Alfred Döblin: Erään rentukan murha

Saksanjuutalainen, nykyisen Puolan alueella syntynyt, sittemmin Ranskan kansalaisuuden saanut ja Yhdysvalloissakin natsismia paossa oleskellut sekä siellä katoliseksi kääntynyt Alfred Döblin (1878 – 1957) kirjoitti ilmeisesti vuonna 1913 saksaksi ilmestyneen novellikokoelman Die Ermordung einer Butterblume. Vuonna 2014 kokoelma ilmestyi Marja Wichin suomentamana nimellä Erään rentukan murha ja muita kertomuksia. Luin sen. Alusta löytyvän esipuheen, Alfred Döblin – varhainen ekspressionisti, kirjoitti Marja Wich. Hän luonnehtii kutakin kirjan novellia erikseen ja kertoo että novelleissa on käytetty mm. tajunnanvirtatyyliä, jota Saksassa kutsutaan nimellä Kinostil. Tarkoittanee sitä, että ihan kaikkea ei lukijalle ruveta selittämään vaan lukija saanee luvan käsittää asiat tai olla käsittämättä. Luin novellit melko hulppeasta jälkimmäisestä osastosta välittämättä.

Purjehdus. Brasilialainen mies ja hänen tapaamansa nainen heittäytyvät Oostendessa. Novellissa kuvattaneen juuri heittäytymistä. Muutkin selitykset käynevät päinsä.

Tanssijatar ja vartalo. Tanssijatar sairastuu ja joutuu hoitoon. Hän ei tahtoisi sitä kohtaloa hyväksyä.

Astralia. Vapaan tutkijan pieni seuraajajoukko kokoontuu matalassa kapakassa virittyäkseen hengelliseen hurmokseen, mutta rypälemehu osoittautuu tempukkaaksi eikä naapurusto enää yritäkään pidätellä ivanauruaan.

Marian hedelmöittyminen. Novellin otsikko ei kerro kaikkea, mutta antaa selkeän osviitan novellissa kuvattuun tapahtumasarjaan.

Muodonmuutos. Omistettu Erna Reissille, kirjailijan puolisolle. Ei oikein minuun vedonnut tämä kuninkaallinen ahdistunut romanssi.

Auttajatar. Ensimmäinen ymmärrettävämpi novelli on yöjuttumainen myytillinen tarina.

Väärä ovi. Yliluutnantin yletön yltiöpäisyys ylittää yleisen yökynnyksen.

Erään rentukan murha. Liikkeenharjoittaja herra Michael noudattaa sääntöjä ja vaatii kaikessa järjestystä. Eräänä iltana hän hetken mielijohteesta syyllistyy murhaan. Kävelykepillään hän katkoo tienvarren rentukalta pään irti. Seuraavat katumus, pelko, itsesyytökset, pakottava tarve korjata aiheutettu vääryys. Hän palvoo rentukan muistoa, antaa kasville nimen Ellen. Novellin voi nykylukija ehken lukea symbolisena kertomuksena, jossa käsitellään samankaltaista maailmankuvaa kuin elokuvissa M – kaupunki etsii murhaajaa tai Taksikuski. Mielestäni tämä ei ole ainoa selitystapa. Itse luen novellin siten, että se kertoo piinallisesti sääntöihin kiinnittyneestä ihmisestä, joka vapautuakseen tuskastaan tarvitsee siihen laillisen luvan. Lopulta herra Michael keksii, että murha synnyttää syyllisyyden, jonka voi korvata lain § 2043, kohta 5 mukaan.

Ritari Siniparta. Paolo muuttaa asumaan autiolle maalle meren rannalle, vaikka kokee siellä kovia. Hän rakennuttaa itselleen linnan, jonne hakeutuu neitosia peräperää elämään hänen vaimonaan. Pitkäikäisyyden kiroista eivät vaimot kärsi. Lopulta paikan saa Ilsebill, joka ryhtyy murtamaan kirousta. Tai jotain. Kolmesti nukahdin.

Kolmas. Gynekologi pimahtaa suloiseen sihteeriinsä. Eikä ole ainut joka pimahtaa.

Ylimielisen muistelmat. Takakannessa kerrotaan Döblinin työskennelleen psykiatrina. Rentukan tapaan tässä novellissa tuntuisi kuultavan läpi omissa oloissaan kasvaneen ihmisen outo elämännäkemys. Minämuotoinen kerronta on kuin terapiassa juteltua. Kertoja pohtii onko rakkautta olemassa vai onko se pelkästään naisten keino miesten hallitsemiseksi. Paljon meheviä ajatusketjuja.

Luostarinneiti ja kuolema. Aika tulee ja tarttuu neitiä polvista.

Kirjassa on 149 sivua, mutta olipahan luettavaa muutamaksi päiväksi. Joku voi saada näistä novelleista enemmänkin irti.