Powered By Blogger

torstai 23. tammikuuta 2020

Anton Tšehov: Kolme sisarta

Venäjän näytelmäkirjallisuuden suuri Tšehov (1860 – 1904) kirjoitti vuonna 1901 julkaistun ja kantaesitetyn näytelmän nimeltä Три сестры. Luin siitä Martti Anhavan suomennoksen, joka ilmestyi Delfiinipokkarina vuonna 1985 nimellä Kolme sisarta. Yllykkeen tälle lukemiselleni sain Gregorius Kemialaisen blogista, jossa haastetaan blogeeraajia lukemaan näytelmiä. Löysin tämän kirjasen eilen viedessäni roinaa kuten kirjoja ja dvd-levyjä Lajitteluasemalle, jossa on yksi kontti varattuna kyseisten lajikkeitten kierrätykseen. Sieltä saa siis noukkia luettavaa mukaansa kuten kirjaston kierrätyskärristä.

Kolme sisarta kertoo nimensä mukaisesti kolmesta sisaresta sekä heidän veljestään, jotka elelevät ”kuvernementtikaupungissa” ja muistelevat lapsuutensa Moskovaa ja omaa suurten tulevaisuuskuvien nuoruuttaan. Tämä on oikeastaan koko näytelmän teema eikä siitä mielestäni kovinkaan pitkälle edetä. Tosin kuva sisarusparvesta laajenee tai syvenee, kun tutustutaan heitä piirittäviin ihmisiin, jotka vaikuttavat jotenkin samankaltaisilta paremman elämän kaipaajilta kuin keskushenkilöinä kaihoilevat Prozorovin sisarukset. En tiedä onko tässä nimessä taas joku sanaleikki. Muistelen, että zori tarkoitti auringonnousuja. Niin että ovatko entisten auringonnousujen lapsia? Ainakin se sopisi näihin hahmoihin. Nuorista ihmisistä on kysymys, nuorimmainen, Irina, on näytelmän lopussa vasta 23-vuotias.

Tästä voisi kirjoittaa monenmoista, väittää tätä takakannen tapaan nerokkaaksi näytelmäksi, jota se ei mielestäni ole. Tai voisi pureutua johonkin ohihuljahtavista sivuteemoista, joitten merkitys vaikuttaa minusta samalta kuin ohisoljuvan jokiveden virtaus ellei peräti ne kuplat, joitten runoilija Otto Manninen näkee joessa syntyvän ja pian särkyvän. Miksi minä siitä tähän kirjoittaisin? Helpommalla pääsen, kun liitän tähän pienen katkelman näytelmän tekstistä. Siskosten veli, Andrei, tuumailee näytelmän loppuvaiheessa näin:

Meidän kaupunkimme on ollut olemassa jo kaksisataa vuotta, täällä on satatuhatta asukasta eikä yhtään ihmistä joka ei olisi samanlainen kuin kaikki muut, ei yhtään sankaria, ei ennen eikä nyt, ei yhtään tiedemiestä, ei yhtään taiteilijaa, ei ketään vähimmässäkään määrin huomattavaa henkilöä joka herättäisi kateutta tai intohimoista jäljittelemisen halua. Ei muuta kuin syödään, juodaan, maataan, sitten kuollaan...

Tämä vuodatus voisi pulpahtaa kenen tahansa näytelmän hahmon suusta. Tietyssä mielessä voisi ajatella näytelmän kuvaavan maalaiskaupungin sivistyneistöä kollektiivina, mutta ihan niin ylevään tulkintaan en lähtisi. Tätä näytelmää enemmän olen tykännyt Kirsikkapuistosta ja Vanja-enosta, tosin niitä selvästi enemmän tykkäsin novellista Suudelma. Tšehovin suurista näytelmistä minulta on nyt sitten lukematta vielä Lokki.

Kolme sisarta on lyhyt teos, vain 96 sivua huomautuksineen ja selityksineen. Eilen illalla luin ensimmäisen näytöksen, tänä aamuna toisen, sitten tein suursiivouksen ja luin kolmannen ja neljännen näytöksen loppuun ennen neljää. Poika auttoi siivouksessa imuroimalla, minä kopistelin matot ja luuttusin lattiat.

PS. Kolme sisarta sopii siinä mielessä hyvin lukuhaasteeseen, että haasteen nimi on Shakespearen sisarukset.

4 kommenttia:

  1. Kah, minä aikoinani ihastuin tähän, mutta ehkä se on oma mielentilansa jolloin tällainen mitään-ei-tapahdu-kaikki-puhuvat-toistensa-ohi-eksistentialismi puree, melankuolio...on poukamassa tammi ja kultaketju kietoo sen ja kultaketju kietoo sen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläinen asiantuntija taitaa youtubessa pitää Kolmea sisarta absurdistisen näytelmäkirjallisuuden edelläkävijänä tai peräti aloittajana. Taitaa mainita eksistentialisminkin. En jaksanut kaikkea kuunnella, kun kumminkin ymmärsin vain puolet, jos sitäkään.

      Hyvinpä muistit tuon toistuvan Pushkinpätkän ja melankuolion.

      Minusta Sinikka Sokka esittää laulussa aika hyvin kiteytettynä menneitten suuruuden toiveitten haikailun:

      "Minä kaipaan Espalle takaisin,
      elämän kevääseen,
      minä kaipaan Espalle takaisin,
      siihen hukattuun nuoruuteen."

      (sanat Jukka Virtanen)

      https://www.youtube.com/watch?v=B8E7eWomymI

      Poista
    2. Jep, en sitä ensilukemalla tietentkään tiennyt mutta samaa henkeä on sittemmin tullut vastaan Beckettin, Pinterin tai Ionescon kanssa joten en olisi yllättynyt jos olisivat tätä näytelmää peranneet antaumuksella...

      Mutjoo. Lokissa on taas selkeämpiä henkilöitä ja tarinaa (ja on Tsehovilta ainoa jonka olen nähnyt teatterissa, tästä Kolmesta sisaresta olen nähnyt jonkun filmatisoinnin).

      Poista
    3. Se asiantuntija mainitseekin Beckettin näytelmän En attendent Godot (Huomenna hän tulee) tietynlaisena huipentumana Kolmen sisaren alkamalle näytelmien lajityypille.

      Jossain määrin kiinnostavaa on se, että Tšehovin isoisä oli ollut maaorja ja isä sitten kauppias. Siitä tulee mieleen Kirsikkapuiston rikastunut kauppias Lopahin, entinen maaorja. Kaikkiaan näissä näytelmissä yhdistävänä teemana vaikuttaa olevan entisen vauraan sivistyneistön syvenevä rappio, joka ajaa heidät pois unenomaisesta turvatusta elämänmenostaan.

      Poista