Antiikin kreikkalaiskirjailija Menandros (342 – 291 eaa.) kirjoitti toista sataa komediaa. Kaarle Hirvonen suomensi niistä viis – sikäli kuin niitten osia oli säilynyt – vuonna 1977 julkaistuun kirjaan Viisi komediaa. Alussa on Hirvosen kirjoittama kuvaus Menandroksen elämästä, hänen näytelmiensä katoamisesta ja onnellisesta uudelleen löytymisestä papyrukselle kirjoitettuina sekä tietenkin Menandroksen komedioista ja niitten merkityksestä. Kirjassa on Jorma Klemin hieno, oivaltava kuvitus.
Ärmätti. (Dyskolos. Kantaesitys 316 eaa.) Viisinäytöksinen komedia pienviljelijästä, joka on kyllästynyt ihmisiin ja ihmisistä hänen ympärillään eli riesoinaan. Ärmätti on parhaiten säilynyt Menandroksen näytelmistä, Hirvonen on merkinnyt suomennokseen puuttuvat kohdat, joihin on kyllä lukijan pähkäilemisen vähentämiseksi tarjottu toimivan tuntuiset täydennysehdotelmat. Niitä ei ole vetäisty hatusta, selvästikään. Suomennos on tehty runomittaan, Aristoteleen Runousopissaan suosittelema jambinen trimetri on ollut pohjana ja tarvittaessa sitä on venytetty pitemmäksi ja käytettynnä myös anapestia, ettäs sen tiedätte. Runomuodon varjopuolena sujuvuus tuppaa kärsimään. Juoni on selostettu jo selitteessä näytelmän alussa. Tämä on kuulemma ollut tapana antiikissa. Sitä edeltävissä esitystiedoissa kerrotaan näytelmälle Lenaia -juhlassa myönnetystä palkinnosta, myös pääosan esittäjän nimi mainitaan. Äreää, erakkomaista Ärmättiä, ärsytetään ja lopussa läksytetään. Näytelmän nimenä on ollut myös Ihmisvihaaja. Hirvonen arvelee lopun ylenpalttisen höykytyksen johtuvan näytelmäkilpailuun liittyneestä yleisönkosiskelusta. Myös Pentti Saarikoski suomensi Ärmätin viimeisen näytöksen. Sujuvuus on kieltämättä parempi. On Saarikoskellakin mitallisuutta tekstissään vaikka hän muuta väittääkin.
Samoksen nainen. (Samia) Tässäkin näytelmässä päädytään häihin (näytelmän toinen nimi on Avioliitto), joskin värikkään sanailun jälkeen. Ateenalaismiehellä on jalkavaimona samoslainen nainen, jolle syntyi lapsi. Ottopojan häitten valmistelun yhteydessä mies kuulee vahingossa, että lapsi, jota imetetään onkin hänen ottopoikansa siittämä. Kyse on eri lapsesta ja eri äidistä, mikä miehelle vasta viime hetkellä valkenee. Näytelmän juoni on kovin kapea, eivätkä tapahtumat vaikuta hauskoilta. Sitä paitsi tästä komediasta puuttuu aika paljon säkeitä tai säkeen osia (toistakymmentä peräkkäistä säettä sieltä täältä).
Kilpi. (Aspis) Sotaisa kehittelyjakso tempaa mukaansa, jopa Onnettaren esittämä prologi (1. kohtauksen jälkeen!) nostattaa tunnelmaa, vaikka se latistaakin sotaisan jännitteen. Traagillisen ensimmäisen kohtauksen jälkeen näytelmä näet kääntyy juonitteluhupailuksi, jossa orja järjestää asiat parhain päin. Kyse on pohjimmiltaan jälleen naimakaupoista, joista miehet sopivat enemmän tai vähemmän sujuvasti naisia kuulematta. Myös perimysoikeuteen liittyvä juridiikka näyttelee merkittävää osaa. Näytelmän kaksi viimeistä näytöstä ovat lähes täysin kadonneet, mutta asia tulee kyllä selväksi vähemmälläkin.
Keritty kaunotar. (Perikeiromene) Näytelmien muinaiskreikankieliset nimet eivät merkitse minulle mitään, mutta näyttävät hauskoilta, joten otan ne tähän mukaan. Koska tästäkin näytelmästä puuttuu melkoinen määrä tekstiä, on sen tapahtumia täytynyt valistunein arvailuin rekonstrueerata. Kaarle Hirvonen viittaa kerimisen suhteen siihen, miten sodassa vastustajan heilana toimineille naisille on käynyt. Näytelmän pääjuoni vaikuttaa kuitenkin olevan se, että vauvana heitteille jätetyt ja sittemmin erilleen joutuneet sisarukset kohtaavat toisensa ja ainakin poika ihastuu sisareensa. Sisarusten välinen sukurutsa oli kuulemma kammoksuttua helleenien kulttuurissa. Lopussa tapahtuu ajoissa tunnistaminen, kuinkas muuten.
Välitystuomio. (Epitrepontes) Tämä osoittautui sofistikoituneen arvioni mukaan kypsimmäksi näistä Menandroksen näytelmistä. Siitä arvioidaan säilyneen vain kaksi kolmannesta. Lisäksi näytelmän huipentava Pamfileen vastauspuheenvuoro isälleen ei kuulemma ole tästä näytelmästä(!), ei ehkä edes Menandroksen tekstiä, mutta Hirvonen kirjoittaa, että on syytä otaksua tämäntyylisen ja -sävyisen puheenvuoron näytelmään sisältyneen (pari antiikin kirjoittajaa on tehnyt komedian tämän näytelmän pohjalta).
En tiedä onko näytelmälle olemassa toisintonimiä, mutta minusta sellaisia voisivat olla Sormus tai Tauropolia-juhla. Liikkeelle lähdetään omistusoikeudellisesta kiistasta, joka koskee löytölapsen mukaan uskottujen tunnusesineitten jakoa. Eräs esineistä on näytelmän nuoren aviomiehen kadottama sormus. Jatkossa esiintyy lyyransoittajattaren juonittelua ja näytelmä huipentuu nuoren aviovaimon ja hänen isänsä käymään vuoropuheluun, jossa molemmat saavat esittää vankasti perustellut mielipiteensä. Vaimon puheenvuorossa korostuu aihe, jonka olemme tottuneet ilmaisemaan muodossa ”itte mä ristini kannan”. Myöhemmin Onesimos-orja huomauttaa vielä ihmisen luonteesta hänen elämänsä määrääjänä. Kaikkea ei voi sysätä jumalten tiliin.
Sikäli kuin näytelmässä komediallisia aineksia havaitsin, vaikuttivat ne liittyvän oman ajan tapojen, uskomusten ja ajattelun esittämiseen epätyypillisessä valossa, esim. orja, joka siteeraa näytelmiä tai tunnettuja puhujia tahi Tauropolia-juhla, jonka meiniki on mennyt ronskiksi tai ”oikeudenkäynti” siitä, kenelle löytölapsen vierelle jätetyt tavarat kuuluvat, ikään kuin lapsi olisikin sivuseikka. En tiedä oliko noitakaan kohtia tarkoitettu huvittaviksi, enkä minäkään naurullani naapureita häirinnyt.
Ylipäätään Menandroksen komediat eivät herättäneet minussa ihmeempää hilpeyttä. Toisaalta lienee ihan sama käsittääkö ne komedioiksi vai harvinaisiksi vanhoiksi näytelmiksi, jotka kertovat ihmisten elämänmenosta pari vuosituhatta sitten. Kaarle Hirvosen kommentit kirjan lopussa tuovat esiin yllättäviä huomioita tekstiin liittyen. Erityisesti haluan mainita näytelmässä Kilpi esiintyneen maininnan sanonnasta ”Tunne itsesi!” Kirjoitan sen tähän lainauksena jotten syyllistyisi tahattomaan vääristelyyn:
Antiikin ja vastaavasti Uuden testamentin lauseille on myöhemmin pyritty antamaan peräti syvällisiä tulkintoja. ”Tunne itsesi!” käsitettiin kai lähinnä niin, että olet vain ihminen, tässä siis: että olet vain vanha ukko!
Pätee minuunkin. Kirjassa on 182 sivua. Lukeminen sujui noin viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti