Powered By Blogger

lauantai 1. helmikuuta 2020

Gulsvarta derbyn mellan KuPS och IK Myran



Kävin tänään katselemassa jalkopallo-ottelun Kuopiossa. Lippumäen kuplahallissa kohtasivat naisten Suomen cupin pelissä toisensa KuPS ja IK Myran Kruunupyyn Alavetelistä.

Kuten huomaamme, on erikoista, että Kuopion ja Kruunypyyn joukkueet pelaavat samassa sarjassa. Tämän vuoksi onkin aihetta nostaa olematonta hattua niille tahoille, jotka ovat saaneet tällaisen jalkapalloilmiön aikaiseksi siellä Alavetelin suunnalla.

Samalla on todettava, että vaikka kuplahallissa kohtasikin kaksi keltamustaa joukkuetta, eteni peli melko täydellisesti yhtä maalia kohden. Vaikka IK Myran onkin pirteä puolukka suomalaisen jalkapalloilun pääsarjatasolla, ei kalakukkokaupungin ylpeys antanut sen nuorelle joukkueelle mitään mahdollisuuksia. Myran saa olla tyytyväinen siihen, että ensimmäisen puoliajan jälkeen peli oli vielä 0 – 0.
Toisella puoliajalla ilmeisesti KuPSin valvemmus lavensi peliä oikealle laidalle, jossa hääri tehokkaasti Aada Törrönen. Hänen lisäkseen nousi tärkeään rooliin puolustaja Saana Hartikainen, joka tuki juuri Törrösen hyökkäyksiä mainiosti. Leveämpi rintama hajotti Myranin puolustusta ja antoi tilaa KuPSin tähtihyökkääjille, Gentjana Rochille ja Lavdije Begollille, jotka ovat kenties ajoittain taipuvaisia yksityisyritteliäisyyteen, mutta tilaisuuden saadessaan käyttävät ne kiitettävästi hyväkseen. KuPS voitti Myranin Rochin maaleilla 2 – 0.

KuPSin puolustaja Nanne Ruuskanen loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla ja joutui vaihtoon. Kaiken kaikkiaan KuPSin puolustus osoittautui varmaksi ja vakuuttavaksi, mikä lupaa hyvää tulevalle kaudelle. Hyökkäyksen tehostamiseen KuPSin kannattaa satsata, pelaajahankinnat eivät liene tarpeen vaan ennemminkin peli-idean selkiyttäminen. Sen sijaan Myranin peli-idea ei jäänyt epäselväksi kenellekään, sen verran kuuluvalla äänellä valmentaja ohjeisti pelaajia koko pelin ajan.
Oli ihan hauska katsella jalkapalloa livenä talvella. Tosin Lippumäen hallissa ei ollut katsomoa, peliä sopi katselemaan seisaaltaan kentän viereisellä ”piennaralueella”, jonka suojaksi oli vedetty leveä ja korkea verkko. Menihän se niinkin. Puoliajalla ei ollut mitään kahvitarjoilua, piti kävellä tien yli jäähallille, jossa olikin erinomainen kahvila. Saihan siinä vähän liikuntaa. Lämpötila kuplahallissa oli viileäkaappilukemissa, nyt vähän poskia kuumoittaa. Johtuisiko saunasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti