Urho Ketvel (s. 1923) kirjoitti vuonna
1988 julkaistun novellikokoelman nimeltä Hännälle astuttu
koira. Ostin kyseisen kirjan vuonna 1992 apelleni
nimipäivälahjaksi. Hänelle riitti siitä pitkäksi aikaa iloa,
sillä appeni ja anoppini olivat perin huvitettuja siitä, että vävy
oli ostanut apelleen lahjaksi kirjat nimeltä Kiirastuli ja
Hännälle astuttu koira. Muistan ostaneeni nyt puheena olevan
Ketvelin kirjan Kuopiosta, Tulliportinkadun varrella lyhyen aikaa
toimineesta halpakirjamyymälästä. Sen jälkeen samassa
liiketilassa toimi vuosikausia kodinkoneliike Musta Pörssi,
josta ostimme pölynimurin, joka meillä on vieläkin käytössä.
Kirjan takakannessa Ketvel itse
kuvailee novelliensa kertovan ihmisistä, jotka ovat lysähtäneet
arvostuksessa, pudonneet kelkasta. Minun huomiotani herättää
novellien dialogin rakenne. Kahden kertojan kautta syntyy mainio
ristivalotus, kuulevatko novellien henkilöt toisiaan lienee
lukijalla vähemmän merkityksellistä. Kerron jotain novelli
novellilta:
Oravahampainen tyttö. Entinen
rintamamies ja naapuruston oravahampainen tyttö kohtaavat pysäkillä.
Linja-auto on myöhässä. Tyttö tilittää maailman hukkumista
saasteisiin ja rintamamies muistelee sota-ajan sattumuksia. Lainaus
tytön puheenvuorosta:
Suuren osan
ihmiskuntaa on joko kuoltava tai siirryttävä avaruuteen
rakennettaviin siirtoloihin. Niin, tai suorastaan muille vielä
saastumattomille planeetoille. Epäilen vain että avaruustekniikka
ei edisty riittävän nopeassa tahdissa ulkoavaruuden siirtoloihin
siirtymistä varten.
Ajatuksena
nähdäkseni on, että vanha mies muistelee näkemäänsä
katastrofia ja nuori nainen kuvittaa sen mitä tulevaisuudella on
tarjottavana. Linja-auto on pahasti myöhässä.
Lounas. Peltonen
on jäämässä vanhuuseläkkeelle. Inssi tarjoaa hänelle
läksiäislounaan kahden kesken ja vähän etukäteen, hänellä kun
on muita kiireitä luvassa sittemmin. Peltosen nuiva asenne nuorta
pomoa kohtaan ei ota väistyäkseen. Pomolla taas on omat huolensa
henkilökunnan vähentämisen suhteen.
Mäkinen. Mäkinen
jäi eläkkeelle ajat sitten, mutta käy edelleen huoltamolla
päivittäin. Kahviota pyörittää Sari. Hänellä on omat
kiinnostuksen kohteenssa.
Erland F. Novelli
Erlandista, vanhasta metsämiehestä, joka muistuttaa Havukka-ahon
ajattelijaa. Hänen tarinansa kertoo Erlandin poikasena tuntenut
mies, jonka pojan-kuvitelmat kiillottavat salaperäisen vanhan parran
nuhjaantunutta kilpeä.
Ihan Topin näköinen mies. Lukemani
kirjan tyhjälle etusivulle on vaimoni kirjoittanut: Toivolle
Toivon päivänä 1992.
Topi soittaa torilla hanuria. Reiska on kasöörinä. Paikalle saapuu
sotakaveri Nieminen. Mutta ovatko Topin hanurista oliivit jo kukkansa
pudottaneet?
Trigonometriset funktiot.
Harmaantunut herra etsii
itselleen taskulaskinta, joka ei olisi vanhentunutta mallia. Samalla
hän ristivalottaa mielessään omaa menneisyyttään
puusepänliikkeen apupojasta huonelutehtaan osakkaaksi. Myyjä
esittelee laskimia.
Ne on purkaneet Sörkan Vennon.
Tuttu ja rakastettu
tanssipaikka menneiltä vuosikymmeniltä on purettu. Vanhempi herra
muistaa vielä vakikävijöitä, joitten kuvaileva esittely on
novellin parasta antia. Sisältää slangiin vivahtavia sanontoja.
Kirje kolmelle enolle. Vanha
mies on saapunut Kajaaniin ja kirjoittaa kirjastossa kirjettä
kolmelle jo edeltänsä menneelle enolleen. Kirjeessä käsitellään
melko pintapuolista tai olematonta suhdetta kuhunkin enoon ja saavat
siinä omat vanhemmat ja enojen isä myös asiaatuntevan käsittelyn.
Ketvel ei ole rakentanut tästä romaania, kuten nykään vaikutetaan
tekevän, vaan on päätynyt novellimuotoon, joka toimii aivan
riittävällä tavalla.
Harakka. Suureksi
kasvanutta metallialan yritystä kauan palvellut mies on käynyt jo
viisi vuotta työssä toimistossaan, vaikkei hänelle anneta enää
mitään työtehtäviä. Työpaikan pihalle ilmaantunut harakka
herättää hänen huomionsa. Novellin myötä harakka kasvaa
siivekästä suuremmaksi, syrjään sysätty mies tarkastelee sen
kautta omaa osaansa. Muistelen, että aikoinaan tämän novellin
pohjalta tehty tv-elokuva esitettiin Maikkarilla, monologin esitti
Tapio Hämäläinen, muistaakseni Spede Pasasella oli myös osuutensa
joko ohjaajana tai tuotantopuolella. Kummankaan filmografiasta
Harakkaa ei
löydy. Harmi.
Kirjan
novelleissa siirrytään dialogeista kohti monologeja, tosin alusta
lähtien muistelot ovat tärkeä osa näitten novellien maailmoita.
Kirjassa
on 228 sivua. Luin sen alle viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti