Satakunnan laulun sanoittajana tunnettu Aino Voipio (1883 – 1975) tunnettiin myös kansanopiston johtajana. Vuonna 1913 hän kirjoitti kolminäytöksisen näytelmän nimeltä Kansanopistolaisia.
Alitalon Väinö on perheensä ainoa lapsi. Hän asuu vanhempiensa kanssa maalaistalossa. Äiti on hiljainen, työteliäs immeinen, isä on juomari. Väinö, reipashenkinen nuori mies, on kutsunut kansanopiston johtajan kotiinsa puhumaan ja kertomaan kansanopiston toiminnasta. Isä vastustaa ajatusta. Hänen kanssaan ei ole puhetilaisuudesta sovittu, sillä poika ei saanut audienssia isänsä luokse pyytääkseen häneltä lupaa. Isä ei kumminkaan asetu vastustamaan järjestelyitä, kun kerran löytää pullonsa. Tilaisuuden alettua isä sitten ilmaantuu paikalle häiriköimään ja nimittelee kansanopistoa naimakouluksi. Hänen mukaansa sinne hakeudutaan puolison löytämistarkoituksessa ja nuorille opetetaan laiskuutta ja hyödyttömiä tietoja. Saatettuaan paitsi itsensä myös muun perheensä häpeään isä perii pikavoiton, kun kokous siirretään toiseen taloon. Väinö päättää silti lähteä kansanopistoon.
Kansanopisto on Väinölle sopiva opinahjo. Hän paneutuu opiskeluun, vaikka eräs tovereista onkin painokkaasti Väinön isän tuumailujen tasolla:
Mutta sen minä sanon, ettei kukaan viisas ihminen jonkun merkillisen aatteen vuoksi mene sinne tai tänne – olkoon se sitte kansanopistoaate tai muu. Oman hauskuuden ja edun vuoksi he sen tekevät, vaikka kauniita puheita käyttävät.
Myös Väinöllä on pelissä muutakin kuin kansanopistoaate. Hänen lapsuudentoverinsa, Koivulan Anna, on myös kansanopistolaisia, vaikka onkin joutunut lukuvuodeksi jäämään kotiin hoitamaan sairasta äitiään ja hänen töitään. Väinölle Anna merkitsee enemmän kuin kaikki kansanopistot ja seminaarit yhteensä, hän on se tähtönen, johon Väiski kurkottaa ja kun se tähti alkaa etääntyä, joutuu Väinö puntariin itsensä ja elämäntehtävänsä suhteen.
Nykyään ei maaseuduilta tarvitse enää nuorisoa houkutella opiskelupaikkoihin, maaseutuja asuttavat nykyään enää leikkuupuimurit ja metsäkauriit. Nuoret opiskelevat lähes ilmaiseksi yliopistoissa liikuntatieteitä, biologiaa, astronomiaa ja vieraita kieliä. Sata vuotta sitten asiat olivat vielä toisella tolalla: suurin osa suomalaisista sai elantonsa maatilataloudesta, ojia kaivettiin puisilla lapioilla, pellot kuorrutettiin karjanlannalla, jonka päällisiä kottaraiset ja keltavästäräkit parvina noukkivat ja hevoset tekivät isolta osin raskaimman maankääntötyön, mitä nyt isäntä vähän auraa ohjaeli isompia kiviä kierrellen. Niin että jos jollekin tulee mieleen kysäistä miksi minä tällaisia vanhempia näytelmiä luen, saanen jättää tämän lyhyen histooriakuvauksen kysyjän tarkasteltavaksi.
Näytelmä on kolminäytöksinen, kaksi näytöksistä tapahtuu kansanopistolla. Tapahtumat etenevät sujuvasti, jahkailua ei esiinny. Vuoropuhelu tunnustaa luontevalta. Kirjakielisyyttä on pehmennetty säädyllisissä määrin, toisaalta murteellisuudet on karsittu pois. Juuri näin pitääkin kirjoittaa suurelle yleisölle tarkoitettua yleiskielistä näytelmää. Juoni on tarkoitettu kohottavaksi, siinä näytelmässä myös onnistutaan. Kansanopistolaislaulut tuntuvat vanhentuneilta, runollisuus on niin ylevää, että ei ihme jos joitakin on haukotuttanut. Kirjailija olisi ehkä voinut itse kirjoittaa laulun, joista olisi henkinyt juureva maatalon henki.
Kirjassa on 67 sivua. Lukaisin sen tänään aamupäivällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti