Antti Hyry: Aitta

Antti Hyry (1931 – 2016) kirjoitti vuonna 1999 julkaistun romaanin nimeltä Aitta. Luin sen.

Aitta kertoo siitä, miten vanhempi mieshenkilö, joka romaanissa esittelee itsensä puhelimeen ”se ja se täältä Kuivaniemestä päin”, kesän aikaan ostaa vanhan aitan Iijoki-varresta aikomuksenaan purkaa aitta ja pystyttää se sitten omalle tontilleen meren rannalle Kuivaniemeen. Aitta on todellakin vanha, sen hirret on kertaalleen käännetty (sisäpuoli ulospäin), kenties vuonna 1874, kuten myyjän mies arvelee.

Aitan ostava Kuivaniemen herra muistuttaa ajatusmaailmaltaan Pietaria, päähenkilöä Hyryn pienoisromaanista Maailman laita (vuodelta 1967). Aitta-romaanissa nimeltä mainitsematon ”Pietari” saa suuren kalansaaliin. Hänen lisäkseen tekstissä mainitaan useita miehen nimiä, jotka ovat joko suoraan Raamatusta tai ainakin omaavat raamatullisen alkuperän: Tapani, Johannes, Leevi. Silti kalansaalista suorempia yhteyksiä Raamatun kertomuksiin ei esiinny. Päähenkilöstä kerrotaan välillä minä- välillä hän-muodossa.

Tapahtumien ja luonnon kuvailu on tyypillistä Hyryä. Monenmoinen puuhaaminen on tärkeällä sijalla ja etenee sivupolkuja kaihtamatta. Niinpä Aitta-romaanissakin käydään kalassa ja piipahdetaan marjametsässä, tehdään tai jätetään tekemättä tarkoin harkittuja pärekauppoja unohtamatta tutkia päreitten myyjän hauenpäät ja kirveet. Vanha mies tekee matkaa muistoissaan, tarkkailee kunnioituksella luonnonilmiöitä, mutta samalla hän tarttuu myös toimeen rakentaakseen aittaa, jota ei oikeastaan tarvitse. Miksi kaikki on ja minne se katoaa, on eräs kirjan teemoista. Naapureilta sopii pyytää apua ja he voivat siitä avusta myös kieltäytyä, milloin on omia kiireitä. Tällöin oma apu on se paras apu.

Hän nosti takahirren takakivien päälle, sen paino tuntui leukaperissä. Näistä on maailma koottu. Kivistä ja harmaista hirsistä. Lisäksi on kenttää ja heinikkoa, villiviinimarjapensaita ja punaisia marjoja, tuomia ja takana pieniä katajia ja sinisiä marjoja ja isoja koivuja.

En muista erityisemmin huumoria Hyryn romaanista Maailman laita tai hänen novelleistaan. Tässä romaanissa on kuitenkin pieniä hauskoja sanontoja ja tarinanpätkiä, jotka ihan kivasti elävöittävät kerrontaa. Taisi Heikki Määttänen lukea joskus radiossa Aittaa. Siitä jäi mieleeni kohta:

Kuiva oja on oiva kuja, appiukko sanoi, kun mentiin hillaan.

Lisäksi taisi olla joku muukin sananmuunnos ja lapsen hauskoja mietteitä sekä ”Pietarin” ja hänen vaimonsa muisteloita nuoruusvuosiltaan. Niin ja ”anopinkuljetuslaatikko”, josta meillekin on tullut tuttu pilaileva nimitys auton katolle kiinnitettävälle suksiboxille.

Kuten muissakin mainitsemissani Hyryn teoksissa, myös Aitassa on mukana vaaran läsnäolo. Koulun käsityötunneilta jäi mieleeni vannesahan vieressä ollut huomautus, jossa sanottiin ”Vaara tarjona”. Varsinkin Hyryn novelleissa tämä vaara tarjoutuu useinkin. Kaksikerroksinen hirsiaitta on korkea rakennus, sen kattaminen päreillä ei suju keneltä tahansa.

Kiitokset JJ:lle lukuvinkistä! Aitta-romaanissa on 189 sivua ja se tuli luetuksi parissa päivässä. Muissa blogeissa romaanista ovat nauttineet mm. Liisa ja Pohjoissuomalainen kulttuuriblogi.