtipuu kuvaa enempi sivuosien hahmoja, kuten poikansa kanssa erämaahan ajettua Hagaria (1. Moos. 16;21) tai Noomia, jonka hän kertoo olevan Raamatun tunnetuin anoppi. Ja myös erityisen rakastettu miniöittensä taholta. Miniöistä Ruut ei jätä anoppiaan, vaikka onkin jäänyt leskeksi vaan seuraa mukana anoppinsa vanhaan kotimaahan, jossa Ruut on itse muukalainen. Ruutin sanoja anopilleen kuulemma siteerataan usein avioliittoon vihkimisen yhteydessä, eikä ihme, sillä toisteinen uskollisuudentunnustus on tosiaankin aseistariisuvan koskettava (Ruut 1:16–17).

Apokryfikirjojen tarinat ovat minulta jääneet vähälle huomiolle, joten sen suunnan naiskohtalot olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia ja vaikuttivat aika räväköiltä, etten sanoisi vastenmielisiltä. Uuden testamentin äideistä esillä ovat tietenkin Neitsyt Maria ja Johannes Kastajan äiti Elisabet, jonka kohdussa lapsi hypähti, kun Maria tuli käymään. Sebedeuksen poikain isän sijasta arvuutellaan heidän äitinsä nimeä, mutta varmuus jää syntymättä. Sen sijaan siteerataan Jeesuksen sanoja: ”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei vihaa isäänsä ja äitiään, vaimoaan ja lapsiaan, veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsä, hän ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:26). Tähän nähden on aika jännää, että lopussa otvaillaan voiko Jumalan kokea äitinä vai onko aina pakko ajatella Jumalaa Herrana, isänä. Vihkikaavassahan on joskus siteerattu myös luomiskertomusta, jossa sanotaan nykysuomenteessa näin: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24).

Kirjan lopussa pallotellaan aika odotetulla tavalla tasa-arvokysymyksillä ja sillä pitäisikö naisen mukamas vaieta seurakunnassa. No, ei tarvitse vaieta. Mielestäni tasa-arvo on hyvä tavoite, vähän niinkuin sosialismi, tuskin sitä koskaan saavutetaan, mutta aina kannattaa yrittää. Olen bernsteinilainen sosialisti kaikenpuolisen tasa-arvon suhteen. Jep, jep!

Kiva kirja, suosittelen. Kirjassa on vain 176 sivua. Sain sen luettua kolmessa päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti