Mika Waltari (1908 – 1979) kirjoitti vuonna 1943 julkaistun näytelmän Paracelsus Baselissa. Näytelmä sijoittuu 1500-luvulle ja kertoo Paracelsuksesta, joka on Baselissa.
Mitä muuta kertoisin tästä oivallisesta lukukokemuksestani? Ensinnäkin mainittakoon, että wikipediasta löytyy näytelmää koskeva laajahko ja hyvin harkittu artikkeli. Tämä minun selostukseni on toista maata. En tiedä oliko viisasta minun lukea se wikipedia-artikkeli ennen kuin luin tämän näytelmän. Toisaalta oli ja toisaalta ei. Halusin nyt kumminkin lukea näytelmän, joka on kirjoitettu viime sotien aikana. Tämä on, mutta viime sotia siinä ei käsitellä, koska ajankohta on keskiajan taittuminen renessanssiin.
Näytelmä toi mieleeni Strindbergin näytelmän Mestari Olavi, joka kertoo Ruotsin uskonpuhdistajasta Olaus Petristä. Tosin väitetään myös, että Ruotsin uskonpuhdistaja olisi ollut Kustaa Vaasa, mutta kaikkea väitettyä ei kantsi uskoa. Uskosta ja sen puhtaudesta on tavallaan kyse myös nyt lukemassani Waltarin näytelmässä. Tämä Paracelsus lienee ollut ihan historiallinen hahmo. Näytelmässä ainakin hän on kokeilevan lääkintätaidon harjoittaja, hän on opiskellut yliopistossa, mutta häipännyt sieltä omille teilleen ja alkanut hakeutua kansan tuntemien parannuskeinojen pariin. Hän on siis kapinallinen tieteen maailmassa, omien lääkkeittensä kokeilija ja kehittäjä.
Toinen näytelmän tunnettu suuri hahmo on Erasmus Rotterdamilainen, joka taisi joutua lippahivoon aikaisemmilta asuinsijoiltaan ja asettui näemmä sitten Baseliin, nykyisen Sveitsin alueelle. Erasmus arvosteli mm. teoksessaan Tyhmyyden ylistys kirkkoa, luostareita, munkkeja, taisipa saada paavikin osansa. Hän sitten lievensi kantojaan, kun häntä alettiin syyttää Lutherin oppien ideoijaksi. Tämän Erasmus kiisti ja oli sitten kiltti katolinen. Näytelmässä nämä kaksi tahdon ja totuuden hemmoa mittelevät toisiaan ja toistensa ajatuksia. Erasmus kehuu yhdistäneensä Euroopan latinan kielen alle:
Minä, Erasmus, minä loin latinan yhteiseksi kieleksi kaikille vapaille hengille, yli valtakuntien rajojen loin oppineitten yhteisen valtakunnan, minä, isänmaaton, tein humanistin isänmaaksi koko Euroopan.
Silmiini tökkää edellä olevassa sana oppineitten. Ehkä Euroopan tämän päivän ongelmissakin on osaksi sitä, että Eurooppa on oppineitten Eurooppa, ei ihan kaikkien muitten. Myöhemmin Erasmus on rohkeampi ja julistaa:
Totuus, joka huudetaan turulle kansan kuultavaksi, on vaarallisempi valloilleen päästettyä tulta.
Tässä
asiassa Erasmus tuntuu olevan samaa mieltä kuin kauppaneuvos
Paukku, joka jemensi, miten lääkkeitten ja makkaran reseptien
tulee pysyä kansalta salassa. Vai olikohan se oluen ja makkaran?
Näytelmässä on muitakin hienoja hahmoja, se on waltarimaisen taitavasti rakenneltu, selkeä ja sillä tavalla juonikas, että katsoja pelkää alusta alkaen, että asioissa käy kuten niissä sitten käy – olipa katsoja lukenut sen wikipediasta tai ei.
Kirjassa on 157 sivua. Lukaisin sen tänään. Tänään myös kolasin pihan eka kerran tänä talvena. Ei ollut paljon lunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti