Pekka Haukinen: Pihlajanmarjat

Pekka Haukinen (1940 – 1966) sepitti runot vuonna 1960 julkaistuun kokoelmaan nimeltä Pihlajanmarjat. Luin sen.

Lukukokemus oli vaikea. Halusin ymmärtää edes jotenkin. Mutta en ymmärtänyt sitten millään. Lauseet olivat näennäisen selkeitä, teknisesti johdonmukaisia, mutta niistä ei muodostunut minulle ymmärrettävää kokonaisuutta. Lukemisen lopulla olin niin epätoivoinen, että kokeilin lukea runoja siten, että luin vain joka toisen säkeen. Minusta kumma kyllä tuntui kuin se olisi jäntevöittänyt runoja tyyliin vähempi on enämpi.

Mistä Pihlajanmarjojen runoissa sitten puhutaan? Koska en osaa vastata miksi jostakin puhutaan tai millä tarkoituksella, voin vain kuvailla niitä asioita, jotka runoissa mainitaan. Tietenkin tämäkin johtaa jonkinlaiseen näkemykseen puheena olevista runoista, sillä en voi luetella kaikkia yksityiskohtia vaan valitsen ne, jotka herättivät huomiotani.

Haukinen vihjaa runoissaan johonkin, mutta sitten hän jättää osan korteista paljastamatta. Musta joutsen on löydetty kuolleena → Joutsenlampi?

Apulainen käy maitokaupassa → näkymä ikkunasta?

Taannehtiva maito, säännöstely → sotien jälkeinen aika?

Kaadettujen puitten juuret mätänevät liejuun → sodissa kaatuneet, metsätalous kaataa vielä lisää?

Kun tukka ja kynnet lopettavat kasvunsa, on kaikki sinistä → maailmanloppu?

Pelko tiivistyy vesimeloniksi → ennustus Timo Soinista? (”hyvä maistaa, mutta kyllästyttää pian”)

Kirotut sananhäpäisijät → ennustus ketjukolaajasta? (toteutui seuraavana vuonna!)

Pakko kuitenkin antaa tunnustusta Pekka Haukiselle siitä runosta, jossa hän kertoo kahlaavansa Pohjanmaan joissa, joitten vesi on matalalla kesäisin. Minäkin lapsena 1960-luvun lopulla kahlasin naapurin Kallen kanssa Pohjois-Kallaveden rannalla ja pyydystin kivien alla lymyilleitä pikkukaloja, välillä irroteltiin iilimatoja kintuistamme. Haukinen tosin saalisti rapuja katsellen kivissä huojuvaa levää.

Selvästikin on niin, että Haukinen edustaa minua viisaampaa ihmisväestöä. Siinä mielessä on luonnollista, etten hänen runoihinsa mukaan ja matkaan pääse. Meinasin laittaa tähän näytteeksi sen miten Haukisen runot toimivat, kun niistä ottaa mukaan vain joka toisen säkeen, mutta enpä nyt kehtaakaan, fellow-kahlaajaa kunnioittaen.

Kirjassa on 73 sivua, sain sen luetuksi korona-viiruksen pisimmässä ilmoitetussa itämisajassa eli kahdessa viikossa. En saanut tartuntaa.