Powered By Blogger

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Anton Tšehov: Kirsikkapuisto

Venäläinen Anton Tšehov (1860 – 1904) kirjoitti vuonna 1904 valmistuneen näytelmän nimeltä Вишнёвый сад. Eino Kaliman laatima suomennos nimeltä Kirsikkapuisto julkaistiin ainakin teoksessa Kirsikkapuisto ja kuusi novellia, jonka nyt luin. Kirjan kannessa kerrotaan sen kuuluvan WSOY:n sarjaan Kirjallisuutta kouluille. Novellit suomensi Juhani Konkka. Teos ilmestyi vuonna 1965. Luettuani ensin novellit kirjoitan nyt jotain näytelmän lukukokemuksestani.

Kirsikkapuisto on nelinäytöksinen komedia. Näytelmä naureksii Venäjän kartanoylimystön rappiolle. Tsaarin ajan Venäjällä aatelisten hallussa oli suuria maatiloja siellä sun täällä. Tiloihin kuului nähtävästi usein suuri kartano, jonka mailla viljeltiin jotain. Tässä tapauksessa erityinen viljelyskohde olivat kirsikat, joitten kerrotaan kasvavan puina. Aikoinaan mummoni eleli vanhainkodissa Varkaudessa. Kyseisen fasiliteetin päärakennus oli häthätää tsaarinaikainen huvila, jonka pihalla tosiaankin kasvoi kirsikkapuu. Veljeni löysi sieltä joskus lasisen paperipainon, joka oli vähän kulmasta särkynyt. Minä näin kerran lumikon jahtaavan myyrää.

Tšehov kirjoitti jo näytelmässä Vanja-eno velkaantuneesta aatelisperheestä, joka kartanossaan viettää samankaltaista elämää kuin vietettiin ennen Ranskan vallankumousta vissiin koko Euroopassa. Aika on ajanut aatelin ohi. Vanhojen tapojen hupsuiksi reliikeiksi jääneet kartanoitten asukit eivät enää jaksa lähteä pois entisestä elämäntyylistään vaan unohtuvat kerran toisensa jälkeen pilvilinnoihinsa. Kirsikkapuistossa talon emäntä hukuttaa suruaan oleskelemalla Pariisissa, mihin hänellä ei ole ollut varaa enää pitkiin aikoihin. Hänen veljensä toistelee puheessaan biljarditermejä ja äityy pitämään outoja juhlapuheita. Nuoretkin ihmiset ovat homehtumassa kiinni kartanon menneeseen elämäntapaan. Vain välttämättömyyden pakko voi ajaa nämä ihmiset kartanosta pois, eri asia on pääsevätkö he koskaan irti siitä Kirsikkapuistosta, joka on kasvanut heidän sieluunsa.

Luin tänä aamuna ensin kaksi ensimmäistä näytöstä. Sitten vaimoni alkoi pestä saunaa ja minä läksin käymään kaupassa. Kun olin palauttanut pullot ja oluttölkit, huomasin lähteneeni liikkeelle ilman lompakkoa. Hermokontrollini piti ulospäin melko hyvin. Palasin kotiin ja tein lompakon kanssa uuden yrityksen. Kotiin palattuani einehdimme, vaimo oli saanut saunan pestyä. Ruokailun jälkeen jatkoin olohuoneen nojatuolissa lukemista. Luin kolmannen näytöksen ääneen. Vaimoni makasi sohvalla ja nukahti. Ennen neljännen näytöksen alkua minäkin nukahdin ja nukuin varmaan tunnin siinä nojatuolissa kirja sylissäni. Olin joskus 1990-luvulla yrittänyt kuunnella Kirsikkapuistoa radiosta kuunnelmana. Silloinkin nukahdin, niin että herätessäni oli neljäs näytös jo lopuillaan.

Neljännen näytöksen luin vain itselleni ilman ääntä. Tosin viimeisen sivun luin vaimolle ääneen. Siinä heitettiin jäähyväisiä kirveeniskujen kajahdellessa kirsikkapuistossa. Ajattelin kahville mennessäni, että ihan yhtä hyvin olisin voinut kuunnella mahtipontisen esityksen musiikkikappaleesta Alla venäläisen kuun. Siinä soi jotenkin tuo surumielinen pystyynlakastuneen loistokkaan elämän sävel. Tietyllä tapaa näytelmä Kirsikkapuisto sopii yhteen novellin Suudelma kanssa. Suudelman nuoret tykistöupseerit pohtivat milloin heillä itselläänkin on kuten kenraalilla kartano, missä kestitä vieraita ja järjestää tanssiaisia. Ohitse virtaavan elokuisen joen myötä Tšehov tuntuu vastaavan: ”Ei koskaan.”

Näytelmän pituus on 101 sivua. Tänään luin. Ihan kiva.

4 kommenttia:

  1. Pääsevätkö he koskaan irti sieluunsa kasvaneesta Kirsikkapuusta? Niinpä. Ajat muuttuvat, mutta ihmiset saattavat jäädä kiinni vanhaan.
    En ole koskaan lukenut tätä, mutta olen nähnyt teatteriesityksiä, ja ihan kuin olisi nähnyt telkkarissakin joskus. Sen täytyi olla siihen aikaan, kun Ylellä oli tasokas Televisioteatteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta "Kirsikkapuusta" tuli mieleen se satu, jossa saksanhirven päähän kasvaa siemenestä puu. Muistelen sellaisen tarinan kuvakirjasta katselleeni lapsena.

      Kuvittelin alkuvaiheessa millaista olisi katsella tätä suomalaisessa teatterissa, jossa yleisö istuu mykkänä penkissä, niin että kukaan ei uskalla nauraa hauskoille heitoille ellei niitä alleviivata paksulla punaisella tussilla. Minusta tuntuu, että nämä Tšehovin komediat esitetään Suomessa usein tsaarin ajan pukudraamoina. Tietysti on surullista, että yksilöt ovat jääneet ikivanhan feodaalijärjestelmän irrallisiksi marioneteiksi, jotka eivät tiedä miten sätkiä tästä eteenpäin, mutta nähdäkseni kirjailijan ajatus onkin juuri ollut tämän seikan kuvastaminen yleisölle. Muutoksen tarve on vääjäämätön.

      Kiitti kommentista!

      Poista
  2. Tuolla Kirsikkapuistolla on ollut minun elämässäni enemmänkin merkitystä. Vaikutuin kovasti noista Marjatan mainitsemista Televisioteatterin Tšehov-tulkinnoista, erityisesti pidin Kirsikkapuistosta. Äidyin tilaamaan näytelmästä venäjänkielisen painoksen ja aloin tankata sitä sanakirjan avulla. Seuraava siirto oli työväenopiston venäjänkurssit ja sitten myöhemmin yliopistolla slavistiikan opinnot. Myöhemmin työskentelin yli kymmenen vuotta Venäjän kaupan parissa ja myöhemmin opetin kieltä neljännesvuosisadan koulussa. Osin olen siis elättänyt itseäni ja perhettäni venäjän kielellä - kiitos siitä Tšehovin.

    Tšehovin suuri ansio lienee siinä ilmapuntarimaisessa herkkyydessä, jolla hän kuvaa umpikujaan joutunutta yhteiskuntaa yksilöiden kautta. Kirsikkapuisto olisi esimerkiksi juuri nyt Venäjällä mitä ajankohtaisin näytelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on ollut suuri matka tutustua venäjän kieleen ja venäläiseen kulttuuriin. Hienoa, että kerroit siitä.

      Näytelmän sijasta tunnistin herkkyyttä Suudelma-novellissa. Sen päähahmo on mielestäni herkässä elämäntilanteessa, mutta hänet on silti kuvattu jokseenkin todentuntuisesti. Hän ei kuulu yläluokkaan, hän haaveilee siitä, mutta jotenkin lukijastakin tuntuu, että kyseessä on tavoittamaton haave. Sen sijaan tässä näytelmässä hahmoja on karrikoitu melko vahvasti, joten minun lukemanani herkkyys karisee jo alkusivuilla, kun puhutaan kovan onnen kuskista.

      Omat venäjän opiskeluni tapahtuivat kansalaisopiston kursseilla ja parilla vähäsen intensiivisemmällä kurssilla, joihin en kuulemma työttömänä olisi saanut osallistua. Tämän osallistumisrajoitteen koin aikoinaan ärsyttävänä, nyt se naurattaa vähän samalla tapaa kuin Tšehovin Kirsikkapuiston hahmot.

      Poista