Tuulimyllyn jalat ja merkonomin kädet

Kun täytin 40 vuotta, osti vaimoni suku minulle tuulimyllyn pihakoristeeksi. Se on seisonut pihassamme nyt 18 vuotta.

Viime keväänä päätin uusia tuulimyllyn jalat, joitten lahoamisaste oli jo huolestuttava. Hankin tarvittavan puutavaran ja sijoitin ne laudat liiteriin. Sitten tuli kesä ja helle ja ilmaantui kaikenlaista muuta tekemistä.

Viime viikolla aloin puuhastella niitten tuulimyllyn jalkojen suhteen. Ensin kannoin myllyn liiteriin sateelta suojaan. Seuraavana päivänä väkersin autotalliin kahdesta tuolista ja tikapuista väliaikaisen pukin, jonka päällä purin jalat. Kuuntelin samalla radiota. Hain vielä yhden tuolin ja istuin siinä, milloin omat jalat alkoivat krampata. Maisteri Lindgren kertoi Harry Heinesta ja Sini Sovijärvi vieraili Viurilan kartanossa. Sitten tuli ohjelma Tšehovin Lokki-näytelmästä, jota tänä vuonna esitetään Suomessa parina tuotantona.

Tuulimyllyn jalkojen purkaminen oli yllättävän haastavaa. Muutama ruuvinkanta oli nylppääntynyt ja yksi ruuvi piti katkaista rautasahalla. Koko ajan purkaessa merkitsin ylös mistä kohti tuulimyllyä osat olivat, sillä ajattelin voivani uusia osat siten, että tekisin uusista osista samankokoiset. Tuulimyllyn eri sivut olin numeroinut siten, että etuosa oli numero 1, siitä vastapäivään seuraava 2, sitten 3 ja viimeinen sivu sai numeron 4. Kultakin sivulta irtosi kaksi tukilautaa ja yksi jalka, jotka numeroin maalarinteipin avulla. Tuulimyllyn runko-osan vanerinen aluslevy oli vaikea irrottaa, sillä mikään meisseli ei mahtunut niin ahtaaseen paikkaan. Lopulta irrottaminen onnistui lenkkiavaimilla.

Kun olin irrottanut kaikki tukilaudat ja jalat ja aluslevyn, tajusin, että ei ole oikeastaan olemassa mitään tuulimyllyn etuosaa, sillä myllyhän pyörii tuulen mukana. Niinpä numerointini oli yhtä tyhjän kanssa, olkoonkin, että se sai minut ajattelemaan hölmöläisten verkonlaskua, jossa verkonmerkeiksi valittiin taivaalla oleva pilvi ja vedessä kellunut kaarnanpala. En viitsinyt hermostua, kun keksin niin hilpeän ja satuttavan verrannon.

Lauantaina minulla oli hankittuna litra maalia, jolla sitten pariin kertaan sivelin tarkoin numeroidut tuulimyllyn uutukaiset osaset. Kuuntelin radiosta samoja ohjelmia kuin jalustaa hajoittaessani ja sen kummemmin työtäni ajattelematta maalasin peittoon myös ne uusien osien lyijykynämerkinnät. En hermostunut siitäkään, enkä edes yrittänyt viisastua. En ollut niinkään laissez faire -tunnelmassa, minua ei vain huvittanut tuulimyllyn jaloissa pyöriminen. Kenties juuri tämä erottaa minut don Quijotesta? Vai erottaako?

Maanantaina aloin vihdoin koota tuulimyllyn jalustaa. Avaruusgeometrinen ajatteluni ei päässyt yli ongelmasta, joka syntyi, kun aikaisemman jalustan mukaan tekemäni osat eivät vaikuttaneet sopivan yhteen sitten millään. Soitin vaimon enolle, joka tuli auttamaan minua. Hän keksi parissa minuutissa miten ongelma ratkeaisi. Hän on kirvesmies. Minä olen merkonomi. Katselin kun hän kokosi jalustan. Ei se häneltäkään ihan noin vain käynyt, mutta tunnin kuluttua homma tuli tehdyksi. Minä sain porata muutaman ruuvin paikoilleen.

Tiistaina en jaksanut paneutua koko tuulimyllyyn. Tosin keksin miksi jalustan kokoaminen ei onnistunut niin nätisti että siitä olisi tullut alkuperäisen veroinen. Olin nimittäin sahannut jalustan sivutukilaudat sinänsä oikean kokoisiksi, mutta sahauskulma ei ollut täysin suora vaan sen vänkäsi yhteenkasattuna koko rakennelmaa siten, ettei sivuista tullut täsmällisen tasaisia ja tiiviitä. En viitsinyt irrottaa sivulautoja ja sahata niitä tarkemmin, vaikka se olisi luultavasti riittänyt tekemään alustasta lähes alkuperäisen veroisen.

Keskiviikkona meni puoleen päivään, että sain itseni houkuteltua autotalliin kiinnittämään tuulimyllyn sen uuteen jalustaan. Koska en ole mikään tekijämies, minulla ei ole erityisen hyviä työkaluja. Työkaluvarastoni on mitä sattuu ja missä sattuu. Minulla ei ole edes puukkoa. Käytin asennuksessa vasaraa, kassaraa, ruuvimeisseliä ja lenkkiavainta.

Jonkin aikaa ährättyäni sain pultattua tuulimyllyn kiinni alustaan. Erityisen tukevaa asennuksesta ei tullut. Tämän tehtyäni kannoin myllyn takaisin kalliolle, jolla se oli seisonut yksitoista vuotta. Jalat eivät olleet tasaisesti maassa kiinni, pienellä siirtelyllä sain sen jokseenkin asettumaan. Tosin jalat olivat kiinni kalliossa vain kulmillaan. Ajattelin, että eivätpähän kastu kauttaaltaan.

Sinne se sitten jäi seisomaan uusilla jaloillaan. Myllyn edessä makasivat vanhan sivutukilaudan lahonneet jäänteet. Jospa ne tarjoaisivat kaivatun kasvualustan jollekin ötökkälajille tai jäkälälle.

Mietittyäni viikonlopun yli tuulimyllyn jalustan vinksottavia sivutukilautoja, päätin viimein keskiviikkona ottaa pari lautaa irti ja sahata ne sopivammiksi. Teinkin näin. Laudat olivat tarttuneet yllättävän tiukasti jalustaan ja sain tehdä ihan töitä niitten irrottamiseksi. Sahasin toisen laudan muutaman millin lyhyemmäksi, toista hioin santapaperilla sen verran, että sain sen sopimaan. Sitten maalasin käsitellyt osat ja samalla myös jalustan ruuvinkannat. Iltapäivällä nostin myllyn takaisin pihalle. Se jäi vähän vinoon, pitää katsoa saanko sitä joskus oikaistua.