Powered By Blogger

torstai 19. syyskuuta 2019

Leo Tolstoi: Omatuntoja

Luin Leo Tolstoin (1828 – 1910) kirjoittamiin esseisiin perustuvan vuonna 2013 julkaistun valikoiman nimeltä Omatuntoja, jonka suomensi Esa Adrian. Kirja oli alkujaan ilmestynyt suomeksi vuonna 1981 nimellä Omantunnon kujanjuoksu. Luulin, että Tolstoi käsittelisi teksteissään omaatuntoa yleisemmin. Minun olisi pitänyt lukea alkusivut tarkemmin, sillä kuvailevassa alaotsikossa kirjan kerrotaan sisältävän Kirjoituksia rauhasta ja kansalaistottelemattomuudesta. No, mänhän se nuinniin. Esseet ovat peräisin vuosilta 1894 – 1901. Tosin viimeisen esseen nimeltä Nikolai Palkin kirjoitusvuotta ei ole ilmoitettu.

Heti kärkeen sanon tämän, niin saan sen pois mielestäni: Tolstoilla on oma käsityksensä Raamatun suuresta sanomasta eikä se käsitys minun mielestäni ole täydellisen yleispätevä. Tolstoi korostaa korostamasta päästyään käskyä Älä tapa. En ole erityisempi raamatuntuntija, mutta käsittääkseni vielä sen jälkeen, kun Jumala oli antanut kymmenen käskyä (toisessa Mooseksen kirjassa), tämä sama Herra sanoo Moosekselle, jotta hänen pitää kostaa midianilaisille heidän pahat tekonsa (4. Mooseksen kirjan, 31. luku) ja Mooseksen käskystä midianilaiset tapetaan jokseenkin viimeiseen mieheen, naimattomat naiset tosin sotilaat saavat ottaa itselleen. Tolstoi korostaa kuitenkin myös Jeesuksen kuuluisaa Vuorisaarnaa, erityisesti kohtaa, jonka mukaan on kohdeltava muita niin, kuin haluamme itseämme kohdeltavan (ks. Matt. 7:12). Minusta Raamattu on sen verran paksu teos, että kannattaa tosiaankin tarkkaan yksilöidä mitä siinä pitää tärkeänä. Tolstoi on valinnut kaksi kohtaa, jotka vaikuttavat vähänkin tarkemmin syynättyinä johtavan ristiriitaisiin tulkintoihin. On totta, että Tolstoi haluaa korostaa sitä paradoksia, että kristityt valtiot ylläpitävät armeijoita, joitten lopullinen tarkoitus on toimeenpanna ihmisten tappamista, joka kristittyjen pyhässä kirjassa kielletään. Tämän hän nostaa myös todella usein esille. Lisäksi Tolstoin oma historia ei ole pelkkää rauhaa ja tsaijun juontia. Hän on nähnyt armeijan raakaa meininkiä ja sotaa omin silmin.

Lyhyesti sanoen Tolstoi kannustaa kirjoituksillaan ihmisiä tajuamaan sen, että valtioitten johto se nimenomaan tarvitsee armeijoita eikä pelkästään sotiakseen ulkovaltoja vastaan vaan myös puolustaakseen omaa valtaansa omia kansalaisiaan vastaan. Eilen kävelylenkillä hirvittävän kovaääniset hornetit lensivät ylitseni ja saivat minut lähettämään yläilmoihin kädelläni päätäni ympyriöiviä viestejä. Toivoisin, että Suomeen saataisiin sellaiset päättäjät, jotka hankkisivat hornettien tilalle muutaman kymmenen ruotsalaista jassia ja tiivistäisivät puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Nyt puhutaan vappusatasista ja infran rakentamisesta, mutta sen sijaan pidetään järkevänä hankkia miljardien arvoisia sotakoneita, jotka eivät pääsisi edes ilmaan, mikäli maamme ajautuisi aseelliseen konfliktiin suurvallan kanssa. Kenen etu tämä rahan syytäminen taivaalle oikein on?

Tolstoi kannustaa sotilaita kieltäytymään tappamisesta ja upseereita pyytämään anteeksi sotilailta, että ovat heille sellaisia taitoja opettaneet ja tämän jälkeen eroamaan palveluksesta. En usko, että Tolstoi uskoi itsekään näin tapahtuvan. Kun Suomessa aikoinaan kieltäydyttiin menemästä Venäjän armeijaan, se tapahtui koska suomalaiset halusivat eroon Venäjästä tai ainakin vastustivat maamme venäläistämistä. Viime sotien aikaankin aseistakieltäytyjiä tai asepalvelusta pakoilevia Suomessa oli, mutta he olivat pieni vähemmistö. Jos Suomi olisi antanut Neuvostoliiton vallata alueensa, meidän olisi käynyt kuin Baltian maille, olisimme tulleet osaksi Neuvostoliittoa. Ei hyvä. Kaikki kunnia isänmaamme puolustajille.

No, en tässä nyt paljon itse kirjasta kertonut, ei se ehkä niin suurta vaikutusta minuun tehnyt. Kirjasta on kertonut blogissaan MarikaOksa. Kirjassa on 181 sivua. Lukeminen kesti pari viikkoa, ellei pitempään.

4 kommenttia:

  1. Jahas, siinä edellä on näköjään roskapostikommentti... Minullekin niitä on tullut tällä viikolla, kylläkin englanniksi ja muutenkin omanlaisiaan, tosi pitkiä ja sekavia...

    Mutta tuosta kirjasta! Onpa Tolstoilla ihanteellista ajattelua tuosta sotimisen lopettamisesta. Hieno ajatus sinänsä, kunhan se vain vielä toimisi käytännössä... Itse en ole lukenut mitään Tolstoilta, ja muutenkin venäläiset klassikot ovat jääneet vähiin. Dostojevskia vähän yritin nuorena, mutta lyhyeen sekin loppui. Joskus haluaisin kyllä vielä yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Rochefortin suunnalta on lähetetty aika monta viestiä, mutta ei yhtään niiltä demoiselleilta (Les Demoiselles de Rochefort, ranskalainen elokuva vuodelta 1967). Se on nyt Simon sillä piällä...

      Tolstoin ajatukset ovat paitsi yleviä ja ihanteellisia, myös paikoin vallankumouksellisia. Hänen tekstinsä lähentelevät paikoin Venäjän tuolloin vasta tulevan bolshevikkivallankumouksen aatemaailmaa. Mutta vallanpitäjiä hän ei kehota surmaamaan, koska he nyt vain ovat eläneet koko ikänsä sellaisen pokkuroinnin ja mielistelyn ympäröiminä, etteivät he ymmärrä mitä pahaa he ovat päätöksillään omalle kansalleen tehneet. Kyllä tässä pienessä kirjassa siis puhutaan myös rakenteellisesta väkivallasta.

      Minä tykkäsin aikoinaan kovasti Dostojevskin pienoisromaanista Kellariloukko (tai Kirjoituksia kellarista). Toinen lyhyitä tarinoita sisältävä venäläinen klassikko, josta pidin on Gogolin Pietarilaisnovellit (Nenä, Päällysviitta ja Hullun päiväkirja). Eivät ole uuvuttavan pitkiä ja niissä on melkoinen draivi päällä. Joku venäläinen huippukirjailija totesi (ehkä D tai T), että he "olemme kaikki lähtöisin Gogolin päällysviitan alta". Jotenkin siihen tapaan.

      Poista
    2. Kiitos kirjavinkeistä! Hyvä tietää, että Venäjällä on kirjoitettu jotain lyhyestikin :) Pietarilaisnovellit varsinkin kuulostaa kiinnostavalta. Itse yritin aikoinaan lukea Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, ja kiinnostava se olikin, mutta paksuuden takia jäi kesken tällaiselta lyhytjänteiseltä tyypiltä. Mutta ehkäpä joskus vielä uusi yritys paremmalla menestyksellä?!

      Muistelmia kuolleesta talosta taisin lukea kokonaan, mutta siitä on niin kauan, etten edes muista mistä se kertoi...

      Poista
    3. En tosiaan minäkään ole mikään venäläisen kirjallisuuden asiantuntija. Kesällä luin Tsehovin näytelmän Kirsikkapuisto. Tsehovilla on myös novelleja, jotka ovat saavuttaneet hyvin yleisönsä myös Suomessa. Itse asiassa lukemassani Tsehov-teoksessa, joka on kouluille tarkoitettu, on mukana myös novelleja, joista eräs teki minuun voimakkaan vaikutuksen.

      Minäkin joskus sitä Rikosta ja rangaistusta yrittelin, mutta lopetin melko varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan aiheesta tehty venäläinen tv-sarja osoittautui hyvinkin katselukelpoiseksi. Henkilöhahmojen ja tapahtumaympäristön näkeminen oli paljon helpompaa kuin yrittää arvailla sanallisen kuvauksen perusteella, millaisessa miljöössä seikkaillaan eikä tv-kuvaa katsellessa tarvitse muistella kenenkään isännimiä ja muita kutsumanimiä. Novellit ovat siitä romaaneja helpompia, että niitten henkilömäärä on rajatumpi. Dostojevskin novelleja luin joskus ja niissä oli muutama ihan kiinnostava.

      Poista