Powered By Blogger

maanantai 30. marraskuuta 2020

Juhani Tervapää: Juurakon Hulda

Hella Wuolijoki (1886 – 1954) kirjoitti salanimellä Juhani Tervapää vuonna 1937 julkaistun näytelmän Juurakon Hulda. Näytelmää esitettiin aluksi Helsingin Kansanteatterissa Eino Salmelaisen ohjaamana pääosissa Emmi Jurkka ja Kaarlo Angerkoski. Siitä valmistui jo vuonna 1937 eräs suomalaisen elokuvan upeimpia komedioita Valentin Vaalan ohjaamana, pääosia esittävät Irma Seikkula ja Tauno Palo. On tullut se elokuva katselluksi monet kerrat – siitä huolimatta tai sen takia juuri halusin lukaista tämän näytelmänkin.

Alkulehdillä näytelmän kerrotaan olevan 7-kuvaelmainen huvinäytelmä tai 3-näytöksinen (7-osainen) huvinäytelmä. Kummin vain tai kumminkin. Tässä huvinäytelmässä käsitellään vakavia asioja: naisten ja köyhemmän väen oikeutta opintoihin ja työuraan. Tervehenkinen konservatiivisuus saa vastaansa tai rinnalleen nykyaikaisen ihmiskäsityksen, jossa kaikilla tulee olla oikeus kehittää itseään. Huvinäytelmällisyyteen kuuluu tällaisten uudistavien pyrkimysten avoin vastustaminen siten, että ei ota pirukaan selvää ollaanko siinä vastustuksessa ihan tosissaan. Sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Purtiainen ilmaisee asian näin:

Ja vaikka minä tässä siivosti saarnaan nuorisolle, että lukekaa tytöt ja pojat, jotta pääsisitte vaalien kautta eduskuntaan, eduskunnan kautta hallitukseen ja hallituksen kautta parempiin oloihin, Tannerin reseptin mukaan, niin selvää kumoustahan se on, jos he kaikki, tai esimerkiksi 300,000 heistä alkavat lukea.

Niin se on, vielä nykyäänkin halutaan saada pojat lukemaan, mutta halutaanko heidän lukevan eri tavalla kuin sivistyneistö lukee tai kirjoittavan lukemastaan kirjablogiinsa eri tavalla kuin kirjanoppineet maisterit, se onkin eri asia. Ei ole työttömänä työuransa enimmäkseen viettäneen satunnaisen toimistoapulaisen tarkoitus merkonomin koulutuksella kertoa mitä kirjoista ajattelee...?

Vaalan ohjaama elokuva noudattelee erittäin tarkoin näytelmää. Tietenkin joitakin asioita on pitänyt jättää pois, Vaala ei varsinaisesti rakennellut ylipitkiä elokuvia. Erikoista näytelmässä on alusta löytyvä kirjoittaja Juhani Tervapään ”kirje”, joka on osoitettu Huldalle. Siinä kerrotaan näytelmässä kuvattua aikaisemmin tapahtuneista Huldan elämän vaiheista. Nämä vaiheet on Vaala poiminut elokuvaansa. Lisäksi kirjeessä kerrotaan näytelmän syntyvaiheista, tarinasta oman mielipiteensä kertoneista vaikuttajista, Olavi Paavolaisesta, Eino Salmelaisesta sekä asiantuntijasta, joka oli neuvonut kirjoittajaa esim. Huldan opintotahdin suhteen. Vanhan maailmanajan Conny-täti, hauska ja liikuttava sivuhenkilö, saa myös oman osuutensa kirjoittajan mielenliikkeistä ja selvästi hänen sympatiansa.

Näytelmä alkaa siitä, kun hupaileva herraseurue ohjaa öiseen aikaan Esplanadilta löytämänsä Huldan tuomari Soratien asunnon kirjasto-työhuoneeseen. Sovinnaisen maailman aikaan tämä olisi tarkoittanut Huldan maineen tahriintumista. Tästä huolimatta Huldan onnistuu opiskella itselleen hankkia sen sovinnaisen maailman ajan kirjasivistys ja kandin paprut. Se ei kuitenkaan riitä, kun ensimmäisen kohtauksen tahriintuminen tulee ilmi. Kirjailija Tervapää ei ole keksinyt syntyneeseen ongelmaan muuta ratkaisua kuin sen perinteisen onnellisen huvinäytelmäratkaisun. Sen annan hänelle anteeksi, kun näytelmä muuten toimii kuin banaanipotku. Niin että verkon heilahduskin on lopussa suotavaa.

Niin paljon muutakin voisi sanoa, mutta lepää rauhassa, Hulda! Kirjassa on 158 sivua, mukana valokuvia Kansanteatterin näyttämöltä. Luin kirjan eilen, lopettelin tekstin tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti