Tasa-arvon puolesta puhuja ja naisväen
oikeuksia ajanut kirjailija Minna Canth (1844 – 1897) kirjoitti
novelleja, näytelmiä ja pienempiä romaaneja. Luin samoihin kansiin
vuonna 1981 aseteltuina kaksi hänen fiktiivistä tarinaansa.
Lehtori Hellmanin vaimo,
novelli/pienoisromaani vuodelta 1890, kertoo Selmasta, joka käy
seminaaria. Seminaarin tyttöpuolisten opiskelijoitten suuri unelma
vaikuttaa olevan päästä naikkuun tiukkapipoisen uskonnonopen,
lehtori Hellmanin kanssa. Kakkosvaihtoehto olisi luonnontieteitten
lehtori Korner, kevytmieliseksi mutta hyväsydämiseksi mainittu.
Erittäin vähinkin kuvailuin Canth pystyy viestittämään, että
Selma saavuttaa viheliäisen voiton päästessään Aarnold Hellmanin
vaimoksi.
Nimestään huolimatta lehtori Hellman
ei tosin ole mikään piru mieheksi. Hän on vain työlleen
omistautunut herra, joka haluaa olla herra myös kotonaan. Ajatus on,
että herraa katsoo vaimokin ylöspäin. Vaimo on palvelijoitten
päällikkö, eikä pienessä huushollissa tarvita yhtä palvelijaa
enempää. Nuori Selma ei osaa keittää edes munavelliä, joten hän
on käytännössä täysin avuton emäntä talossa. Selma jää
ilman järkevää tehtävää ensimmäiseen pahoinvointiinsa saakka.
Hauskaa ajanvietelukemista tämä
novelli ei edusta, ellei halua naureskella nuorten neitosten
kuvitelmille idyllisestä yhteiselosta sankarillisen miehenpuolen
kanssa. Tunnelma vaihtuu kuin veitsellä leikaten, kun Selma laskee
purtensa avioliiton satamaan.
Työmiehen vaimo,
viisinäytöksinen näytelmä vuodelta 1885, kertoo Ristosta ja
Johannasta, jotka näytelmän alussa juhlivat häitään. Johanna on
säästänyt rahaa pankkiin kuusisataa markkaa. Ne joutuvat nyt hänen
miehensä Riston haltuun, sillä mies hallitsi tuohon aikaan myös
vaimonsa omaisuutta. Riston juopotteluun taipuva mieli tulee ilmi jo
häissä. Tämän lisäksi hääilon pilaa nuori Homssantuu,
½-romanineito, joka väittää Riston kihlanneen hänet. Johanna
järkyttyy, hänen ystävänsä Vappu neuvoo Johannaa jättämään
heti miehensä, mutta muu väki suostuttelee Johannan jatkamaan
ilonpitoa.
Muissa näytöksissä asiat sujuvat
Johannan kannalta aina vain huonommin. Myös Homssantuu joutuu Riston
vuoksi yhä hankalampaan asemaan. Risto sen sijaan vierailee
anniskelussa toverinsa Toppo mukanaan. Tragedia rakentuu
viinan ja naisten kautta, laulua on mukana siedettävästi. Näytelmän
perusteella 1800-luvun yhteiskunnassa miesten ylivalta pohjautui aika
lailla naisten orjan muotoon. Naisilla oli ehkä sanan sija, mutta
sillä sanalla ei vaikuttaisi olleen paljonkaan arvoa. Niinpä tärkeä
sivuhahmo, Leena-Kaisa, kehottaakin kaameata epäoikeudenmukaisuutta
kohdannutta Johannaa seuraavasti:
Niin, niin! Jumalan viha kohtaa sinua
ankarana, Johanna parka. Mutta ota kaikki nöyrällä sydämellä
vastaan ja muista, että hän vain rakkaudesta kurittaa.
Leena-Kaisa tuntuu myös tietävän,
että vaimossa on syytä, kun mies juo. Toppo sen sijaan ylistää
kotimaisen alkoholin nauttijoita siitä, mitä hyvää valtio
viinaveron avulla saakaan aikaiseksi: kouluja, rautateitä,
lukusaleja, kansankirjastoja, tyttökouluja ym.
Minusta nämä kaksi Canthin kertomaa
olivat oikein sopivainen sukellus hänen kirjallisiin maailmoihinsa,
näytelmät vaikuttavat eritoten olleen Canthin alaa.
Pienitekstisessä kirjassa on vain 124 sivua, lukea tihrustaminen
sujui parissa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti